|
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1. KAKSI VIRTAA, JOTKA
EROAVAT LOPULLISESTI TOISISTAAN
Hyvä ystävämme, olemme
saapumassa tämän aikakauden erikoisimpaan, inhimillisesti
vaikeimpaan mutta samalla kirkkaimpaan Jeesuksen ilmestymisen aikaan.
Tämä aika merkitsee jokaiselle meille peruuttamatonta
valintaa siitä, missä hengen virrassa haluamme kulkea.
Näihin aikoihin asti pimeyden virta ja Jumalan virta ovat virranneet
uskovien elämässä vielä osittain päällekkäin
eivätkä monet ole ollenkaan erottaneet niitä toisistaan.
Nyt tulee aika, jolloin nämä virrat eroavat jyrkästi
toisistaan ja vaativat jokaista ihmistä valitsemaan, kumpaan
antautuu. Kummassakin virrassa on kiihtyvä voima, niin ettei
kukaan yksilö voi enää ajatella hallitsevansa tilannettaan
näissä virroissa. Virtojen kiihtyvä voima vie vain
siihen suuntaan, mikä on kummankin virran päämäärä.
Molemmat virrat nousevat ja kuohuvat ja kutsuvat mukaansa, mutta
toinen kutsuu elämään ja toinen kuolemaan.
Toinen virta on pimeyden ruhtinaan
virta. Siinä virrassa on tämän maailman aarteet,
lihan himot, ihmiskunnia, okkultismi, luonnollinen mieli ja viisaus.
Tämän maailman ruhtinas hallitsee tätä virtaa
ja tarjoaa vain sen mitä hänellä on. Virran suunta
on kadotus ja kuolema. Tämä luonne tulee yhä ilmeisemmäksi
jokaiselle ihmiselle tässä maailmassa.
Toinen virta on Jumalan virta, jossa
Jeesus tarjoaa kaiken ihmeellisen elämänsä ja siunauksensa.
Jumalan virrassa vaikuttaa Jeesuksen lisääntyvä,
ihmeellinen, katoamaton ja käsittämätön ylösnousemusvoima,
joka tekee eläväksi kaiken mitä se koskettaa. Tässä
virrassa ei ole mitään sairautta, kuolemaa, pelkoa, tuomiota,
muttei myöskään syntiä! Jumalan virta on valtavan
paljon suurempi ja voimakkaampi ja se nousee ennenäkemättömällä
voimalla pelastamaan ne sielut, jotka vastaanottavat Jeesuksen ja
rakastavat Häntä! Maailman ruhtinaan virta ei kulje edellä,
eikä ole voimakkaampi, vaan Jumalan virta on jo voittanut!
Virran vetovoima meihin riippuu vain siitä, mitä itse
kunkin sydän rakastaa ja halajaa! Se, joka rakastaa syntiä,
sitä lumoaa pimeyden virta, mutta se, joka rakastaa Jeesusta,
pyrkii Jumalan virtaan!
Nyt on tehtävä EHDOTON VALINTA,
KUMMAN VIRRAN VARAAN HEITTÄYTYY! Tilanne on uusi valvovillekin
uskoville, sillä tähän asti olemme voineet elää
kahdessa maailmassa. Nyt on aika, jolloin sydämet on repäistävä
peruuttamattomasti irti tämän maailman virrasta, jos haluaa
astua ja pysyä elämän virrassa! ON PERUUTTAMATTOMIEN
HENKILÖKOHTAISTEN VALINTOJEN AIKA!
Luuk.
8:18: Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla
on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin,
minkä hän
luulee itsellään olevan.
Matt.
13:12: Sillä
sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin;
mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
Uskonnollisten ja inhimillisten kuvitelmien
ja harhaluulojen aika on ohitse. Jeesus tarjoaa nyt todellista ilmestymistään,
ennen kokematonta läsnäoloaan ja voimaansa. Mielikuvien,
perinteiden ja teorioiden varaan rakennetut uskonnolliset työnäyt
romahtavat ja tilalle tulevat Jumalan voimassa liikkuvat palvelutehtävät.
Ne, jotka antautuvat täysin Jeesukselle, saavat sellaisen varustuksen
ja voitelun, joka ylittää kaiken sen, mitä olemme
tähän asti nähneet. Jumalan virta on lähtenyt
liikkeelle, se nousee ja kiihtyy ja kutsuu sinuakin heittäytymään
kaikesta sielustasi, voimastasi ja sydämestäsi Jeesuksen
ylösnousemusvoiman varaan!
Kaiken avain on henkilökohtainen
pyrkimys Jeesuksen kohtaamiseen ja yhä lisääntyvä
täyttyminen Pyhällä Hengellä! Elämässäsi
ei saa olla sellaisia asioita, jotka estäisivät sinua
etsimästä Jeesusta. Jos sinulla ei ole aikaa, raivaa kalenteriisi
tilaa. Jos sinulla ei ole rauhaa, etsiydy yksinäisyyteen ja
rauhaan joiksikin hetkiksi päivässä. Jos sinulla
ei ole kykyä rauhoittua, pyydä Jeesusta auttamaan siinä.
Päätä omalla tahdollasi hiljentää ja suoristaa
oma elämäsi niin, että sinulla on aikaa kohdata Jeesusta
henkilökohtaisesti. Sinä tarvitset aikaa valmistaaksesi
sydäntäsi ja oppiaksesi olemaan Pyhän Hengen läsnäolossa.
Tarvitset myös uskollisuuden ja peräänantamattomuuden
Herran etsimisessä, sillä vasta sitten oman sielusi varustukset
ja lihan vetovoima murtuu ja läpimurto Jumalan virtaan pääsee
tapahtumaan!
2. ETSIKÄÄ
ENSIN JEESUSTA!
Matt.
6:33: Vaan etsikää
ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös
kaikki tämä teille annetaan.
Tässä on Jeesuksen itsensä
asettama tärkeysjärjestys! Jeesushan on Jumalan valtakunnan
ja sen vanhurskauden muoto ja täyttymys. Jos meillä on
synnin tuottama ahdistus, meidän tulee etsiä ENSIN Jeesusta.
Jos meillä on sairautta tai kipua, meidän tulee etsiä
ENSIN Jeesusta. Jos meillä on taloudellisia ongelmia tai tarpeita,
meidän tulee etsiä ENSIN Jeesusta. Jos me etsimme kosketusta
Jumalan virtaan, meidän tulee ENSIN etsiä Jeesusta. Jeesus
on kaiken avain, lähde ja toteutuminen!
Hyvä ystäväni, Jeesus
on aina suurempi, voimakkaampi, rakastavampi ja ihmeellisempi, kuin
mitä meidän mielemme voi kuvitella ja käsittää!
Hänessä on kätkettynä mittaamattomat siunaukset,
rikkaudet ja aarteet, jotka odottavat löytäjäänsä!
Kaikki tämä on ollut valmistettuna jo kaksituhatta vuotta
sitten mutta nyt Jeesus vuodattaa armonsa ennennäkemättömällä
tavalla tänä aikana niiden elämään, jotka
janoavat vain Jeesusta ja elämää Hänen yhteydessään!
On ollut jo monia Jumalan palvelijoita,
jotka ovat julistaneet ilosanomaa köyhille, avanneet sokeain
silmiä ja kuurojen korvia, eheyttäneet särjettyjä
sydämiä, parantaneet sairaita, nostaneet rampoja kuolinvuoteelta,
ajaneet ulos riivaajia ja saastaisia henkiä ja herättäneet
kuolleita. Mutta tämä ei ole ollut vasta kuin alkua. Nyt
on tulossa Kristuksen ruumiin kunniakkain ja kirkastetuin vaihe,
jolloin kaikki ihmeet ja merkit moninkertaistuvat ja syvenevät
ja laajenevat. Jeesus on varustamassa ennennäkemättömän
suurta armeijaa suorittamaan tätä ainutlaatuista ja suurta
sadonkorjuutehtävää.
Mutta mitä tämä kaikki
näky ja tulevat siunauksien virrat hyödyttävät
meitä, ellemme voi itse astua siihen mukaan? Joku voi rukoilla
50 vuoden ajan herätystä ja kun Herra sitten lähettää
sellaisen, hän voi torjua sen, koska se ei tule niin kuin hän
itse oletti, jääden näin kaiken siunauksen ulkopuolelle.
Joku voi profetoida suurista Hengen aalloista, jotka tulevat pyyhkimään
yli maailman, mutta silti jäädä sen aallon ulkopuolelle,
kun se tulee! Voimme vastaanottaa henkilökohtaista kutsua ja
ilmestystä omasta palvelutehtävästämme, mutta
kuitenkin kaikki voi jäädä vain haaveeksi, ellemme
käytännön toimin astu siihen!
Sinä voit olla seurakunnassa,
jossa tapahtuu valtavia Jumalan ilmestymisiä, mutta silti olla
itse täysin osaton niistä. Voit myös olla seurakunnassa,
jossa ei virtaa Jumalan virta, ja jos perustat valintasi siihen,
mitä muut ihmiset ympärilläsi tekevät, Jumalan
virta kulkee jälleen ohitsesi,!
Jos haluat astua Jumalan virtaan ratkaisu
on tämä: etsiydy henkilökohtaiseen kohtaamiseen ja
kosketukseen Jeesuksen kanssa, mikä tarkoittaa siis lisääntyvää
Pyhällä Hengellä täyttymistä.
Joh.
7:37-39: Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi
ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni
ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään
on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman,
jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä
tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
3. JEESUS ILMESTYY
PYHÄSSÄ HENGESSÄ
Jeesuksen pelastustyö teki mahdolliseksi
Pyhän Hengen vuodatuksen. Jeesus mursi synnin ja kuoleman lain,
joka oli esteenä Jumalan ja ihmisten väliselle yhteydelle.
Jeesus tuli ratkaisuksi jokaiselle, joka haluaa päästä
eroon synnistä ja pimeyden vallasta sen kaikissa muodoissaan.
Usko Jeesukseen tuo pelastuksen ja Jeesus vuodattaa Pyhän Hengen
tämän pelastuksen sinetiksi ja vakuudeksi.
Tarkastelemme tätä asiaa
seuraavan raamatunlauseen (Ef. 4:30) valossa. Suomalainen käännös,
kuten monet muutkin käännökset, näyttävät
antavan harhaanjohtavan kuvan asiasta, johdattaen asiaa ikään
kuin epämääräiseen tulevaisuuteen. Lähinnä
alkukreikan tekstiä on kuningas Jaakon käännös
ja otamme sen lähtökohdaksi.
Eph.
4:30: And grieve not the holy Spirit of God, whereby ye are sealed
unto the day of
redemption.
Tämä voidaan kääntää
suomeksi seuraavalla tavalla:
'Älkääkä
murehduttako PYHÄÄ HENKEÄ, JONKA KAUTTA TE OLETTE
SINETÖIDYT LUNASTUKSEN PÄIVÄÄN.'
Mikä on sitten tämä
lunastuksen päivä? Monet ajattelevat, että se on
se päivä, kun kuolemme pois lihasta ja muutamme kirkastettuun
olotilaan taivaassa. Toiset ajattelevat, että se on Jeesuksen
takaisin tulemisen päivä tai tuhatvuotisen valtakunnan
perustamisen päivä. Mikään näistä
ei kuitenkaan ole lunastuksen päivä raamatun ilmoituksen
mukaan!
Lunastuksen päivä oli Golgatalla
sinä päivänä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin
harteillaan kaikki meidän syntivelkamme, sairautemme ja kirouksemme!
Jeesus meni silloin kerta kaikkiaan oman lihansa kautta kaikkein
pyhimpään ja toi meille lunastuksen! Me emme voi odottaa
toista Jeesusta lunastamaan meitä, tai että Jeesus tulisi
uudestaan ristille ja suorittaisi täydellisemmän sovitustyön
kuin mikä on jo tapahtunut. Jeesuksen sovitustyö OLI JO
TÄYDELLINEN, ja sen siunaukset ovat uskon kautta saatavilla
jokaiselle tässä ja nyt.
Kol.
2:13-15: Ja teidät,
jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,
teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen
kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois
sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän
vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois
ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta
ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän
sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Huomaa, että Paavali käyttää
tässä aivan yhdenmukaisesti ja selkeästi mennyttä
aikamuotoa. Jeesus teki eläviksi, antoi anteeksi rikokset,
pyyhki pois lain kirouksen, riisui aseet syyttäjältä
ja asetti sen julkisen häpeän alaisiksi. Jeesus sai Golgatalla
voiton sielunvihollisesta ja sen tähden hän saattoi huudahtaa
maailman historian kirjoituksen täydellisesti muuttaneena hetkenä
tämän valtavan ihanan uskon julistuksen: "Se on täytetty!"
Pyhä Henki sinetöi meidän
elämämme siihen voittoon, jonka Jeesus saavutti pimeyden
valloista Golgatalla. Pyhän Hengen uudistavan työn kautta
tapahtuu lihan kuolettaminen ja sydämemme ympärileikkaus
Hengessä niin, että Jeesuksen muoto ja ylösnousemusvoima
voivat ilmestyä meihin!
Ennen Golgatan sovitustyötä
ei ollut mahdollista, että Jumala itse voisi ottaa asunnokseen
ihmisen sydämen. Tiedettiin, että Pyhä Henki voi
vaikuttaa profeettojen elämässä ja puhua heille.
Pyhä Henki tuli profeettojen päälle, mutta he EIVÄT
VOINEET OLLA SISÄISESTI TÄYNNÄ PYHÄÄ HENKEÄ,
koska synnin ja kuoleman laki esti tämän. Johannes Kastaja
oli ensimmäinen ihminen, joka täyttyi Pyhällä
Hengellä, sillä hänen tehtävänään
oli käydä edellä julistaen ja todistaen uuden Jumalan
valtakunnan aikakauden tulemisesta. Jeesus oli sisäisesti täynnä
Pyhää Henkeä, vieläpä enemmän kuin
meillä on kykyä käsittääkään.
Jeesus teki mahdolliseksi lisääntyvän Pyhän
Hengen täyteyden jokaiselle, joka uskoo Häneen. Sinulla
ja minulla on mahdollisuus tulla niin täyteen Pyhää
Henkeä, että yliluonnolliset Jumalan virran ulottuvuudet
avautuvat elämässämme! Miksi tyytyisimme vain haaveilemaan?
Astukaamme perille, kaikkein pyhimpään!
Pyhä Henki sinetöi meidät
siihen valtavaan sovitukseen, vapautukseen ja pelastukseen, jonka
Jeesus saavutti. Pyhä Henki todistaa, että pelastuksen
todellisuus on täysin varma ja peruuttamaton, koska sen vakuutena
on itse Jumala. Pyhän Hengen sinetti meissä todistaa meille
itsellemme, toisillemme ja myös pimeyden voimille, että
kuulumme Jumalalle ja olemme tulleet Jumalan lapsiksi. Tämän
sinetin ansiosta voimme epäröimättä uskoa kaikki
syntimme sovitetuiksi ja antaa sairautemme Jeesuksen päälle
ja vastaanottaa parantumisen. Uskon kautta voimme astua yhä
syvemmälle Jumalan valtakunnan elämään, jossa
kuoletamme lihamme Pyhän Hengen voimalla, vaellamme Hengen
johdatuksessa ja elämme uutta elämää Jeesuksessa,
synnin, kuoleman ja sairauden voittajana. Tie on avattu, sinetti
on asiakirjan vakuutena!
Jeesuksen pelastustyö on meissä
sinetöity Pyhän Hengen kautta siihen määrään
asti, kuin me uskomme ja vastaanotamme. Me valitsemme, mitkä
elämämme alueet haluamme antaa Pyhän Hengen sinetöitäväksi.
Me ratkaisemme, mihin määrään asti haluamme
luopua synnistä, rakkaudesta tähän maailmaan ja omaan
lihaamme! Pyhän Hengen voima ei sovi yhteen pimeyden voimien
kanssa jolloin jommankumman on väistyttävä sielustamme.
Jos haluamme puhdistua, Pyhä Henki polttaa pois synnin ja saastan
ja silloin Jeesuksen läsnäolo kirkastuu elämässämme.
Uskon valinnat määräytyvät meidän sydämissämme.
Pyhän Hengen kautta elämäämme
tulee taivaallinen materia, substanssi, jonka läsnäolo
tekee todelliseksi Jeesuksen ja Hänen pelastustyöhönsä
meissä. Hän puhdistaa sydämemme ja ajatuksemme, parantaa
sairautemme, MUUTTAA MEIDÄT ja tuo Jeesuksen muodon meihin.
Hän saa aikaan meissä vanhurskauden, uskon ja kaikki muut
taivaalliset lahjat. Pyhä Henki on Jeesuksen todellisuus meissä!
4. PYHÄN HENGEN
TEHTÄVÄ
Joh.
16:13-15: Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät
kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei
ole hänestä itsestään; vaan minkä hän
kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani
ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun;
sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun
omastani ja julistaa teille.
Pyhä Henki ei ole vain Jumalan
läsnäolo, vaan Hän on itse Jumala, osa Jumalan kolmiyhteistä
persoonaa. Hän on Jumala yhtä paljon kuin Jeesus ja taivaallinen
Isä. Jeesus on kuningas, joka hallitsee Isän valtuutuksella
universumia. Pyhän Hengen tehtävänä on toteuttaa
ja ilmoittaa Jumalan valtakunta ihmisten sydämissä ja
elämässä täällä näkyvässä
maailmassa. Jumala Isä on kaiken alku ja lähde, mutta
yliluonnollisella tavalla Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat
ykseys, yksi Jumaluus.
Jeesus lähettää Pyhän
Hengen, ja puhuu Hänelle ne asiat, mitkä Hän haluaa
synnyttää tässä maailmassa. Pyhä Henki
ei kirkasta itseään, sillä Hän on niin kuin
'parakleitos', 'puolustaja' kreikkalaisessa kulttuurissa sananmukaisesti
tarkoittaa. Pyhä Henki edustaa Jeesusta, mutta Hän edustaa
myös meitä, opettaen meitä vastaanottamaan lisää
Jeesusta ja astumaan Jumalan valtakunnan elämään.
Pyhä Henki muistuttaa ja opettaa meitä kaikesta, mitä
meidän tarvitsee tietää. Hän suojelee pimeyttä
vastaan, valvoo elämäämme ja tekee voimallisia tekoja
kirkastaakseen Jeesusta meille ja meissä.
Jeesus astui taivaaseen ja tuli takaisin
opetuslastensa yhteyteen Pyhän Hengen vuodatuksessa. Kun Jeesus
asuu uskovan ihmisen sydämissä, Hän ei ole jakaantunut
eri persooniksi, joista toinen asuu taivaassa ja toiset ihmisten
sydämissä! Jeesus itse asuu taivaassa ja hallitsee sieltä,
mutta Hän asuu ihmisten sydämissä Pyhän Hengen
YHDYSSITEEN KAUTTA. Tarvitaan Pyhän Hengen synnyttämä
elävä, jatkuva yhteys, jonka kautta Jeesus voi elää
uskovien sydämissä! Yhteys Jeesuksen kanssa ei ole ajattelutapa,
teoria tai mielikuva, vaan todellinen Pyhän Hengen kautta toteutuva
ja syvenevä elävä vuorovaikutus, tietoisuus ja kokemus.
Room.
8:11-14: Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen
kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista
Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös
teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä
asuu. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle,
lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaan
elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te
Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan
lapsia.
Pyhän Hengen tehtävänä
on tuoda Jeesuksen ylösnousemusvoima koko elämäämme.
Lisääntyvä Pyhän Hengen läsnäolo ajaa
ulos jokaisen sairauden, riivaajan ja repii irti juurineen kaikki
istutukset elämästämme, joita taivaallinen Isä
ei ole istuttanut. Pyhän Hengen kautta me ymmärrämme
Jumalan sanan, Pyhän Hengen kautta me näemme ja ymmärrämme
Jumalan valtakunnan olemusta ja voimme suunnata elämämme
sitä kohti. Pyhän Hengen kautta meissä voi toimia
'Jumalan usko', joka on yliluonnollinen ja jota oma mielemme ja
henkemme ei koskaan voisi tavoittaa. Pyhän Hengen kautta meissä
toimivat kaikki Hengen lahjat ja virat. Pyhä Henki synnyttää
meissä Hengen hedelmät. Nämä kaikki tulevat
myöskin näkyviin ja todistavat Jeesuksen saaneen muotoa
meissä.
5. PYHÄN HENGEN
SYVENEVÄ VASTAANOTTAMINEN
Voidaksemme syvemmin täyttyä
Hengellä meidän täytyy luopua Pyhää Henkeä
vastustavista lihan mielen ja voiman alueista. On kysymys jatkuvasta
ja syvenevästä ANTAUTUMISESTA JEESUKSELLE. Meidän
on välttämätöntä saada oikea kuva Pyhästä
Hengestä ja luopua Häntä aliarvioivasta ja vastustavasta
omasta tahdonvoimastamme, uskonnollisesta ylpeydestämme, järkemme
ja lihamme voimasta.
Matt.
11:12: Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään
taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät
tempaavat sen itselleen.
Alkutekstistä sananmukaisesti
käännettynä tämä kohta voidaan ilmaista
tarkemmin vielä näin:
'Mutta
Johannes Kastajan päivistä alkaen tähän päivään
asti taivaitten valtakuntaa kohtaan on käytetty väkivaltaa
ja väkivaltaiset ihmiset vaativat sitä omakseen.'
Jeesus
ei tarkoita ollenkaan, että
väkivaltaiset pääsisivät taivasten valtakuntaan,
vaan Hän sanoo, että he yrittävät ottaa sen
itselleen väärällä tavalla. Synti on vääristänyt
heidän sydämensä ja he yrittävät ottaa
taivasten valtakunnan omaan hallintaansa. Mutta se ei ole mahdollista.
Jeesus antaa Jumalan valtakunnan lahjaksi niille, jotka Häntä
tottelevat! Väkivallasta luopuminen on ensimmäinen asia,
jonka täytyy tapahtua, jos haluamme Pyhää Henkeä!
Ei väellä ei voimalla, vaan minun Hengelläni,
sanoo Herra Sebaot!
Jumalan
valtakunta on armon, rakkauden ja vanhurskauden valtakunta,
eikä siellä ole mitään
väkivaltaa, kontrollia, manipulaatiota tai pakottamista. Liha
vastustaa Henkeä ja me tarvitsemme päättäväisyyttä
ja selkeää pyrkimystä vastustaa syntiä ja vääryyttä.
Siinä on meille riittävästi haastetta käyttää
tahdonvoimaamme! Ainoa tapa vastaanottaa Pyhää Henkeä
on ANTAUTUA. Jeesuksen herraus tulee toimimaan elämässämme
vapaaehtoisen kuuliaisuuteen antautumisen kautta, ja sen Pyhä
Henki tulee ensimmäiseksi opettamaan!
Seuraavassa
käsittelemme muutamia
Pyhän Hengen vastaanottamista haittaavia oppeja, mielikuvia
ja ajatusrakennelmia. On tärkeää tietoisesti päättää
hyljätä valheet ja sekavat opit, jotta sielumme voisi
avautua vastaanottamaan yhä lisää Pyhää
Henkeä.
1)
Virheellinen käsitys synnistä Pyhää Henkeä vastaan
Olemme
tavanneet lukuisia hartaitakin uskovia, jotka ovat joutuneet
valtavaan ahdistukseen, koska he ovat
pelänneet tehneensä synnin Pyhää Henkeä
vastaan. Tällaisen tuomioajatuksen takana on monia valheita,
ja nämä valheet antavat Pyhästä Hengestä
aivan väärän kuvan. Monet saattavat pelätä
lähestyä Pyhää Henkeä siksi, että
heillä on tämä väärä kuva koko asiasta.
Fariseukset
syyttivät Jeesusta,
että Hän ajaa ulos riivaajia Beelsebulin voimalla. Silloin
Jeesus opetti, ettei Pyhän Hengen pilkkaa anneta anteeksi.
Jeesus teki ennennäkemättömän voimallisia
tekoja Pyhän Hengen voimassa eivätkä fariseukset
käsittäneet,
että oli kysymys Jumalan voimasta. Sellainen synnin ja paatumuksen
tila on vakava, jossa ihminen ei erota Jumalaa ja perkelettä
toisistaan. Jeesus ei kuitenkaan sanonut, että fariseukset
olisivat jo syyllistyneet tähän syntiin peruuttamattomasti
niin, että olisivat joutuneet tuomituksi. Jeesus varoitti
taistelemasta ja nousemasta itse Jumalaa vastaan. Se, joka nousee
Pyhää
Henkeä vastaan, nousee myös Jeesusta ja Isää
vastaan. Jeesus tiesi, että kohta tulee Pyhän Hengen
vuodattamisen aika, ja silloin ihmisten täytyisi tunnistaa
Pyhä Henki
voidakseen ottaa Hänet vastaan.
Kirjoitukset
käsittelevät
syntiä kahdessa ulottuvuudessa. Toinen on hetkellinen, määrätty
teko. Tässä ei ollut siitä kysymys. Toinen merkitys
synnille on sen lopullinen, lujittunut ja peruuttamaton olemus
ihmisessä,
joka synnyttää kuoleman. Jeesus varoittaa tällaisesta
pitkäaikaisesta sydämen paaduttamisesta Pyhää
Henkeä vastaan, jolloin sille ei enää ole sovitusta.
Toisaalta kun käsittelemme syntiä elämässämme,
meidän ei koskaan tule tuudittautua ajatukseen, että huomenna
teen parannuksen. Jostain päivästä ja hetkestä
voi tulla se lopullinen valinta, jonka jälkeen ei pysty enää
tekemään parannusta, vaan on joutunut perkeleen valtaan.
Pyhän
Hengen tehtävänä
on johdattaa ihmiset synnin tuntoon ja parannuksentekoon. Jos Pyhä
Henki ei voi koskettaa ihmistä herätyksen kirkkaimmallakaan
hetkellä, se merkitsee vain sitä, että tällainen
ihminen rakastaa pysyvästi enemmän pimeyttä kuin
valkeutta. Jeesus ei voi pelastaa ketään ellei ihminen
itse halua sitä. Mutta jos ihminen päättää
Pyhän Hengen kutsusta ja johdatuksesta hyväksyä ja
vastaanottaa Jeesuksen, Hänellä on anteeksiantamus kaikkiin
synteihin heti ja rajoittamattomasti!
Pyhä Henki
on Jumalan armon ja rakkauden Henki. Hän lähestyy
sinua tehdäkseen sinulle
vain hyvää, ei tuomitakseen tai syyttääkseen.
Voit päättää aina turvata Jeesuksen veren
tuomaan lahjavanhurskauteen ja kutsua Pyhää Henkeä lähestymään
ja koskettamaan lisää sinua!
2)
Yritys suorittaa omia tekoja
Omavanhurskaus
on eräs syvimmin
juurtuneita vääryyden muotoja ihmisissä! Jeesus
opettaa, että pelastus on täysin armosta, ettei mikään
liha kerskaisi. Kun olemme kohtaamassa Pyhää Henkeä,
meissä saattaa nousta ja elää näitä omien
suoritusten pyrkimyksiä. Me saatamme ajatella, että jokin
rukousasento tai muoto olisi otollisempi kuin jokin toinen
tapa.
Saatamme yrittää ensin itse jotain 'vaativaa' ja odottaa,
että Jeesus ikään kuin palkitsisi meitä siitä.
Mutta Pyhä Henki ei tarvitse mitään suorituksia,
vaan ainoastaan sydämen antautumisen ja lepoon asettumisen.
Luonnollinen mieli ja oma ylpeys yrittävät aina piiskata
lain tekoihin, mutta ne täytyy hyljätä. Jumalan
armo voidaan ottaa vastaan vain kilvoittelemalla tähän
lepotilaan, jossa täysin suostuu tunnustamaan oman voimattomuutensa
ja kyvyttömyytensä saavuttaa Jumalan yliluonnollisia
ulottuvuuksia.
Omavanhurskaus
avaa portin syyttäjälle
ja silloin se kyllä tuo esille kaikki puutteesi ja virheesi!
Älä yritäkään turvata omiin tekoihisi,
vaan antaudu kokonaan Jumalan käsittämättömän
ja mittaamattoman syvän armon varaan!
3)
Pelko 'vääristä hengistä'
Tämänkin
ajan kristillisyydessä
elää sitkeästi epäraamatullisia oppeja, jotka
asettavat Pyhän Hengen kyseenalaiseksi tai epäilyttäväksi.
Sielunvihollinen on tällaisten valheitten lähde. Estääkseen
uskovia pääsemästä Jumalan voimaan ja vapauteen
perkeleen orjuudesta se pyrkii saastuttamaan uskovien ymmärrystä
erilaisilla valheilla. Älä enää usko sielunvihollisen
kylvämiä epäilyksiä ja pelkoja Pyhää
Henkeä kohtaan vaan ota vastaan kaikki Pyhän Hengen täyteys
Jeesuksen nimessä!
Pyhä Henki
on ihmeellisen täydellinen
ja suuri voimassa. Hän voi tehdä tässä luonnollisessa
maailmassa mitä tahansa, sen mukaan kuinka Jeesus ja Isä
antavat tehtäväksi. Pyhässä Hengessä ei
ole mitään pimeyttä, ei mitään epävarmaa
tai epäilyttävää. Pyhässä Hengessä
on Jeesuksen täydellinen armon ja pelastajan muoto, Hän
on täynnä rakkautta ja hyvyyttä. Pyhä Henki
on täynnä viisautta ja ymmärrystä, eikä
kukaan joudu harhaan Hänen johdossaan. Pyhä Henki on
täynnä
elämää, eikä kukaan sairastu Hänen läsnäolossaan,
vaan pikemminkin kaikki tulevat terveiksi!
Ihmisen sielu sen sijaan on täynnä
sekavia ja saastaisia henkiä, jotka tulevat ilmi vasta Pyhän
Hengen kosketuksessa. Pyhä Henki ei lähetä niitä,
vaan paljastaa ja ajaa ne ulos. Jeesus sanoo, että jos me pyydämme
Isältä Pyhää Henkeä, Hän ei anna mitään
väärää, vaan nimenomaan Pyhän Henkensä!
Isän erityinen tahto on vuodattaa Pyhä Henkensä ihmislasten
elämään ja antaa heille näin oman kirkkautensa,
rakkauden lahjana Isän sydämeltä. Me voimme uskoa
tämän ja elää sen mukaan.
Jeesus on Jumala ja Hän hallitsee
tapahtumia tässä ajassa. Pimeyden valloilta on jo riistetty
aseet. Riivaajat ovat jo kokeneet tappion Jeesusta vastaan. Valkeus
on suurempi kuin pimeys. Jumala voi aina enemmän kuin me anomme
tai ymmärrämmekään. Kun me antaudumme Pyhän
Hengen kosketukseen, me olemme maailmankaikkeuden väkevimmässä
suojassa. Sielunvihollinen ei voi tulla meihin Jumalan läsnäolossa,
vaan päinvastoin se joutuu paljastamaan itsensä ja Pyhä
Henki auttaa meitä luopumaan siitä. Näin pyhyys ja
vanhurskaus vain lisääntyy meissä jokaisen Pyhän
Hengen kosketuksen vaikutuksesta!
4)
Pyhää Henkeä voi saada 'liikaa'
Jotkut ajattelevat, että Pyhää
Henkeä voisi saada liikaa, niin että se johtaisi ongelmiin
tai olisi vaarallista! Tämähän on käsittämätön
ajatus, sillä me emme koskaan voi olla 'liian täynnä'
Pyhää Henkeä. Pienikin synti kyllä johtaa meidät
kuolemaan, mutta Henki johtaa elämään. Luonnollisen
lihan ja pimeyden voimien mielestä pienikin Hengellä täyttyminen
tosin on liikaa, koska se sytyttää Jumalan tulen syntiä
vastaan. Mutta mehän haluamme pelastua ja vapautua täysin
kaikesta synnistä ja vääryydestä! Tämä
toteutuu täyttymällä yhä lisää ja
jatkuvasti Pyhällä Hengellä.
Jumalan valtakunta on hullutusta niille,
jotka kadotukseen joutuvat. Tämä maailma ei voi vastaanottaa
Pyhää Henkeä, mutta Hän on elämä niille,
jotka Hänet löytävät. Emme välitä
enää vaikka ihmiset pilkkaisivat meitä Pyhän
Hengen täyteydestä. Tie jakaantuu jokaisen edessä.
Jos haluamme Jumalan maailmaan ja virtaan, tie sinne on lisääntyvä
Pyhällä Hengellä täyttyminen. Jos haluamme samanaikaisesti
miellyttää lihaa ja tätä maailmaa, silloin meillä
on suuria ongelmia. Kahdella tiellä kulkeva ei voi saada mitään
myöskään Jumalalta. Meidän täytyy valita
päämäärämme ja toimia sen valinnan mukaan
johdonmukaisesti.
5)
Loukkaantuminen julistajiin ja seurakuntiin
Tarpeet Pyhän Hengen kohtaamiseen
ovat suuret ja siksi pettymykset odotuksissa voivat johtaa loukkaantumisiin
ja sisäiseen lukkiutumiseen. Mutta Jeesus kehottaa meitä
astumaan henkilökohtaisesti eteenpäin, miettimättä
miten joku muu toimii.
Katkeruus ja loukkaantuminen tulevat
esteeksi syvemmälle Pyhällä Hengellä täyttymiselle.
Niistä täytyy vaan luopua omalla tahdon valinnallaan.
Päätös antaa anteeksi vapauttaa lukkiutumasta ja
silloin taas pääsee itse eteenpäin. Me kukin etenemme
tietämme omaa vauhtiamme ja pääasia on että
'kuljemme samaa tietä', kohti Jeesuksen suurempaa ilmestymistä.
Jumala tekee muuttavaa ja laajentavaa
työtään kaikkien meidän sydämissämme.
Herätyksessä tarvitaan laajaa, armollista, kärsivällistä
ja uskollista sydäntä ja mieltä, joka suuntautuu
aina vaan lähemmäksi Jeesusta. Meidän täytyy
kasvaa tässä Jumalan rakkauden koulussa ensinnäkin
kohtaamaan toisiamme keskeneräisinä uskovina, jonka jälkeen
me vasta kykenemme kohtaamaan maailmassa eläviä pelastuksesta
osattomia Jumalan rakkaudella!
6)
Loukkaantuminen Pyhän Hengen toimintatapoihin
Meillä ihmisillä on aina
oma näkökulmamme, toiveemme ja olettamuksemme siitä,
kuinka Jumalan pitäisi meitä kohdata. Määrätynlainen
oikeaoppinen asenne voi taistella kauankin Jumalaa vastaan, ennen
kuin taipuu Hänen järjestykseensä. Viisautta Jumalan
edessä on nopeasti luopua taistelemasta Hänen suunnitelmaansa
vastaan ja taipua siihen sekä edetä sen mukaan, kuinka
Pyhä Henki johtaa.
Kun antaudumme syvemmin Jumalan maailmaan,
me joudumme kohtaamaan jatkuvasti omia rajoittuneita ajatuksiamme.
Silloin kun Jumalan maailma törmää oman maailmamme
kanssa, meidän siunatuin mahdollisuutemme on taipua ja muuttua!
Kaiken Jumalan suunnitelman takana
on ääretön rakkaus, joka kutsuu pelastukseen jokaista
ihmistä. Jumalan rakkaus tuo ratkaisut ja pelastaa kaikesta
heikkoudesta, vääristymästä, synnistä ja
pimeydestä. Jumalan rakkaus näkee vain pelastuksen päämäärän,
ehyen yhteyden taivaassa Jeesuksen kautta. Monet ohimenevät
asiat peittyvät käsittämättömään
armoon. Siksi päätöksemme olkoon aina: "Eteenpäin
Jumalan virrassa!"
Rakkaudella siunaten
Seppo ja Marja
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
|