Olemme näinä päivinä todistamassa tapahtumia,
jotka tulevat muuttamaan historian kulkua maailmassa, jossa elämme.
Terroristien ennennäkemättömän massiivinen hyökkäys
World Trade Centeriin ja Pentagoniin on herättänyt USA:n
ja Naton johtajat käynnistämään maailmanlaajuisen
taistelun terrorismia vastaan. Tämä johtaa suuriin poliittisiin
ja sotilaallisiin vaikutuksiin. Se on ennen muuta ilmentymä
hengellisestä muutoksesta, joka on tapahtumassa.
Tähän asti läntinen maailma on osittain antautunut
ja taipunut terrorismin edessä. Joissain tilanteissa se on
tapahtunut sananvapauden ja ilmaisun vapauden nimissä. Humanistinen
ylpeys on etsinyt 'hyväksyttäviä' selityksiä
pahuudelle ja kieroutuneelle elämäntavalle. Ihmisiä
ei ole todellisella lujuudella ohjattu luopumaan vääryydestä.
Terrorismia on hyväksytty, koska ei ole ymmärretty sen
demonista ja tuhoavaa luonnetta.
Eräs syy terrorismin hyväksymiseen on myös ollut
johtajien ja kansalaisten omissa sydämissä, joissa on
ollut kätkössä henkilökohtaista mieltymystä
väkivaltaa, vääryyttä ja kapinallisuutta kohtaan.
Terrorismi on ollut kuin tiikerin pentu, jota on elätetty ja
jonka kanssa on leikitty, kun se on niin 'pikkunen ja söpö'.
Väkivalta ja laittomuus on kiihottavalla tavalla vanginnut
monien johtajien ja kansalaisten sielut eikä siksi ole ryhdytty
täysin päättäväisesti vastustamaan sitä.
USA:n presidentti Bush julisti todellisen uskon sodan terrorismia
vastaan. Hän on nyt ensimmäisenä johtajana maailmassa
julistanut, että terrorismi saadaan kuriin ja että terroristit
joutuvat vastuuseen. Epäuskoinen ja pelkurimainen johtaja ei
pysty edes puhumaan julki suullaan tällaista julistusta, saati
sitten ryhtymään toimenpiteisiin. USA:ssa on nyt uusi
presidentti ja se antaa mahdollisuuden uusiin toimiin pimeyttä
vastaan terrorisminkin voittamiseksi. USA on saanut puolelleen myös
koko Naton tuen, mikä merkitsee sitä, että tositoimet
alkavat. USA tulee johtamaan kansakuntia uuteen suuntaan tässä
asiassa.
Terroriteoista ilakoineiden polvet notkahtavat ja riekkuminen
loppuu, sillä uusi aikakausi on alkanut. USA:n presidentin
toimenpiteestä tulee seuraamaan uskomaton ryhdistäytyminen
kaikkien oikeudenmukaisuutta arvostavien poliittisten johtajien
elämässä. Eräs mielenkiintoinen ja nopea ilmentymä
oli se, että jo heti USA:n tapahtumien jälkeen Venäjän
tiedotusvälineissä esitettiin ajatuksia, että kannattaako
Venäjän enää ylläpitää suhteita
joihinkin epämääräisiin terrorismia suosiviin
valtioihin.
Suomenkin poliittiset johtajat tulevat tuntemaan tämän
suoristautumisen. Tulee häpeälliseksi poliittiselle johtajalle,
jos hän on ollut mukana jossain kapinaa ja tottelemattomuutta
lietsovassa toiminnassa, vaikka se aikanaan olisi ollutkin vielä
vaarattoman näköistä. Tiikerinpennut on hävitettävä
joka kodista, sillä ne kasvavat ja jonain päivänä
niiden pedon olemus ja voima tulevat ilmi ja vaativat uhreja.
Yleinen mielipide ja ajattelutapa on ollut, että maailmasta
löytyy aina suojapaikkoja terroristeille. Onhan ollut olemassa
erilaisia puolirikollisia ja kiihkouskonnollisia valtioita, jotka
ovat suosineet vääryyttä. Nyt alkaa terrorismin vastainen
toiminta, joka paljastaa kaikki pimeyden kolot. Se vaatii valtavat
resurssit, mutta se on mahdollista niille, jotka uskovat. Terroristit
tullaan etsimään olkoot missä tahansa ja kestäköön
se kuinka kauan tahansa.
Jopa herätyskristillisissä piireissä on ajateltu,
että eihän syntiä voi voittaa. Kuitenkin raamatun
ilmoitus asiasta on päinvastainen ja täysin selvä.
Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, on jo tullut synnin ja pimeyden
voittajaksi. Hänen tarvitsee vain uskoa tämä ja kuolettaa
vanha ihmisensä Pyhän Hengen voimalla. Jeesus on tarjonnut
täydelliset resurssit synnin voittamiseksi. Pyhä Henki
on vuodatettu ja Jeesuksen veri puhdistaa synnistä ja kaikesta
vääryydestä jokaisen, JOKA HALUAA MAKSAA TARVITTAVAN
HINNAN SIITÄ.
Joh. 10:10-11: VARAS EI TULE MUUTA KUIN
VARASTAMAAN JA TAPPAMAAN JA TUHOAMAAN. Minä olen tullut, että
heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä
lammasten edestä.
2. TERRORISMI VOIDAAN PYSÄYTTÄÄ
Neljännen terroritekoon tarkoitetun ja kaapatun lentokoneen
vaiheet osoittavat tietä vääryyden ja terrorin vallan
voittamiseksi. Ratkaisu on Juudan henki, joka asettaa itsensä
alttiiksi toisen edestä vastustamaan vääryyttä,
aina kuolemaan asti.
United Airlines'in lento numero 93 syöksyi kaapparien suunnitelman
vastaisesti maahan niin, että sen tarkoitettu tuhotyö
estyi. USA:n korkeiden viranomaisten mukaan on pitävät
näytöt siitä, että kyseisen kaapatun koneen
kohteena oli Capitol, Valkoinen talo tai Airforce One, eli USA:n
presidentin lentokone. CNN:n uutiset kertovat seuraavasti tapahtumasta:
-------------
Matkustaja Jeremy Glick, joka lensi 2 kuukautisen Emerson lapsensa
kanssa, soitti vaimolleen Liz'ille ja appivanhemmilleen New Yorkissa
kännykällä ilmoittaakseen, että lentokone on
kaapattu.
Kaikki 38 matkustajaa ja mahdollisesti miehistö olivat pakotetut
koolle koneen takaosaan. Glick sanoi, että he olivat tietoisia
siitä, että lentokone oli syöksynyt World Trade Centeriin
New Yorkissa. Hän sanoi myös, että jotkut matkustajista
olivat keskustelleet koneen takaisin valtauksesta.
Muutamia hetkiä aikaisemmin ohjaamokeskustelusta julkaistun
tekstin mukaan lennonjohto kuuli jonkun huutavan avoinna olevan
mikrofonin kautta: "Menkää ulos täältä!"
Lentokone, joka nousi Nevark'ista määränpäänään
San Francisco, oli lähellä Clevelandia lentäen 35000
jalan korkeudessa. Mikrofoni meni pois päältä, mutta
kytkeytyi jälleen ja silloin kuului arabialaisittain murtaen
englanniksi: "Koneessa on pommi. Tässä puhuu kapteeni.
Pysykää istuimillanne. Koneessa on pommi. Pysykää
hiljaa. Me suostumme heidän vaatimuksiinsa. Palaamme lentokentälle."
Mikrofoni kytkeytyi pois päältä.
Sillä hetkellä lentoliikennetutka osoitti koneen kääntyvän
jyrkästi 180 astetta suunnaten kaakkoon mahdollisena aikomuksenaan
iskeä Valkoiseen taloon tai Capitoliin. Joanne Makely, Glick'in
anoppi kertoi CNN:lle keskiviikkona, että perhe soitti New
Yorkin osavaltion poliisille toisella puhelimella samalla kun Glick
oli toisella linjalla ja välittivät sanoman Glick'iltä
poliisille.
Makelyn mukaan Glick kertoi poliisille, että hän saattoi
nähdä kolme miestä joita hän kuvasi arabeiksi
ja että lentokone oli maaseudun yllä. "Eräällä
kaappareista oli punainen laatikko, jonka hän sanoi olevan
pommin ja toisella oli jonkinlainen veitsi," Makely sanoi.
Glick ei ollut ainoa henkilö lennolla, joka soitti kännykällä
kaappauksen aikana. Uutistoimisto AP kertoi, että matkustaja
Thomas E. Burnett Jr. (38 v) soitti neljä puhelua vaimolleen
Deenalle San Ramon'iin Kaliforniaan. Hän oli sanonut myös,
että yksi matkustaja oli puukotettu. Glick ja Burnett molemmat
sanoivat puheluissaan, että ihmiset lentokoneessa tiesivät,
että yksi tai useampia iskuja oli kohdistunut World Trade Centeriin,
ilmeisesti ulkoa päin tulleitten puhelujen perusteella. "He
halusivat tietää, oliko se totta," sanoi Makely.
Sen jälkeen kun Glick'ille oli kerrottu, että raportit
olivat totta, hän jätti puhelimen hetkeksi, palasi sitten
ja sanoi: "MIEHET PÄÄTTIVÄT HYÖKÄTÄ
TERRORISTIEN KIMPPUUN."
Makely sanoi, että hän lupasi tulla vielä puhelimeen,
mutta se oli kaikki, mitä he kuulivat. Pian sen jälkeen
kone syöksyi alas.
-------------
On ilmeistä, että lennolla UA 93 olleet miehet hyökkäsivät
terroristien kimppuun, mutta eivät saaneet konetta hallintaansa.
He estivät kuitenkin terroristien tuhoamisyrityksen onnistumisen.
Rohkeiden miesten toimenpiteet toivat myös julki silminnäkijöiden
todisteita tapahtumista ja auttoivat tutkimusten edistymistä.
Terrorismi voidaan voittaa, kun sille ei antauduta, hinnasta välittämättä.
Synti voidaan voittaa, kun sille ei antauduta, hinnasta välittämättä.
3. 'RAUHANPROSESSI' OLI VALHETTA
Israelin olemassaolon mahdollisuus on sen perustamisesta lähtien
ollut horjumaton kansallinen puolustustahto ja sotilaallinen ylivoima.
Koko historian ajan Israel on ollut toistuvien sotilaallisten ja
terroristien hyökkäysten kohteena. Terrorismin paine on
ollut siellä jatkuva, ja he ovat oppineet toimimaan sitä
vastaan. Jos haluat saada pätevän vastauksen kuinka toimia
terroristeja vastaan, älä kysy Suomen ulkoministeriltä,
vaan kysy Israelin johtajilta.
Vuodesta 1993 lähtien Israelia vastaan alettiin suunnata
kansainvälistä painostusta, jotta he pyrkisivät sopimukseen
palestiinalaisten kanssa. Valitettavasti USA, presidentti Clintonin
johdolla, oli tärkein painostava vaikuttaja tähän
suuntaan.
Kun George Bush Jr. tuli USA:n presidentiksi, USA lopetti Israelin
painostuksen ja ilmaisi vain etäisempää taustatukea.
Sen jälkeen Israelin johtajat luopuivat kansan sisäistä
rohkeutta ja itsenäisyyttä murentavista pyrkimyksistä,
joita oli jatkettu liian monta vuotta.
Neuvotteluyritykset palestiinalaisten kanssa eivät voineet
onnistua, koska todellinen piilossa oleva vastustaja on ääri-islamilainen
terrorismi ja sitä tukevat maat. Islamilaisuuden päämääränä
on aina ollut ja tulee olemaan Israelin valtion olemassaolon tuhoaminen.
Israelin johtajat ovat tienneet tämän koko ajan, mutta
humanismin ja oman valheellisen turvallisuuden sokaisemana länsimaat
eivät ole tajunneet tätä. Nyt kun presidentti Bush
on julistanut kansainvälisen sodan terrorismia vastaan tulee
todellinen uusi toivo ja ratkaisu myös Israelin asemaan.
Hes. 13:9-16: Minun käteni on profeettoja
vastaan, jotka petosnäkyjä näkevät ja valhetta
ennustelevat. Ei pidä heidän oleman minun kansani yhteydessä,
ei heitä kirjoiteta Israelin heimon kirjaan, eivätkä
he tule Israelin maahan; ja te tulette tietämään,
että minä olen Herra, Herra. Koska he, koska he vievät
minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole, ja
katso, koska he, kun kansa rakentaa seinän, valkaisevat sen
kalkilla, niin sano noille kalkilla-valkaisijoille, että se
kaatuu. Tulee kaatosade, te syöksytte alas, raekivet, ja sinä
pusket puhki, myrskynpuuska, ja katso, seinä kaatuu! Eikö
silloin teiltä kysytä: 'Missä on valkaisu, jonka
olette sivelleet?' Sentähden, näin sanoo Herra, Herra:
Minä kiivaudessani annan myrskynpuuskan puhjeta, kaatosade
tulee minun vihastani ja raekivet minun kiivaudestani, niin että
tulee loppu. Minä hajotan seinän, jonka te olitte kalkilla
valkaisseet, ja syöksen sen maahan, niin että sen perustus
paljastuu; niin se kaatuu, ja te saatte siinä lopun. Ja te
tulette tietämään, että minä olen Herra.
Niin minä panen kiivauteni täytäntöön seinässä
ja niissä, jotka sen kalkilla valkaisivat, ja sanon teille:
Ei ole enää seinää eikä sen valkaisijoita,
Israelin profeettoja, jotka ennustivat Jerusalemista ja näkivät
sille rauhan näkyjä, vaikka ei rauhaa ollut; sanoo Herra,
Herra.
Pyhän Hengen kaatosade tulee. Se paljastaa häpeälliset
valhesuunnitelmat ja tilalle tulee Jumalan vanhurskaus ja totuus.
Luultavasti ei tule kestämään edes kauan, kun historian
kirjoittajat ihmettelevät sitä sokeutta, joka aivan kuin
savuverhon tavoin sokaisi kansakuntia esimerkiksi Israelin kysymyksessä.
4. ISRAELIN ASEMA
Sak. 12:2-4: Katso, minä teen Jerusalemin
juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös
Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi
kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät
pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä
vastaan. Sinä päivänä, sanoo Herra, minä
lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella.
Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki
kansojen hevoset minä lyön sokeudella.
Israelin valtion maantieteellinen jakaminen kahteen valtioon on
vastoin Jumalan suunnitelmaa. Yksikään Israelin johtaja,
joka on ryhtynyt maata jakamaan, ei ole menestynyt. Samoin jokainen
ulkopuolinen, joka tekee sen, tulee murskautumaan. Norjan ulkoministeri,
joka oli eräs Oslon sopimuksen pääarkkitehdeistä,
kuoli äkillisesti sopimuksen teon jälkeen. Israelin pääministeri
Rabin kuoli myös Oslon sopimuksen jälkeen salamurhaajan
toimesta. Jumala ei tuhonnut heitä, vaan sen teki demoni, jolle
he antautuivat.
On äärimmäisen vaarallista tarttua Jerusalemiin
ja alkaa toimia vastoin Jumalan järjestystä. Jerusalem
on Jumalan kaupunki ja Hän tulee pitämään huolen
siitä, ettei sitä kaupunkia enää jaeta. Jumala
tulee pitämään huolen myös siitä, että
Israel saavuttaa ne rajat, jotka Jumala on Sanassaan puhunut.
Pimeyden valtojen hyökkäys keskittyy lopun aikana Israelia
vastaan, sillä Israelin olemassaolo on kiistämätön
ja näkyvä todistus Jumalan suunnitelmasta niillekin, jotka
eivät vielä näe hengellisesti asioita. Israel on
todistus Jeesuksen historiallisesta todellisuudesta. Jos antikristus
pääsisi nykyisen aseteknologian kanssa hallitsemaan Israelin
maaperää, se räjäyttäisi maan tasalle kaikki
näkyvät todisteet Jerusalemin temppelistä ja muista
paikoista, joissa on erityinen Jumalan todistettava vaikutus.
Länsimaissa on saanut suuren vallan ns. korvausteologia,
jossa ajatellaan, että Israelia koskevat Raamatun lupaukset
ja kirjoitukset tarkoittavatkin uuden liiton aikana vain seurakuntaa,
eivätkä Israelia maana ja kansana. Monet uskovat pitivät
Israelin valtion perustamista mahdottomana ja monet maat vastustivat
hanketta.
Brittiläisen imperiumin romahtamisen eräänä
syynä monet pitävät sitä, että se vastusti
Israelin valtion syntymistä ja maahan muuttoa. Sillä olisi
ollut valta toimia toisin. Nyt jäljellä on vain rippeet
siitä loistosta mitä brittiläisellä imperiumilla
oli ennen.
Israelin asema on vaikea myös siksi, että siellä
on kristinuskoa vastustava merkittävä uskonnollispoliittinen
vaikuttajajoukko. Toisaalta maa on enemmistöltään
hyvin maallistunutta ja jopa pakanallista. Israel ei ole vielä
ottanut Messiasta vastaan, mutta Hän tulee ilmestymään
kansansa keskuuteen suuressa voimassa.
Jumalan suunnitelma on, että israelilaiset ja palestiinalaiset
asuvat rauhassa keskenään samassa maassa. Israel ei voi
olla juutalainen eikä islamilainen, vaan maa, jossa Jeesuksen
herraus tunnustetaan. Lähi-idän ongelman ratkaisemisen
avainkysymys onkin, että Israeliin ja arabimaihin tulee laaja
kansallinen herätys. Jeesukseen uskova juutalainen ja palestiinalainen
voivat asua rauhassa luvatussa maassa, jossa Jumalan lupaukset toteutuvat
kaikkien kohdalla.
Jos Israel nyt saa laajan kansainvälisen tuen terrorismin
vastustamisessa, voi kansan keskuuteen tulla todellinen herätys.
Israelin johtajat alkavat arvostaa sanomaa Jeesuksesta, kun he huomaavat
kristittyjen nousevan vääryyttä vastaan. Kehottakoon
USA:n johto Israelin johtoa vastaanottamaan Jeesuksen sen sijaan,
että painostaisivat hyväksymään islamin väärän
profeetan!
5. MITEN JEESUS SUHTAUTUI KATASTROFEIHIN?
Luuk. 13:1-5: Samaan aikaan oli saapuvilla
muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista,
joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että
nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki
muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta,
niin samoin te kaikki hukutte. Taikka ne kahdeksantoista, jotka
saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä,
luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut
ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä
teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
Jeesus käsitteli tässä ensiksi terroritekoon verrattavaa
tuhotyötä, jonka takana oli Pilatus. Tapahtumasta ei ole
tarkempaa tietoa, mutta ihmisten veren sekoittaminen uhrieläinten
vereen oli merkinnyt varmasti monen ihmisen raakaa murhaamista.
Samalla se oli Jumalan säätämän uhritoimituksen
törkeää häpäisyä. Varmasti tapahtuma
oli ihmismieliä kuohuttava ja laaja puheenaihe. Sen jälkeen
Jeesus kommentoi luonnollista onnettomuutta Siloassa. Siellä
oli torni kaatunut ja kahdeksantoista ihmistä oli kuollut.
Onnettomuuden aiheuttama suru kosketti varmasti kymmeniä perhekuntia
tavalla tai toisella.
Synnin vallassa olevat ihmiset olivat taipuvaisia ajattelemaan,
että syy olisi ollut onnettomuuden uhreissa. Mutta Jeesus toi
näihin tapahtumiin Jumalan valtakunnan näköalan.
Ensiksikin Hän sanoi, etteivät onnettomuuden uhrit olleet
syntisempiä tai syyllisempiä kuin toiset, joita onnettomuus
ei koskenut. Jeesuksen sanoma oli tämä: "Ellette
tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
Jeesus haluaa meidän huomaavan, että elämme riskialtista
elämää täällä maailmassa. Joka päivä
voi tapahtua ennalta arvaamattomia asioita, jotka johtavat äkkikuolemaan.
Jeesus ei sanonut, että me ihmiset tai Hän itse tulisi
lopettamaan onnettomuudet, vaan että paras tapa varautua niihin
on tehdä parannus. Silloin kun ihmisen sielu on kiinnittänyt
uskonsa Jeesukseen Pelastajanaan, silloin hän on turvassa.
Tulkoon kuolema koska tahansa, elämä on talletettu taivaaseen
Jumalan Isän ikuiseen yhteyteen.
Matt. 16:26-27: Sillä mitä se hyödyttää
ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta
saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa
lunnaiksi? Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa
enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen
tekojensa mukaan. 1.
Kor. 15:19-24: Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan
tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita
ihmisiä surkuteltavammat. Mutta nytpä Kristus on noussut
kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema
on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus
tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa,
niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen
omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän
antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken
hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
Aseta elämäsi jumalalliseen tasapainoon. Ota oikealla
tavalla huomioon tämän ajan ja hetken tilanteet ja Jumalan
tarkoitus ja suunnitelmat sinua koskien. Ota myös oikealla
tavalla huomioon iankaikkisuus, sillä se tulee pian ja on monin
verroin enemmän kuin tämä näkyvä aika.
6. "PROFEETALLISET TUOMIOT"
Määrätynlaiset sekavat uskonnolliset henget saavat
inspiraatioita suurista katastrofeista. Nytkin on odotettavissa
oikein tulva 'profeetallista ilmoitusta' tapahtuneesta ja 'Jumalan
tuomioista' ja 'Pyhästä ilmoituksesta'. Monet tulevat
ilmoittautumaan jälkeenpäin 'profeetoiksi', todistellen
'ennustaneensa' tapahtuneen. Uskonnollinen vouhotus ei kuitenkaan
rakenna Jumalan seurakuntaa vaan se vain hämärtää
Jumalan todellista päämäärää, joka
on JOKAISEN IHMISEN HENKILÖKOHTAINEN PARANNUKSENTEKO JA PUHDISTAUTUMINEN
VÄÄRYYDESTÄ.
Jumala ei koskaan ennusta tuomiota ilman, että Hän on
valmistanut pääsyn siitä parannuksen teon kautta.
Jumala kutsui Joonan julistamaan tuomiota Niinivelle. Saarnan seurauksena
koko kaupunki teki parannuksen ja kääntyi Jumalan puoleen.
Joona ei käsittänyt Jumalan armoa vaan hän edelleen
odotti tuomion kohtaavan Niiniveä. Uskonnollinen tuomion henki
oli sitonut Joonan sielun. Monella 'profeetalla', jolla on taipumus
lisätä ilmoitukseen omia ajatuksiaan, on samanlainen väärä
kiivaus ja kiihko. He eivät tunne Jumalan Isän sydäntä
ja opettavat sen tähden väärin.
Joona 4:9-11: Mutta Jumala sanoi Joonalle:
"Onko vihastumisesi risiinikasvin tähden oikea?"
Tämä vastasi: "Oikea on vihastumiseni kuolemaan asti."
Niin Herra sanoi: "Sinä armahdat risiinikasvia, josta
et ole vaivaa nähnyt ja jota et ole kasvattanut, joka yhden
yön lapsena syntyi ja yhden yön lapsena kuoli. Enkö
siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia,
jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä,
jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea,
kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?"
7. HÄVITÄ PEDON PENNUT SYDÄMESTÄSI
On ihmisiä, jotka pitävät esimerkiksi tiikerin
pentuja suloisina pikku kisuina että 'voi hellan lettas sentään'.
Tiikerinpennun kanssa voi hetken leikkiä ja pärjätä,
kun se on pieni eikä sen pedon luonto ja voima ole tullut vielä
selvästi ilmi. Samanlainen ajattelu ilmenee siinä kun
ns. luonnonsuojelun nimissä annetaan petojen vallata Suomen
metsät uudelleen, kun niistä rohkeiden raivaajien voimalla
oli jo päästy eroon. Joidenkin mielestä on niin 'hienoa'
kun 'luonnon monimuotoisuus säilytetään'. Tämän
ajattelun seurauksena kuitenkin koulutiellä kulkevat ja leikkivät
lapset, vanhukset ja muut heikoimmat maaseudulla joutuvat petojen
todellisen uhkan ja pelon alaisiksi. Samanaikaisesti ratikalla ajelevat
'luonnonsuojelijat' käyvät pubissa oluella ja katselevat
saastaisia videoita kodeissaan. Haloo, herää Suomi tässäkin
asiassa!
Demoni tulee ihmisen elämään niin kuin tiikerin
pentu. Ensiksi se tuntuu suloiselta ja kiinnostavalta ja se vetää
pedon luonteeseen viehtyneitä puoleensa. Vähitellen se
tulee vaativammaksi ja alkaa hallita sielua yhä lujemmin sitein.
Jos ihminen alkaa vastustaa sitä, se alkaa purra ja raapia
pyrkien pitämään otteensa. Demonisen voiman kanssa
ei ole vaihtoehtoja. Ainoa mahdollisuus pelastua siitä on tehdä
sen kanssa täysi pesäero hinnasta välittämättä.
30-luvulla Hitler alkoi kylvää ajatuksia arjalaisista
yli-ihmisistä, joilla olisi oikeus tuhota muita 'alempia' rotuja.
Hitler puhui tätä aivan julkisesti, eikä uskovien
valtajoukko reagoinut siihen millään tavalla. Pimeys kylvi
siemenen ja se kasvoi. Muutaman vuoden päästä hedelmä
tuli ilmi. Hitler sai mukaansa koko Saksan johdon ja sotakoneiston
toteuttamaan mitä uskomattominta tuhoamisoperaatiota. Sen seurauksena
6 miljoonaa juutalaista kuoli keskitysleireillä samanaikaisesti
kun Hitlerin sotakoneistoa ylistettiin hienoista suorituksista.
Kaikki alkoi julkisesti. Arjalaisoppi ei ollut salatietoa, vaan
perkele kylvi sen kaikkien kuullen ja se miellytti monia. Kuitenkaan
uskovat eivät riittävästi reagoineet siihen niin,
että olisivat ryhtyneet pysäyttämään tapahtumaketjua.
Jumala ei järjestänyt tätä tuhoamisoperaatiota,
vaan perkele saattoi tehdä sen, koska Jumalan seurakunta nukahti
omaan mukavuuteensa.
Nyt seurakunnalla on uusi profeetallinen Jumalan aika ja mahdollisuus.
Jeesus kutsuu kansaansa nousemaan todelliseen taisteluun vääryyttä
ja pimeyttä vastaan. Hän on varautunut vuodattamaan voimaansa
enemmän kuin riittävästi tilanteen ratkaisemiseksi.
Hän tarvitsee niitä, jotka antautuvat Hänen käyttöönsä!
8. NOUSE SEURAKUNTA PYHÄN HENGEN VOIMASSA!
Nyt on Pyhän Hengen vuodatuksen aika. Seurakunnan tulee nousta
rukouksessa, antautumisessa, julistuksessa ja käytännön
toimin taistelemaan terrorismin ja vääryyden kukistamiseksi,
jotta miljoonat sen sitomat sielut pääsevät osallisiksi
pelastuksesta. Kristittyjen tulee tehdä sydämissään
täysi pesäero kaikkien uskonnollisten valheoppien kanssa
ja kiinnittyä yhä lujemmin Jeesukseen.
Niitä, joita demoninen valhe sitoo, ei vapauteta tai voiteta
Kristukselle väittelemällä tai "ymmärtämällä"
vaan ainoastaan vanhurskauden auktoriteetilla ja totuudessa pysyen
Pyhän Hengen voiman avulla. Edessämme on aivan uudenlaisen
voimaevankelioimisen tehtävä. Jeesus on varautunut vuodattamaan
voimansa kunhan Hän löytää työmiehiä
tällekin elopellolle!
Islamilaisuus tulee olemaan eräs tärkeimmistä haasteista
Jumalan seurakunnalle. Väärä profeetta on kasvattanut
liian kauan valtaansa. Nyt tarvitaan, että Jumalan seurakunta
kaikkialla maailmassa nousee uuteen taisteluun Jeesuksen ilmestymiseksi
myös kaikissa islamilaisissa maissa.
On uuden ehdottomuuden, suoruuden ja puhdistautumisen aika. Pyhän
Hengen vuodatus on tapahtumassa. Jeesus haluaa hävittää
pimeyden voimat ja korjata talteen kalliin sielujen sadon maailmasta.
Jeesus johtaa palvelijansa pois hiekkalaatikoista ja varustaa heidät
tositoimiin.
Anna Pyhän Hengen käsitellä sydämessäsi
näitä alueita ja nostaa sisimmässäsi Juudan
hengen. Sinä olet uuden sukupolven ihmisiä, uusi aikakausi
on alkamassa. Jeesus kutsuu sinua ja tulee varustamaan sinut!
Määriteltyinä rukousaiheina voit rukoilla seuraavia
alueita, sen mukaan kuinka Pyhä Henki sinua johtaa:
1) Että Herra herättäisi koko Jumalan maailmanlaajuisen
seurakunnan rukoilemaan uutta herätystä Israeliin, omiin
maihinsa ja islamilaisiin maihin.
2) Ettei Suomi nousisi Israelia vastaan ja että Herra varjelisi
Suomen Israelia vastustavilta johtajilta niin, että maamme
voisi ehyesti siunata Israelia.
3) Etteivät USA:n tapahtumat laajenisi lisääntyvänä
väkivallan käyttönä, vaan lisääntyvänä
esivallan vanhurskaana ja oikeudenmukaisena toteuttamisena.
4) Että USA:n johtajat ja kansa saisivat ymmärryksen
Israelin tärkeästä asemasta ja USA:n vastuusta Israelia
koskien, koska USA on maailman johtava kansakunta.
5) Että Jumalan seurakunnassa tapahtuisi syvällinen
puhdistus niin, ettei kukaan uskova elättäisi sydämellään
mitään petoa, vaan puhdistautuisi vääryydestä.
6) Että Pyhän Hengen vuodatus lisääntyisi
ja toisi Jeesuksen pelastajana islamin petoksen alla oleville ihmisille.
7) Että Jumala antaisi valtavan määrän työntekijöitä
elopellolleen islamilaisiin maihin niin, että väärän
profeetan valta kukistuu koko maailmassa!