|
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1. UUSI ILMESTYS JUMALAN KIRKKAUDESTA
Hyvä
herätyksen ystävä!
Jeesus
kutsuu ja varustaa seurakuntaansa elämään yhä
ehyemmin Jumalan valtakunnan näköalassa. Se on ratkaisevan
tärkeää kaiken ympärillä vaikuttavan pimeyden
voittamiseksi henkilökohtaisessa elämässä. Jumalan
näkökulmassa eläminen tekee seurakunnan kykeneväksi
tuomaan yhä voimallisemmin ilmi Jumalan valtakunnan todellisuutta
pelastusta, parantumista, vapautumista ja kaikkea muuta Jumalan
apua kaipaaville ihmisille.
Jes.
6:1-4: Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran
istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen
vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat
hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä:
kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät
jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisellensa
ja sanoivat: "PYHÄ, PYHÄ, PYHÄ HERRA SEBAOT;
KAIKKI MAA ON TÄYNNÄ HÄNEN KUNNIAANSA." Ja kynnysten
perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä,
ja huone täyttyi savulla.
Kuningas
Ussia oli hallituskautensa alussa erittäin voitokas ja vanhurskas
hallitsija ja Herra oli hänen kanssaan auttaen häntä
voittamaan monia vihollisia. Menestys sai kuitenkin hänet ylpistymään
niin, että hän tuli uskottomaksi Herraa kohtaan (2. Aik.
26:16-21). Sen osoituksena hän meni Herran temppeliin suitsuttamaan,
vaikka Herra oli sallinut ja määrännyt sen tehtävän
vain papeille. Tämän seurauksena pitaali tuli Ussiaan
ja hän joutui elämään eristettynä muista.
Ussian hallituskauden loppu oli häpeällinen ja hänen
kuolemansa oli siitä syystä merkittävä hengellinen
käännekohta. Siitä alkoi uusi Herran ilmestymisen
aika, jolloin myös profeetta Jesajan palvelutyö käynnistyi.
Me
elämme nyt uuden Herran kirkkauden aikaa. Jumalan ratkaisu
maailmassa ilmi tulevaa pimeyttä vastaan on Hänen uusi
ilmestymisensä! Jumala tulee aina vuodattamaan omilleen riittävästi
voimaa kaikkia pimeyden ilmentymiä vastaan. Hän kutsuu
seurakuntaansa nousemaan siihen asemaan, joka sille kuuluu.
Miksi
serafit huusivat, ylistivät ja palvoivat Herraa sanoen: "PYHÄ,
PYHÄ, PYHÄ HERRA SEBAOT; KAIKKI MAA ON TÄYNNÄ
HÄNEN KUNNIAANSA!" Eivätkö he nähneet pimeyden
valtoja 'taivaan avaruuksissa' tai erilaista synnin saastaa ja demonien
valtaa, joka edelleen kiusasi ihmisiä ja koko luomakuntaa?
Kyllä he näkivät, mutta heidän näkökulmansa
ulottui kauemmaksi kuin ihmisten luonnollinen kyky nähdä!
Tämä
ratkaisee sinunkin taistelusi: serafit näkivät Jumalan
täydellisen työn, jossa ei enää ollut mitään
keskeneräistä! He eivät kiinnittäneet huomiota
pieneen välivaiheeseen, jossa Lucifer oli langennut ja vietellyt
osan enkeleistä mukanaan. He näkivät Jeesuksen täydellisen
pelastussuunnitelman toteutettuna ja siitä tulevan kirkkauden
loistavan yli maan piirin. He näkivät pimeyden vallat
kukistettuina ja maan lunastettuna sen vallasta. Koko maa on totisesti
oleva täynnä Jumalan kunniaa. Se tulee tapahtumaan Jumalan
säätämällä ajalla ja tavalla.
Kun
näet oman elämäsi keskeneräiset alueet Jumalan
valtaistuilmelta, saat todellisen ymmärryksen tilanteestasi.
Jumala on tarkoittanut voitettavaksi kaikki elämäsi nykyhetken
ongelmat. Elämäsi tässä näkyvässä
maailmassa on vain valmistautumista korkeampaa elämänmuotoa
varten. Mikään sinun elämässäsi ei ole
ylipääsemätöntä, vaan Jeesus on jo ratkaissut
kaikki ongelmasi ristillä! Tarvitset voittaaksesi lujan uskon
Jeesukseen. Hänen apunsa on sinua lähellä, Hän
vahvistaa sinut, nostaa sinut, eheyttää sinut ja parantaa
sinut uskon kautta.
Sinun
tulee etsiytyä yhä lähemmäksi Jeesusta voittaaksesi
tämän maailman ruhtinaan painostuksen. Luonnollinen mieli
ja pimeyden voimat yrittävät viekotella pois uskon varmuudesta,
mutta pysy lujana ja kasvaen yhä lujemmaksi, päämääränä
vain täysi voitto vihollisesta!
2.
JUMALAN KIRKKAUDEN TUNTEMINEN
2.
Kor. 4:1-7: Sentähden, kun meillä on tämä virka
sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet,
niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä
Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme
jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä. Mutta jos meidän
evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka
kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän
maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus,
joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen,
joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme,
vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän
palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi:
"Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti
sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden,
joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta
tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo
suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi
tulevan meistä.
Tämän
maailman ruhtinas on irtisanottu tehtävistään! Hänellä
on enää lyhyt aika jäljellä. Sen jälkeen
häntä odottaa pelkästään tuho. Hänellä
ja häneen liittyneillä demoneilla ei ole mitään
toivoa. Ne eivät pysty tuomaan mitään elämää
tai mahdollisuuksia ihmisille, jotka niihin luottavat. Mutta jotka
luottavat Herraan, he kohoavat voimassa yhä korkeammalle Jumalan
valtakunnan kirkkaudessa. Jeesus tulee varustamaan omansa yhä
suurempaan voiton sisäiseen todellisuuteen samaan aikaan, kun
maailman ruhtinaan vallassa olevat ihmiset tulevat kokemaan yhä
suurempaa tyhjyyttä ja epätoivoa. Jumala sallii voimakkaitten
ravistelujen tulla maailmaan, jotta ihmiset kääntyisivät
Hänen puoleensa. Sato tuleentuu nopeasti. Valmistaudu siihen!
Jeesus
tulee vuodattamaan yhä suurempaa voimaa seurakunnalleen. Häpeällinen
tottelemattomuuden aika tulee loppumaan, synnin pitaali häviää
seurakunnasta ja Jumalan kirkkaus täyttää sen. Jeesuksen
omat tulevat TUNTEMAAN, TIETÄMÄÄN, KOKEMAAN JA YMMÄRTÄMÄÄN
JUMALAN KIRKKAUDEN UUDELLA TAVALLA. Jumalan kirkkaus tulee täysin
ilmeiseksi ja Jeesuksen uusi läsnäolo tulee muuttamaan
hengellistä ymmärrystä ja toimintatapoja. Epäuskossa
luovutetut totuudet voitetaan takaisin ja uusi voitelu laskeutuu
jokaisen Jeesuksen uskovan ylle.
Jumalan
kirkkaus tulee ilmestymään lisääntyvän
pimeyden keskellä. Sinun on välttämätöntä
muistaa tämä, ettei vihollinen saisi langettaa epäuskoon
tai masennukseen yllättävissä tilanteissa. Jeesus
tulee todistamaan voimansa niille, jotka uskovat Häneen. Elämässäsi
ei ole yhtään ongelmaa, joita et voisi ratkaista tai voittaa
Pyhän Hengen avulla. Älä usko sielunvihollisen juonia,
joilla hän yrittää lamauttaa uskoasi. Nouse Jeesuksen
nimessä ja hylkää vastustajan valheet. Jeesus sinussa
on pimeyden voittaja ja Hän on valmistanut sinulle tien uskon
läpimurtoon kaikilla alueilla!
Jeesus
tulee vuodattamaan seurakuntansa ylle nähtävissä
ja koettavissa olevaa kirkkauttaan, joka tulee vakuuttamaan jokaisen,
jota se koskettaa. Tämä ei ole järkeisoppia, teoriaa
tai hienoja kuvitelmia vaan hengellistä todellisuutta. Hänen
Sanansa todistaa tämän. Mutta se ei ilmesty uskonnollisessa
pimeydessä vaan elävässä uskon todellisuudessa
ja PYHÄN HENGEN VOIMASSA.
Etsi
hellittämättömästi Jeesuksen lisääntyvää
kosketusta. Hän tulee vastaamaan sinulle. Passiivinen odottaminen
johtaa vain vihollisen vankilaan. Nouse, sillä voitelu odottaa
sinua!
3.
ORJUUDEN, EPÄILYKSEN JA YLPEYDEN VOITTAMINEN
Sielunvihollisen
voimakkain ase on epäilyksen herättäminen. Paratiisissa
jo käärme herätti Eevan sydämessä epäilyksen
koskien Jumalan täydellistä huolenpitoa ja Hänen
rakkautensa aitoutta ja motiiveja. Keskustelussaan ihmisen kanssa
käärme kylvi ihmiseen lankeemuksen siemenet. Ne olivat
epäilys Jumalan hyvyyttä koskien ja ylpeä kuvitelma
ihmisen riippumattomuudesta Jumalasta.
1.
Moos. 3:1: Käärme oli kavalin kaikista eläimistä,
jotka Herra Jumala oli tehnyt. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala
todella sanonut: 'Ette saa syödä mistään puutarhan
puusta'?" (Bereshit - Alussa/Jerusalemin Raamatuntutkijat Ky)
Ensinnäkin,
käärme puhuu valhetta, sillä Jumala oli antanut yhtä
lukuunottamatta kaikki paratiisin lukemattomat puut ihmiselle. Toiseksi,
käärme vihjaa kysymyksellään siihen, että
Jumala olisi pidättänyt ihmiseltä jotain hyvää,
jonka ihminen voisi itse omin neuvoin löytää.
1.
Moos. 3:2-3: Nainen vastasi käärmeelle: "Me saamme
syödä puutarhan puiden hedelmiä mutta sen puun hedelmästä,
joka on keskellä puutarhaa, Jumala on sanonut: 'Ette saa syödä
siitä ettekä koskea siihen, ettette kuolisi.'" Niin
käärme sanoi naiselle: "Ette suinkaan kuole, vaan
Jumala tietää, että sinä päivänä,
jona te siitä syötte, teidän silmänne avautuvat,
ja te tulette olemaan niin kuin Jumala...
(Bereshit - Alussa/Jerusalemin Raamatuntutkijat Ky)
Jumala
oli antanut ihmiselle valtuudet ja käskyn hallita koko luomakuntaa.
Jumalan asettaman järjestyksen mukaan ihmisen olisi tullut
käskeä käärme poistumaan, eikä ryhtyä
ollenkaan neuvottelemaan sen kanssa. Hämmästyttävää
on se, että silloin kun Kain oli lankeamassa syntiin, Jumala
käski hänen hallita syntiä ja torjua se:
1.
Moos. 4:5-7: ...mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen
hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen
hahmonsa synkistyi. Ja Herra sanoi Kainille: "Miksi olet vihastunut,
ja miksi hahmosi synkistyy? Eikö niin: jos teet hyvin, voit
kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti
ovella, ja sen halu on sinuun, mutta HALLITSE SINÄ SITÄ!"
Paratiisissa
ihmisen ensimmäinen ja ratkaiseva laiminlyönti oli hänelle
annetun hallintavallan luovuttaminen sielunviholliselle. Neuvotteluun
antautuminen vihollisen kanssa merkitsi johtajuuden menettämistä
ja johti yhä syvemmälle onnettomuuteen. Sen jälkeen
uusi vihollisen valhe meni läpi ihmisen sydämessä,
joka ei ollut koskaan aikaisemmin syntiä tehnyt. Ihminen ei
tiennyt, mikä kauheus olisi olla poissa Jumalan yhteydestä
ja Hänen siunauksestaan. Sielunvihollinen tiesi kaikki lankeemuksensa
seuraukset. Hänet oli syösty alas Jumalan kirkkauden valtaistuimelta
ja Jumala oli lausunut hänen ylleen täydellisen tuhoavan
tuomion (Hes. 28. luku). Katkeruudessaan sielunvihollinen yritti
saattaa ihmisen saman tuomion alaisuuteen, mihin hän oli itsensä
johtanut.
Sielunvihollisen
kiusaukset toimivat edelleenkin samalla tavalla mutta niistä
kaikista Jeesus on valmistanut sinulle täyden voiton!
Näin
voitat synnin houkutukset:
1)
Vapautuminen synnin orjuudesta
Ota
vastaan Jeesuksen nimessä anteeksiantamus kaikista synneistäsi.
Avaa sydämesi Hänelle, anna Hänen verensä puhdistaa
sinut nyt ja jatkuvasti kaikesta pimeyden saastutuksesta. Silloin
sielunvihollinen on menettänyt kaikki aseensa sinua vastaan
ja voit täyttyä Pyhällä Hengellä. Ota vastaan
Pyhän Hengen täysi lahja Jumalan armosta!
2)
Arvovallan käyttäminen vihollista vastaan
Ota
vastaan ja toteuta sinulle annettua auktoriteettia sielunvihollista
kohtaa. Älä antaudu kuuntelemaan sitä tai keskustelemaan
sen kanssa. Sillä ei ole koskaan mitään hyvää
sanottavaa. Sen sijaan antaudu kuuntelemaan Jeesusta, anna Pyhän
Hengen puhua sinulle Jumalan valtakunnan näköalassa ja
Hänen tahtonsa mukaisia asioita. Jeesus on asettanut sielunvihollisen
sinun jalkojesi alle ja tehtävänäsi on elää
ja toimia tämän todellisuuden mukaan!
3)
Luottamus Jumalan täydelliseen huolenpitoon
Vahvista
sydämesi uskon luottamuksessa Jumalan hyvyyteen. Ehyt yhteys
Jumalan kanssa tuo elämääsi kaikki mahdolliset siunaukset.
Ei ole olemassa mitään hyvää Jeesuksen ulkopuolella.
Siellä on vain tappio, pimeys, tuomio, ja kuolema. Jeesuksen
yhteydessä sinulla on ELÄMÄ JA YLTÄKYLLÄISYYS.
4)
Elävä yhteys ja riippuvuus Jumalasta kaikessa
Suostu
täyteen riippuvuuteen Jumalasta. Et voi omin neuvoin löytää
yhtään todellista onnen tai siunauksen tilaa, vaan ne
ovat ainoastaan Jeesuksen yhteydessä. Siksi anna Pyhän
Hengen kirkkauden vallata sinua lisää, anna Hänen
Sanansa vaikuttaa elämässäsi ja janoa Jeesuksen lisääntyvää
läsnäoloa. Pyhä Henki johtaa ja antaa viisaimman
neuvon kaikkiin elämäsi tilanteisiin. Hän ottaa Jeesuksen
omasta ja jakaa sinulle ratkaisuja, elämää, parantumista,
siunauksia ja niin edelleen.
4.
MITÄ NÄET JUMALAN VALTAISTUIMELTA?
Jumalan
Sana ja Pyhä Henki vievät sinut Jeesuksen valtaistuimen
näköalaan. Unohda nyt hetkeksi luonnollisen mielesi vääristyneet
ajatukset ja tutki, miten näkisit omat asiasi ja ympäristösi,
jos katsoisit tilanteita Jumalan valtaistuimelta.
Näköalasi
olisi esimerkiksi seuraavan tapainen:
Kaikki
aineelliset ja hengelliset vaikutukset ja olosuhteet näkyisivät
täysin selkeinä. Näet Jumalan Sanan kaiken ylläpitävän
voiman ja sen, kuinka Sana luo edelleenkin uutta. Näet kuinka
erilaiset pimeyden vaikutukset piirittävät maailmaa ja
ihmisiä. Näet demonien ilkeän luonteen peittämättömänä
ja kuinka ne työskentelevät kylvämällä
valhetta, tuhoa ja kuolemaa. Näet taivaallisten enkelten sotajoukkojen
taistelevan ja rajoittavan pimeyden henkien vaikutusta jatkuvasti
eri puolilla. Ihmisten ajatukset ja sydämen tilat näkyvät
peittämättöminä. Näet Jeesuksen sovitustyön
ja veren ikuisesti pelastavan ja vapauttavan vaikutuksen. Huomaat,
kuinka jokainen synti, jonka ihminen tunnustaa, peittyy Jeesuksen
vereen ja se häviää. Näet monien ottavan vastaan
Pyhän Hengen ja nousevan pimeydestä valkeuteen.
Näet
erilaisten sielunvihollisen valheitten sitovan ihmisten ajatuksia
niin, että jotkut pelastetut uskovat eivät näe Jeesuksen
valtaherrautta, vaan vaipuvat epäuskoon ja antautuvat erilaisten
demonien kiusattavaksi. Samalla näet Jumalan palvelijoitten
julistavan Jeesuksen pelastavaa ja parantavaa voimaa. Jumalan voiman
on kirkkaana valona odottamassa voidakseen vahvistaa jokaisen uskossa
lausutun Jumalan Sanan. Sydämessäsi toivot, että
kunpa he USKOISIVAT PELASTAVAN SANAN!
Jumalan
valtaistuimelta näet kuinka ihmisten sydämissä oleva
epäusko estää heitä vastaanottamasta pelastavaa
ja parantavaa Sanaa. Sana on lähetetty, se on ihmisten ulottuvilla,
mutta he eivät ota sitä vastaan. Sitten näet ihmisiä,
jotka avaavat sydämensä täysin Jeesukselle. Huomaat,
että heille tulee avoin yhteys Pyhän Hengen kanssa ja
he alkavat puhdistaa elämäänsä. Näet kuinka
he tunnustavat syntinsä, tutkivat Jumalan Sanaa ja alkavat
toteuttaa sitä elämässään. Näet kuinka
yhä suurempi Pyhän Hengen pilvi seuraa heidän työssään.
Jokaisen
tarpeen, ongelman, uhan tai onnettomuuden kohdalla Pyhä Henki
näyttää sinulle Jumalan Sanan, joka on ratkaisu siihen.
Jumalan valtaistuimen näköalassa mieltäsi eivät
murehduta ratkaisemattomat asiat, vaan kaikessa näet Jeesuksen
ilmestymisen olevan ratkaisu. Mikään tilanne ei ole voittamaton.
Jumalan kirkkaudessa et ole masennuksessa tai epäilyksissä.
Horjumaton, räjähtävä uskon voima elää
sinussa ja mielessäsi näet jokaisen ihmisen jokaiseen
ongelmaan täydellisen ratkaisun Jeesuksessa! Hallelujaa!
Jokaisen
sairauden kohdalla näet Jumalan Sanan, joka sanoo, että
'totisesti Hän kantoi meidän sairautemme ja Hänen
haavojensa kautta me olimme parannetut'. Näet jokaisen sairauden
hengen ja demonin Jeesuksen päällä Golgatan ristillä.
Sydämessäsi toivot, että jokainen sairas saisi kuulla
tämän totuuden ja ottaisi vastaan parantumisen!
Jokaisen
lihan himon kohdalla näet kuolettavien demonien pukeutuneena
erilaisiin houkutuksiin. Silloin toivot, että kiusauksen kohteeksi
joutunut käyttäisi Jeesuksen nimessä käskyvaltaa
riivaajia vastaan ja ajaisi ne tarjouksineen ulos. Jumalan valtaistuimelta
käsin näet kuinka valtava Jeesuksen arvovalta ja voima
Pyhässä Hengessä on. Näet sieltä käsin
kuinka kaikki riivaajat pakenevat ja väistyvät salamannopeasti
Jumalan Hengen kirkkauden laskeutuessa.
Uskotko,
että elämä näyttää tällaiselta
Jumalan valtaistuimelta? Jos uskot, että näin on, katso
silloin omaakin elämääsi tästä näkökulmasta!
Jeesuksessa sinut on asetettu pimeyden voittajaksi ja voit tulla
niin täyteen Jumalan kirkkautta, etteivät mitkään
pimeyden juonet sinua voita!
Ef.
1:15-23: Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä
on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä
kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä
teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala,
kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen
hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne
silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo,
johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen
perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja
mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan,
jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen
mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti
hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa
taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja
herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan
tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki
hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet
kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa,
hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
Rakkaudella
siunaten
Seppo ja Marja
5.
AFGAANIPAKOLAISET VASTAAVAT KRISTILLISEEN RAKKAUTEEN
10/23/2001
Lähde: insider@christianaid.org (Missions Insider)
"On
melkein uskomatonta ," sanoi Daoud Abdullah sen jälkeen
kun hän oli paennut Afganistanista päästäkseen
pois jatkuvan sodan jaloista siellä. "Koko meidän
ikämme meille on kerrottu, että kristityt olisivat vihamiehiämme,"
hän jatkoi. "Mutta kun pääsimme sieltä
pois mukanamme vain se, mitä voimme kantaa, nämä
kristityt olivat ainoat, jotka auttoivat meitä."
Abdullah
puhui syntyperäiselle lähetyssaarnaajalle maassa, johon
hän oli päässyt kahden muun perheen jäsenensä
kanssa. Lähetyssaarnaaja palvelee työnäyssä,
joka auttaa afganistanilaisia pakolaisia taloudellisesti Christian
Aid Mission järjestöstä.
"Ensiksi
olin ymmälläni, miksi sinä tekisit tällaista,"
Daoud sanoi. "Ajattelin, että sinulla täytyy olla
jokin salainen vaikutin. Mutta nyt olen oppinut, että se on
siksi, että Jeesus Kristus antoi elämänsä sinun
puolestasi, ja se saa sinut antamaan elämäsi toisten puolesta.
"Me
olemme aina uskoneet, ettei Jeesus kuollut koskaan. Koraanin mukaan
Jumala ei olisi sallinut pahojen ihmisten tappaa Hänen pyhää
profeettaansa, joten Jeesus olisi otettu taivaaseen ja jotkut muut
ihmiset olisi ristiinnaulittu sen sijaan. Mutta nyt olen nähnyt
Raamatusta, että Jumala salli Jeesuksen tulla ristiinnaulituksi
ja sitten herätti Hänet kuolleista. Joten nyt voin ymmärtää
kuinka joku, joka uskoo, että Jeesus kuoli hänen puolestaan,
on halukas antamaan oman elämänsä auttaakseen muita,
jotka ovat avun tarpeessa."
Daoud
Abdullah on myös oppinut, mitä todelliset kristityt ovat.
Aikaisemmin hän ajatteli, että kaikki eurooppalaiset ja
amerikkalaiset olivat kristittyjä, kuten afganistanilaiset
ja arabit ovat muslimeja. Nyt hän ymmärtää,
ettei kysymys ole kansallisuudesta, vaan henkilökohtaisesta
uskosta.
3,5
miljoonan afganistanilaisen joukossa, jotka nyt elävät
maansa ulkopuolella, hän on tyypillinen usean tuhannen joukossa,
jotka ovat saaneet kokonaan uuden näkökulman koskien Jeesusta,
Raamattua ja siitä, mitä tarkoittaa olla kristitty. "Kun
palaamme," hän sanoo, "me tulemme varmistamaan, että
kristityt ovat tervetulleet elämään ja palvelemaan
Jumalaa Afganistanissa."
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
|