|
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1.
SINUT ON KUTSUTTU JOHTAMAAN HERÄTYSTÄ!
Aivan
oikein! Jeesus tarvitsee valtavan armeijan Hänelle kuuliaisia ja uskollisia taistelijoita ja
palvelijoita voidakseen saattaa sadonkorjuunsa täydelliseen
päätökseen tässä maailmanajassa. Eloa on
paljon, mutta työmiehiä on vähän. Jeesus kutsuu
viinitarhaansa paljon uusia työntekijöitä vielä
yhdennellätoistakin hetkellä!
Pyhän Hengen vuodatus on vasta
alkamassa. Jos alat nyt valmistaa sydäntäsi, sinusta tulee
edelläkävijä tulevassa herätyksessä. Jumalan
valtakunnan johtajuus lähtee Jeesukselle antautuneesta ja puhdistetusta
sydämestä. Tällaista sydäntä kuninkaitten
Kuningas ja Herrain Herra voi käyttää taivasten valtakunnan
tavoitteiden toteuttamisessa. Sen tähden todellinen koetuksesi
on sinun sydämesi, eivätkä olosuhteesi tai puutteesi.
Pyhän Hengen voitelu tekee sinusta johtajan. Jos olet tullut
kuuliaiseksi Jumalalle, sinuun on tullut Hänen johtajuutensa
ja arvovaltansa, vaikka luonnollinen asemasi olisi maailman silmissä millainen
tahansa!
Pyhä Henki haluaa mullistaa ajatuksemme
johtamisesta. Vaikka Jumalan valtakunnan johtajuus ei ole tämän
maailman mielen mukaista, sen kautta tapahtuu kaikki tämän
maailman mullistava muutos ja uuden luominen. Väkivaltaa, pakottamista,
viettelemistä ja monia muita pimeyden keinoja käyttävä
turmeltunut sielunvihollisen johtamisjärjestelmä on tuomittu
tuhoutumaan. Herroina hallitsevilla ei ole tulevaisuutta Jumalan
valtakunnassa. Ihmisen kyvyt ja ominaisuudet kalpenevat Pyhän
Hengen voitelun ja ominaisuuksien rinnalla. Pyhä Henki polttaa
pois vallanhimon ja oman edun tavoittelun johtamisen motiivina
seurakunnassaan
ja asettaa tilalle Jeesuksen esikuvan mukaisen johtamistavan.
Johtamiskoulussasi
joudut käymään
lävitse täydellisen tyhjentymisen. Sinun täytyy tulla
tuntemaan oma mahdottomuutesi, jotta suostuisit Jeesuksen ohjaukseen
ja toimintatapaan. Vasta sitten, kun todella alat epäillä
omia kykyjäsi Jeesuksen antamaa tehtävää toteuttamaan,
olet oikeassa asemassa ja tullut siihen päteväksi! Tämän
vuoksi ota nöyränä vastaan kaikki se koulutus ja
valmennus, jota Herra on sinulle antanut ja vielä antaa.
Kun
sydämesi on täysin Jeesukselle
antautunut, et enää etsi johtajuutta vaan mahdollisuutta
palvella Jumalan mielen mukaisesti. Et enää kritisoi johtajia,
vaan etsit Jumalan mielen mukaisen ratkaisun tuodaksesi elämää
kuoleman tilalle. Kun ihmiset yrittävät korottaa ja antaa
kunniaa sinulle, olet pelossa ja vavistuksessa, ettet vain riistäisi
kunniaa Jumalalta ja johtaisi itseäsi turmioon.
Jumalan
valtakunnan johtajuudelle kuuliaiseksi tulleena et voi enää olla osallisena vääryyden
harjoittamisessa. Et voi olla alamainen vääristyneelle
ja turmeltuneelle johtajuudelle samalla kertaa, kun olet alamainen
Jeesukselle. Pyhän Hengen voitelun ja johtajuuden vastaanottaminen
merkitsee erottautumista pois sellaisesta toiminnasta, joka on ristiriidassa
Jumalan antaman suunnan kanssa. Tässä sinä joudut
itse ratkaisemaan paikkasi Jumalan ja ihmisten edessä. Kukaan
ihminen ei välttämättä ymmärrä tilannettasi.
Vain Jeesus voi sinulle opettaa oikean tien.
2.
MIKÄ TEKI
JUUDASTA JOHTAJAN VELJIENSÄ KESKELLÄ?
Jaakob
ja hänen poikansa joutuivat
elämänsä vaikeimpaan ja tuskallisimpaan ratkaisutilanteeseen.
Joosef oli ottanut Simeonin panttivangiksi ja vaati myös Benjaminin
luokseen, ennen kuin hän oli paljastava salaisuutensa. Tämä
valintatilanne repi auki kaikki ne haavat, jotka olivat syntyneet
veljien pettäessä isänsä Jaakobin ja hyljätessä Joosefin
avuttomana oman onnensa nojaan.
Jaakob oli tarrautunut Benjaminiin ikään kuin Joosefin
korvikkeena, sillä olihan myös Benjamin syntynyt Jaakobin
rakkaimmasta vaimosta Raakelista, kuten Joosefkin. Koko Jaakobin
perhe oli nälkäkuoleman partaalla. Veljesten vanhin Ruuben
lupasi Jaakobille takuuksi Benjaminista kaksi omaa poikaansa, mutta
tämäkään ei tehoa, ei murra Jaakobin katkeruutta
ja ahdistusta. Mutta sitten Juuda tekee jotain, mikä ratkaisee
tilanteen:
1.
Moos. 43:8-9: Ja Juuda sanoi isällensä Israelille: "Anna nuorukaisen seurata
minun mukanani, niin me nousemme ja lähdemme matkalle, että
jäisimme eloon, sekä me että sinä ja vaimomme
ja lapsemme, emmekä kuolisi. MINÄ VASTAAN HÄNESTÄ;
MINUN KÄDESTÄNI SAAT VAATIA HÄNET. Jos en tuo häntä
takaisin sinun luoksesi ja aseta häntä eteesi, niin minä
olen syyllinen sinun edessäsi kaiken elinaikani.
Juuda
antaa oman elämänsä
pantiksi Benjaminin turvallisuuden takaamiseksi. Tätä
rakkauden tekoa Jaakob ei voi vastustaa, vaan hän suostuu siihen,
että Benjamin saa myös lähteä veljien mukana
Egyptiin, jotta perhekunta pelastuisi nälkäkuolemasta.
Juudan
sydämessä oli muitakin
piirteitä, jotka erottivat hänet veljiensä joukosta.
Hän ei halunnut alun alkaenkaan yhtyä Joosefin murhaan
veljiensä rinnalla, vaan sai aikaan ehdotuksellaan Joosefille
mahdollisuuden pelastumiseen. Juuda ei ollut mukana Sikemin tuhoamisessa.
Langetessaan omassa elämässään Taamarin kanssa
hän tunnusti syntinsä ja otti vastuun teostaan.
Kohdatessaan
veljensä Joosef
vielä kerran asetti nämä koetukselle, jossa Benjaminia
uhkasi rangaistus. Nyt Juuda joutui lunastamaan isälleen Jaakobille
antamansa lupauksen. Hän nousi veljiensä keskuudesta ja
kertoi millä ehdoilla Jaakob oli luovuttanut Benjaminin veljien
matkaan. Viimeisenä vetoomuksenaan hän sanoi:
1.
Moos. 44:33-34: Ja JÄÄKÖÖN SIIS PALVELIJASI HERRALLENI ORJAKSI
NUORUKAISEN SIJAAN, ja nuorukainen menköön kotiin veljiensä
kanssa. Sillä kuinka minä voisin mennä kotiin isäni
luo, jollei nuorukainen olisi kanssani? En voisi nähdä
sitä surkeutta, joka tulisi isäni osaksi."
Nähtyään, että
veljiensä keskuudesta nousi Juuda, joka antoi oman elämänsä
alttiiksi Benjaminin puolesta, Joosef ei voinut enää pidättää
salaisuuttaan. Murhan henki oli väistynyt ja tilalle oli tullut
oman henkensä alttiiksi asettava uhrautuva rakkaus. Joosef
murtui täysin eikä voinut enää hillitä
itseään vaan paljasti totuuden.
Hyvä ystäväni, tässä
on avain herätyksen syntymiselle. Silloin, kun seurakunnassa
syntyy Juudan kaltainen sydän, Jeesus ei voi pidättää
ilmestymistään! Kun seurakunnassa uskovat alkavat ottaa
mukaansa heikommat, suojella ja auttaa heitä, alkaa todellinen
Jeesuksen ilmestyminen.
Tästä lähtien Juuda
oli johtaja veljiensä keskuudessa. Jaakobin siunaus osoittaa,
kuinka syvällinen ja ratkaiseva, jopa iankaikkinen vaikutus
tällä oli:
1.
Moos. 49:8-12: Juuda, sinua sinun veljesi ylistävät; sinun kätesi
on vihollistesi niskassa, sinua kumartavat isäsi pojat. Juuda
on nuori leijona; saaliilta olet, poikani, noussut. Hän on
asettunut makaamaan, hän lepää kuin leijona, kuin
naarasleijona - kuka uskaltaa häntä häiritä?
EI SIIRRY VALTIKKA POIS JUUDALTA EIKÄ HALLITSIJANSAUVA HÄNEN
POLVIENSA VÄLISTÄ, KUNNES TULEE HÄN, JONKA SE ON
JA JOTA KANSAT TOTTELEVAT. Hän sitoo aasinsa viinipuuhun, viiniköynnökseen
aasinsa varsan; hän huuhtoo vaatteensa viinissä, viittansa
rypäleen veressä. Hänen silmänsä ovat viinistä
sameat, hänen hampaansa valkeat maidosta.
Jaakobin
siunauksessa Juudalle avaimena on JUMALAN RAKKAUS. Tämä siunaus on myös profeetallinen
ilmoitus Jeesuksen, kuninkaitten Kuninkaan, ilmestymisestä.
Viinipuu on kuva Jeesuksesta: kaikki päättyy ja kiinnittyy
Häneen. Viini on rakkauden hedelmä. Tuleva Messias on
oleva rakkauden Jumala, Hänen koko olemuksensa on imeytetty
rakkauteen. Hänen silmänsä eivät hehku vihasta,
vaan ne katsovat rakkauden läpi. Hän peittää
synnin, Hän antaa rakkauden vihan sijaan, armon tuomion sijaan!
3.
PYHÄN HENGEN
JOHTAJUUS ON PALVELEMISTA
Jokainen
henkilö, joka ryhtyy
johtamaan isompaa tai pienempää joukkoa, asettuu tilanteeseen,
jossa hän tarvitsee Jumalalta tulevia kykyjä ja ominaisuuksia
onnistuakseen tehtävässään. Ei ole esivaltaa
muuten kuin Jumalalta. Tämän takia Jumala halusi antaa
kaikille Israelin kuninkaille ja profeetoille oman voitelunsa ja
varustuksensa, jotta he kykenisivät toteuttamaan johtamistyötään
menestyksellisesti.
Luonnollinen,
näkyvä maailma
etsii johtajaksi asetettavasta määrättyjä ominaisuuksia,
jotka osoittaisivat hänen kykenevyytensä tehtävään.
Helpoimmin mitattavat ominaisuudet ovat henkilön tiedot, taidot
ja kokemus. Erittäin vaikea alue on henkilön luonteenominaisuuksien
arviointi. Maallisen johtajuuden arvioinnin hengellisin ulottuvuus
päätyy usein ehdokkaan "karisman" arvioimiseen. Johtamista
arvioivat asiantuntijat tietävät, että jokaisella
henkilöllä on oma "karismansa", jota ei voida kovinkaan
helposti konkretisoida. Karisma ei ole luonnetta tai kykyjä,
vaan se jokin aineeton, vaikeasti tavoitettava ja käsitettävä
ominaisuus, joka toisella johtajalla on ja toisella ei. Kuitenkin
vasta karisma tekee henkilöstä todellisen ja kykenevän
johtajan! Tämä asia voidaan kyllä hyvin ymmärtää
hengellisesti, sillä kysymyshän on johtajan voitelusta!
"Karisma" tarkoittaa suomeksi Pyhän Hengen armolahjaa, mutta
sitä käytetään paljon tätä merkitystä
sisäistämättä! Jumala antaa erilaisia voiteluja,
toisia maallisiin johtamistehtäviin, ja toisia hengellisiin
johtamistehtäviin.
Jeesus asetti johtajille aivan uuden
vallankumouksellisen johtamistavan. Jeesus on meille esikuva uuden
liiton johtajasta ja taivasten valtakunnan johtamistavasta.
Matt.
20:25-28: Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Te tiedätte,
että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja
että mahtavat käyttävät valtaansa niitä
kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne,
vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon
teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo
olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei
Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan
henkensä lunnaiksi monen edestä."
Tämä uusi
johtamistapa merkitsee muun muassa:
1)
Johtajan motivaationa on Jumalan rakkaus ihmisiin, joita hänen tulee johtaa. Hän on valmis
uhraamaan itsensä vastuulleen annettujen ihmisten puolesta.
2)
Johtaja ei etsi asemaa, valtaa tai kunniaa, vaan hän etsii mahdollisuutta palvella johdossaan
olevia ihmisiä. Hän ei vastaanota kunniaa itselleen,
vaan antaa kunnian Jumalalle.
3)
Johtaja ei alista, vaan hän
nostaa, rohkaisee ja varustaa, kasvattaen ja rohkaisten esiin kunkin
henkilökohtaista voitelua. Hän ei anna vahvojen sortaa
heikkoja, vaan hän etsii heikot, joita hän vahvistaa.
Hän palauttaa eksyneet, parantaa sairaat ja vapauttaa vangitut.
4)
Johtaja ei pakota, vaadi tai sido alaisiaan millään tavalla. Hän etsii Jumalalta päämäärän,
voitelun ja suunnan ja kutsuu mukaansa ne, jotka tätä
päämäärää rakastavat. Johtajalla ei
ole omia päämääriä, vaan Jeesuksen päämäärät
ovat hänenkin päämääränsä.
5)
Johtaja elää itse niinkuin
kuin opettaa muita elämään. Johtajan viisaus, korkea
moraali, elämän puhtaus ja heikkoja puolustava asenne
herättävät arvostuksen ja kunnioituksen.
6)
Johtaja tunnistaa Pyhän Hengen
voitelun alaisissaan. Hän asettaa tehtäviin voitelun
ja kypsyyden mukaan, ei omien etujensa tai asemansa turvaamisen
mukaan.
7)
Johtaja ei sido ketään
itseensä, vaan auttaa jokaista lähimmäistään
kiinnittymään Jeesukseen ja kasvamaan Hänen suunnitelmassaan.
Tällainen johtaja kasvattaa uusia johtajia ja kasvaa itse yhä
uusiin tehtäviin.
Jos
katsot tarkasti tämän
maailman johtajia ja heidän arviointiaan julkisuudessa, huomaat,
että itseasiassa yllämainittuja johtamisominaisuuksia
aletaan arvostaa ja peräänkuuluttaa yhä enemmän.
Itsevaltiaat diktaattorit, moraalittomat ja näkökyvyttömät
johtajat ovat yhä lisääntyvän kritiikin ja
halveksunnan kohteena! Kivet ovat alkaneet huutaa Jumalan valtakunnan
mukaisen
johtajuuden ilmestymiseksi!
4.
VIIKON TEHTÄVÄ
Jumala
katsoo sinua Jeesuksen sovitustyön
kautta. Jos olet asettanut kaiken elämässäsi Jeesuksen
pelastuksen varaan, Jumala näkee sinut vanhurskaana ja puhdistettuna.
Niin kauan kuin suuntasi on Jeesukseen, Pyhä Henki myös
käytännössä toteuttaa tätä päämäärää,
puhdistaen ja uudistaen sinua lisää Jeesuksen kuvan kaltaiseksi.
Luovu
nyt omatekoisesta mielikuvasta itsestäsi, ja anna Pyhän Hengen kirkastaa Jumalan näkökulma
elämästäsi Jeesuksen yhteydessä. Jumala haluaa
sinun saavuttavan elämässäsi kaikkein suurimman siunauksen
ja tyydytyksen. Tämä voi tapahtua kytkeytymällä
Jeesuksen yhteyteen ja Hänen suunnitelmaansa. Pyhän Hengen
voitelu on sinun ylläsi ja Jeesus kutsuu sinua eteenpäin!
Hes.
2:1-2: Ja hän
sanoi minulle: "Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen
sinua." Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se
nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan
minulle.
Jeesus
tahtoo, että sinä
nouset jo tässä näkyvässä maailmassa siihen
asemaan, jonka Hän on sinulle valmistanut. Nouse synnin orjuudesta
Jumalan lasten kirkkauden vapauteen! Nouse ihmismielipiteitten,
uskonnollisen hallinnan ja orjuuden alta Pyhän Hengen voimaan
ja jumalalliseen kutsumukseesi. Anna Pyhän Hengen voiman tulla
sinuun, niin saat voiman, kyvyn ja varustuksen. Kun otat oman vastuusi,
Herra alkaa puhua sinulle!
Jos
Pyhä Henki puhuu sinulle
tämän kautta ja haluat vastaanottaa uuden voitelun, voit
rukoilla vaikka näin:
"Jeesus, tunnustan
sydämeni kovuuden ja itsekkyyteni. Haluan muuttua Sinun kaltaisuuteesi
ja vastaanottaa Sinun rakkautesi ja voitelusi. Annan kaiken tähänastisen
elämäni sinun veresi puhdistettavaksi. Haluan kasvaa yhä
läheisempään yhteyteen sinun kanssasi. Täytä
minut Pyhällä Hengelläsi, puhdista minut, muuta minut,
tee minut kykeneväksi palvelemaan Sinua tahtosi mukaan. Kiitos
Jeesus, että kuulet minua. Minä nousen ja otan Sinun
siunauksesi ja voitelusi vastaan. Amen."
Rakkaudella siunaten
Seppo ja Marja
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN |