|
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1. SEURAKUNNAN ASEMA
JA TEHTÄVÄ
Seurakunta
on Jeesuksen ensimmäinen ja suurin rakkauden kohde kaikessa vajavuudessaankin!
Valmistaakseen itselleen puhdistetun, taivaan kirkkauteen sopivan
morsiamen Jeesus lähetti toisen Puolustajan, Pyhän Hengen valmistamaan
seurakuntaa. Tämä lopun ajan seurakunta on ainutlaatuisessa asemassa,
sillä ylöstemmattava morsian ei tule näkemään luonnollista kuolemaa,
vaan se tulee kuolemaan pois synnistä lihassa Pyhän Hengen puhdistavan
voiman vaikutuksesta.
Kun
ylöstempaamisen hetki tulee, Pyhän Hengen valmistama seurakunta
nousee pilviin Jeesusta vastaan ja se nousee SYNNIN JA KUOLEMAN
VOITTAJANA ikuiseen iloon ja yhteyteen Jeesuksen kanssa. Jeesus
sanoo tälle morsiamelle ylöstempaamisen hetkellä: "Sinä olet
minun rakas morsiameni, sinua minä olen rakastanut aikojen alusta
ja nyt sinä tulet voittajana minun luokseni!"
Seurakunnan
tehtävä on toteuttaa ilosanoman julistus kaikille kansoille.
Työ tehdään tässä ajassa, mutta sen päämäärä ei ole ensisijaisesti
ajallinen, vaan iankaikkinen. Jeesus rakastaa seurakuntaa valtavalla
rakkaudella ja siksi meidän täytyy saada ilmestys Jeesuksen rakkaudesta,
voidaksemme palvella toinen toisiamme seurakunnassa niin kuin
Jeesus haluaa meidän palvelevan!
Seurakunta
on Jeesuksen manifestaatio näkyvässä maailmassa niille, jotka
eivät vielä tunne Jeesusta. Seurakunta on Jeesuksen ruumis, Hänen
kätensä, jalkansa, äänensä ja palvelutyönsä maan päällä. Jeesus
on seurakunnan työn ja palvelun ja kaiken johtaja, lähde ja toteuttaja.
Matt. 28:18-20: Ja
Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle
on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja
tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän
ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki,
mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän
kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Tässä on
seurakunnan tehtävä ja tarkoitus. Jeesuksen päämääränä on Jumalan
valtakunnan julistaminen kaikille kansoille. Tästä johtuu seurakunnan
maailmanlaajuinen olemus ja tehtävä. Ei ole mitään rajaa luonnollisessa
maailmassa, jota Jeesus ei ylitä lähettäessään evankeliumin julistajia.
2. HERÄTYS PALAUTTAA
NÄYN SEURAKUNNAN YHTEYDESTÄ
Herätys
palauttaa tietoisuuden yhdestä Kristuksen ruumiista. Seurakunta
on yksi kokonaisuus, mutta se koostuu monesta osasta eli jäsenestä,
jotka kaikki palvelevat yhtä ruumista ja sitä päämäärää, jonka
Jeesus asettaa. Jeesus on jakanut voitelunsa eri jäsenille eri
tavalla ja toinen jäsen tarvitsee toistaan voidakseen hyvin.
Maailmanlaajuinen Kristuksen ruumis on koko Jumalan valtakunnan
ilmentymä tässä ajassa.
On
paljon erilaisia työnäkyjä, joiden täytyy toimia rinnan ja samanaikaisesti
ja jopa samoilla maantieteellisillä alueilla, sillä tehtävä on
laaja ja eloa on niin paljon, ettei yksi joukko kykene koko tehtävää suorittamaan.
Jumalan rikkaus ja yltäkylläisyys näkyy myös Kristuksen ruumiin
moninaisuudessa ja värikkyydessä. Jumala haluaa antaa kaikkien
kukkien kukkia ja jokaisen perhosen lentää.
Kun
Pyhän Hengen vuodatus avaa uskovien sydämet ensirakkauteen, seurakunta
alkaa iloita erilaisuudesta ja siunata erilaisia työnäkyjä ja
toimintamuotoja. Se on Jeesuksen mieli, ja se avaa elämään taivaallisen
ulottuvuuden. Pois ahtaudesta, yksisilmäisyydestä ja kriittisestä mielestä!
Hyvinkin erilaiset työnäyt voivat tukea toinen toistaan rakkaudessa
ja niillä voimavaroilla, mikä itse kukin on Herralta saanut.
Kukin uskova kulkee oman kilometripylväänsä kohdalla uskon tiellä,
mutta jokaisella on sama päämäärä, Jeesus Kristus ja Hänen täyteytensä.
Herätyksen
taivaallinen periaate:
Jokainen
Hengen vuodatus, jokainen Pyhän Hengen virka, jokainen Pyhän
Hengen lahja ja jokainen uusi ilmestys Jeesuksesta on tarkoitettu
KOKO SEURAKUNNALLE, ylitse
tunnustuskuntarajojen, valtioiden rajojen, roturajojen ja kielirajojen.
Jeesus
haluaa, että kaikki se hyvä, mitä joku on saanut Häneltä, tulee
jaetuksi lähimmäisille ja kaikille janoisille moninkertaisena
siunauksena. Siunausten moninkertaistuminen on taivaallista yltäkylläisyyttä.
Sydänten laajentuminen rakastamaan, palvelemaan ja kunnioittamaan
toinen toistaan on Jumalan kirkkaudessa elämistä. Monimuotoisuus
ja luovuus hengellisessä työssä tulee Jumalalta, joka on rikas
antaja kaikessa.
3. HERÄTYS SYNNYTTÄÄ
UUSIA NÄKYJÄ JA TOIMINTATAPOJA
Jumalan
näkökulman ymmärtäminen avaa oman työnäyn ja voitelun itse kullekin.
Jokaisella Pyhän Hengen johtamalla työnäyllä on kunnioitettava
ja arvokas tehtävä ja merkitys. Kun siunaamme ja kunnioitamme
muiden työtä voimme kunnioittaa omaakin palvelutehtäväämme oikealla
nöyryydellä. Evankeliumin julistuksen tehtävä avautuu jokaiselle
uskon taisteluiden tuloksena eikä kukaan pääse voiteluun maksamatta
siitä hintaa lihan kuolettamisen alueella. Jokainen palvelu Jumalan
valtakunnan ilmestymiseksi on kunniakasta ja arvostettavaa.
On
työnäkyjä, jotka Herra nostaa kulkemaan edellä ja näyttämään
tietä monille muille. Mutta sekin on armoa eikä johdu paremmuudesta!
Herätys on Jumalan armon ilmestymistä eikä kukaan voi omistaa
sitä etuoikeutena itselleen. Jeesus haluaa etsiä kaikki kadonneet,
parantaa kaikki sairaat ja vapauttaa kaikki vangitut. Jos jollakin
on voitelu, hän palvelkoon sillä lahjalla uskollisesti koko Kristuksen
ruumista.
Seurakunnat,
jotka eivät muutu ja vastaanota uutta, joutuvat toteamaan uusien
työnäkyjen syntyvän ja kasvavan ympärillä. Tämä uudistumisen,
jakautumisen ja muuttumisen laki on luonnossa ja hengellisessä maailmassa
elämää johtava periaate. Uuden syntyminen on siunattua, sillä uusi
ihminen on uusi Jumalan mahdollisuus ja hänessä on kätkettynä uudenlaiset
kutsumukset ja voitelut. Näin on myös työnäkyjen ja seurakuntien
suhteen. Uudet syntyvät ja vanhat hedelmättömät kuolevat. Mikään
työnäky ei ole itsetarkoitus, vaan Jeesuksen ilmestyminen ja
Taivasten valtakunnan tulemus on kaiken päämäärä ja tarkoitus.
Luuk. 5:36-39: Ja
hän sanoi heille myös vertauksen: "Ei kukaan leikkaa uudesta
vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden
vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. Eikä kukaan
laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini
pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat.
Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin. Eikä kukaan, joka
juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: 'Vanha on hyvää.'"
Jeesus
tuntee tämänkin ajan uskonnolliset ongelmat täysin! Kun Jumala
on vuodattamassa jotain erityisen radikaalia ja uutta, Hän tarvitsee
siihen uuden astian. Jeesus ei johdata seurakuntaa muutokseen,
jossa sielunvihollinen pääsisi tuhoamaan seurakuntaa siksi, että muutos
olisi liian raju. Mutta Hän haluaa avata uuden tien niille, jotka
ovat valmiit vastaanottamaan enemmän uutta ja suurempaa muutosta
Herralta.
Uuden
työnäyn täytyy puhdistua vanhojen yhteyksien katkeamisesta johtuneista
ristiriidoista ja vihamielisyyksistä. Vasta sen jälkeen uusi
työnäky voi kylvää Jumalan valtakunnan turmeltumatonta siementä.
Kaikissa herätyksissä vanhaa viiniä rakastavat ihmiset arvostelevat
uutta viiniä. Herra sallii jokaisen uuden astian kohdalle tällaisen
vainon, jonka tarkoituksena on vain puhdistaa uusi näky kaikesta
inhimillisestä ja kirkastaa sen taivaalliset perustukset. Silloin
kun joutuu kohtaamaan vainoa, joutuu myös käymään oman uskon
näkynsä ja elämänsä perusteet syvällisesti lävitse. Tällaisen
tulen lävitse voi käydä voittajana vain kun on puhdistanut oman
elämänsä, antanut täydellisesti anteeksi kaikille, ja suuntautunut
vain kuulemaan Jeesuksen johdatusta ja Hänen ääntään. Silloin
uusi astia on puhdistunut ja uusi viini voi virrata ja Jeesus
voi vuodattaa lisää voitelua.
Uusi
voitelu tarvitsee uuden astian. Tämä on siunattu Jumalan järjestys.
Jumalan valtakunta on kasvava, laajeneva ja alati muuttuva, kirkkaudesta
kirkkauteen ja voimasta voimaan.
4. UUSI VOITTOISA
SEURAKUNTA
Jeesus
on varustamassa seurakuntaansa aivan uuteen taistelukuntoon.
Pyhä Henki on vuodattamassa uutta ilmestystä Jeesuksesta synnin,
sairauden ja kuoleman voittajana. Tulee uusi ilmestys Pyhästä Hengestä,
Jumalan kirkkaudesta ja Hänen läsnäolossaan elämisestä. Tulee
uusi ilmestys Jumalasta Isästä, joka rakastaa jokaista luotuaan
ja kutsuu jokaista iankaikkiseen yhteyteensä taivaan kirkkaudessa.
Tulee uusi ilmestys seurakunnasta, joka elää ja palvelee Jumalan
Isän rakkaudessa, suuressa Pyhän Hengen voimassa ja arvovallassa.
Jeesus palauttaa seurakuntaan kirkkauden, joka tekee siitä erittäin
kiinnostavan ja houkuttelevan jokaiselle ihmiselle, joka etsii
valkeutta elämäänsä!
Pyhän
Hengen vaikutuksesta hengelliset työnäyt ja seurakunnat alkavat
suunnata toimintaansa uudella tavalla. Vanhat synnit ja rikkeet
puhdistuvat ja uusi ilmestys ja usko Jeesukseen valtaa. Sisäinen
uusi ilmestys Jeesuksesta johtaa näkyvien toimintatapojen radikaaliin
muutokseen. Uusi suurempi usko Jeesukseen ilmestyy suurempina
uskon tekoina ja suurempana kuuliaisuutena!
Ei
ole mitään mallia tai kaavaa herätyksessä toimivalle seurakunnalle
tai työnäylle. On vain puhdistautuminen ja kuuliaisuus Pyhän
Hengen johdatukselle. Kun Pyhä Henki alkaa johtaa seurakunnan
tehtäviä ja toimintoja se romuttaa vanhat mallit ja perinteet.
Jumala rakastaa luoda uusia asioita ja Hän opettaa myös seurakunnalleen
uusia tapoja toteuttaa tehtäväänsä.
Kirjoitusten
osoittamat hengelliset periaatteet tulevat silti aina pysymään,
eikä yksikään seurakunta voi rikkoa niitä sammuttamatta tai murehduttamatta
Pyhää Henkeä. Kuuliaisuus Pyhälle Hengelle tuleekin olemaan johtava
toimintaperiaate paimenille ja herätyksen työntekijöille. Oman
palvelutehtävän voitelu tarkoittaa yksinkertaisesti yhteistyökykyä Pyhän
Hengen kanssa.
Tulee
syntymään monia sellaisia työnäkyjä, jotka eivät kyenneet toimimaan
epäuskon ja kuivuuden aikakautena. Työnäkyjen moninaisuus tulee
olemaan hämmästyttävää, mutta vielä hämmästyttävämpää on se voitelu
ja sadonkorjuu, jonka nämä työnäyt saavat aikaan!
2000-luvun
herätysseurakunnan tunnusmerkkejä ovat:
1)
Seurakunta kunnioittaa Pyhää Henkeä, Hänen läsnäoloaan ja Hänen
lahjojaan ja virkojaan.
2)
Uusi ilmestys Jumalan sanan yliluonnollisesta ominaisuudesta,
voimasta ja sisällöstä. Tämä johtaa uudenlaiseen uskon voiteluun
ja voimaan koko seurakunnan. Epäuskosta johtuneet väärät raamatuntulkinnat
poistuvat.
3)
Erityinen rakkaus ja huomaavaisuus niitä ihmisiä kohtaan, jotka
tarvitsevat apua elämässään käytännöllisellä tai hengellisellä alueella.
Tämä rakkaus ei enää rajoitu uskonnollisiin tilaisuuksiin, vaan
jokainen uskova alkaa omassa elämänympäristössään toteuttaa ensimmäistä käskyä.
4)
Raja-aidat poistetaan rotujen, sosiaaliluokkien, tunnustuskuntien,
pappien ja maallikkojen väliltä.
5)
Kaikki seurakunnan jäsenet koulutetaan, varustetaan ja vapautetaan
kukin omiin palvelutehtäviinsä. Seurakunnan johto ei enää sido
ihmisiä penkkiin vastaanottamaan pulloruokintaa vuodesta toiseen.
6)
Uusi voitelu, näky ja inspiraatio ylistyksessä. Katseet kohdistetaan
vain Jeesukseen ja se johtaa uuden Jumalan kirkkauden ilmestymiseen
ylistyksen aikana.
7)
Seurakunnassa vapautuu erityinen anteliaisuus ja ilo antaa. Tämä vapauttaa
edelleen lisää henkilö- ja aineellisia resursseja Jumalan valtakunnan
työhön.
8)
Jokainen yksilöuskova saa voimakkaan vapauden olla Jumalan yliluonnollisessa
johdatuksessa. Hengellisten johtajien kontrolli ja manipulaatio
loppuu ja tilalle tulee Daavidin voitelu, joka kykenee kasvattamaan
Jumalan sankareita katkeroituneesta ja velkaantuneesta väestä.
9)
Kaikki hengellisissä tehtävissä olevat oppivat virtaamaan Pyhän
Hengen johdatuksessa, niin että seurakunta voi toimia ja pysyä Jumalan
kirkkauden läsnäolossa.
10)
Uusi näky ja herkistynyt odotus Jeesuksen tulemusta kohtaan.
Seurakunta kasvaa kuuliaisuuden ja uskon koetuksien kautta, niin
että viimeinen ja suurin uskon askel täällä ajassa on vastaanottaa
Jeesuksen kutsu taivaalliseen hääjuhlaan!
Uuden
työnäyn voima ja tarkoitus on siinä uudessa ilmestyksessä, jonka
Herra on antanut. Uuden työnäyn ei tule moittia vanhoja, vaan
osoittaa uutta kirkkaampaa tietä ja kutsua janoavat sille tielle.
On tärkeää antaa Pyhän Hengen avata tila ja toimintamahdollisuudet
eikä käyttää vääriä toimintatapoja muita kohtaan. Kun uudet työnäyt
voivat oikealla tavalla kunnioittaa vanhempia, jotka joskus ovat
olleet ehkä myös edelläkävijöitä ajassaan, siitä tulee siunaus.
Tässä on koetus monelle, sillä kiusaus arvostella ja suuntautua
väärin on aina vaanimassa. Evankeliumissa ja ilmestyksessä Jeesuksesta
on sellainen arvovalta, että kun me pysymme siinä, niin se vie
eteenpäin ja synnyttää kestäviä tuloksia.
Rakkaudella
siunaten
Seppo ja Marja
5. BAPTISTISEURAKUNNASTA
TULEE HELLUNTAISEURAKUNTA?
Julkaistu
Global Revival News'in luvalla:
Internet-sivu: http://www.crown-house.com/grn.htm
Sähköposti: editor@kuwas.freeserve.co.uk
Herätys
järisyttää Southern Baptist-seurakuntaan Marshfieldissä, Missourissa/Kirk
Noonan
Sunnuntai-illan
kokous Calvary Babtist-seurakunnassa Marshfieldissä, Missourissa
ei näytä mitenkään tyypilliseltä Southern Baptist-kokoukselta.
Teini-ikäiset, lapset ja jopa muutama aikuinen hyppivät ja tanssivat
alttarilla. Sivulla useat tärisevät kontrolloimattomasti.
Kokous
pysähtyy hetkeksi niin että ylistyksen johtaja Jimmy Groves ehtii
puhaltaa sofariin. Sofarin puhalluksen mukana naurut, itkut ja
kielillä puhumiset rönsyilevät salin lävitse, kunnes ne räjähtävät
suuren kuoron ylistykseen ja palvontaan.
Roger
Hicks (42 v), joka on seurakunnan pastorina, tanssii korokkeella.
Hän ei koskaan odottanut helluntain herätyksen pyyhkivän läpi
seurakuntansa. Koska hän oli syntynyt ja kasvanut etelän baptistien
keskuudessa, hän torjui liiallisen ylistyksen ja Pyhän Hengen
manifestaatiot. Hicks'in ajattelutapa muuttui sen jälkeen kun
hän oli osallistunut uudistuskokoukseen, jossa hän oli joutunut
Hengen voiman alle maahan kolme vuotta sitten. Siitä lähtien
hänen elämänsä ja palvelutyönsä ovat radikaalisti muuttuneet.
"Jumala
asetti minuun nälän, joka oli niin vieras kaikelle mitä olin
koskaan aikaisemmin tuntenut," Hicks sanoi, muistellen iltaa,
jolloin hän vastaanotti Pyhän Hengen kasteen. "Kun kerran
sain maistaa sitä, halusin tietää, mitä muuta minulta oli pimitetty." Kun
Hicks palasi seurakuntaansa jokainen voi nähdä, että hän oli
muuttunut mies. Jotkut olivat ilahtuneita. Jotkut olivat peloissaan.
Toiset toivoivat, että kaikki olisi vain mennyt pikku hiljaa
ohitse. Se ei mennyt ja nyt seurakunta on siirtynyt 43. herätyskokousviikkoonsa,
jolloin kokouksia pidetään kolmena iltana viikossa.
Herätys
ei tullut ilman taistelua 'baptistiperinnettä' vastaan, kuten
Hicks kutsui sitä. Hicks ja 70 muuta alkoivat rukoilla herätystä.
Mutta maaliskuussa 1998 viisi hänen seitsemästä diakonistaan
tekivät ehdotuksen äänestää hänen siirtämisestään pois virastaan.
Kun äänet oli laskettu, 294 hengen enemmistö äänesti hänen puolestaan.
Seurakunta jakautui ja 130 ihmistä jätti seurakunnan. Vuosi hajaantumisen
jälkeen Hicks kutsui Wayne Nealin, Assembly of God'in evankelistan
pitämään herätyskokouksia Calvaryssä. Neal oli aikaisemmin pitänyt
pidennettyjä herätyskokouksia Chicagossa ja New Yorkissa.
"En
koskaan edes villeimmissä kuvitelmissani ajatellut, että olisin
baptistiseurakunnassa pitämässä helluntailaista Pyhän Hengen
herätystä," Neal sanoi. "Jumala on tekemässä jotain
voimakasta täällä." Kun sana herätyksestä levisi, seurakunta
erotettiin 'veljesyhteydestä' paikallisesti, vaikka se yhä jäi
osaksi etelän baptistien yhteenliittymää (Southern Baptist Convention
(SBC)). Lokakuussa 1998 Websterin piirikunnan baptistiyhdistys äänesti
seurakunnan erottamisesta 'veljesyhteydestä'. Hicks'in johdolla
Calvary baptistit ovat kirjanneet neljä kertaa enemmän kastetapahtumia
kuin mikään muu baptistiseurakunta piirikunnassa 1998 ja he ovat
vastaanottaneet SBC:n myöntämän evankelioinnin edelläkävijän
palkinnon kahtena peräkkäisenä vuonna.
Vielä maaliskuun
ensimmäisenä päivänä 1998 seurakunta jakautui äänin 174 puolesta
ja 123 vastaan koskien päätöstä astua eteenpäin herätyksessä -
ja 130 ihmistä jätti seurakunnan vannoen romuttavansa Hicks'in
maineen. Hicks sanoo, että seurakunnan normaali osallistuminen
kokouksiin on tänään 250 - 300 henkeä ja Neal sanoo, että yli
10000 on vieraillut siitä lähtien kun herätys alkoi lähes vuosi
sitten. "Rahavarat ja väkimäärä kasvoi ja lisäksi on ollut
todellisia ihmeitä," Calvaryn jäsen Cliff York sanoi. "Monet
ovat vastaanottaneet Pyhän Hengen kasteen ja paljon on pelastunut."
Äskettäisessä iltakokouksessa,
jossa oli noin 150 osanottajaa, nuori teini-ikäinen tuli eteen
rukousta varten. Hän kertoi rukouspalvelijoille että hän tunsi
demonisten kuvien painostavan itseään. Kun kaksi rukouspalvelijaa
laski kätensä teini-ikäisen päälle, hän alkoi vavista ja vapautui
painostuksesta. "En voinut lopettaa vapisemista ja tunsin
oloni niin kevyeksi," tämä teini-ikäinen sanoi.
Calvary-baptistiseurakunnassa
me opimme, ettei ole sellaista asiaa kuin 'tavallinen seurakunta'",
eräs jäsen sanoi. "Me emme koskaan tienneet mitä odottaa.
Me sanomme, että mitä tahansa voi tapahtua ja todennäköisesti
tulee tapahtumaan. Vielä on enemmän tulossa."
"Spirit
filled Southern Baptist Church"
317 Pleasant Prairie Road
Marshfield, MO 65706
http://www.angelfire.com/mo2/CalvaryBaptistChurch
(Charisma News)
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
|