|
SISÄLLYSLUETTELO
| EDELLINEN | SEURAAVA
| TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1.
HERÄTYS LÄHTEE JUMALAN ISÄN SYDÄMESTÄ
Hyvä herätyksen
ystävä,
Jumalan
Isän sydän on jokaisen herätyksen lähde.
Jeesus on työn käynnistäjä, voima ja toteuttaja
Pyhässä Hengessä. Todellinen herätyksen näky
lähtee siis taivaasta ja Jumalan valtaistuimen näköalasta.
Herätys ja pelastus tuli israelilaisten keskuuteen, kun
Messias ('ha-mashiah' = se määrätty voideltu,
'kristos' kreikaksi) tuli taivaasta Isän lähettämänä heidän
keskuuteensa. Herätyksen motivaatio on Jumalan Isän
rakkaus ihmisiin.
Jeesus
oli Voideltuna maailman historian voimallisin herätyssaarnaaja.
Pyhä Henki varusti Hänet ihmisenä maailman suurimmalla
herätyksen näyllä! Jeesuksen näky herätyksestä oli
valmistaa oman sovitustyönsä täydellinen pelastus (soteria
= pelastuminen, parantuminen, vapautuminen, eheytyminen) jokaiselle
ihmiselle ja antaa tämä pelastus lahjana jokaiselle,
joka uskoo Häneen ja haluaa pelastua, parantua, vapautua
ja tulla ehyeksi.
Jeesuksen
näkökulma herätykseen ei ollut vain johtaa ihmisiä uskomaan
Häneen, vaikkakin se oli kaiken perusta. Hän kutsui
ihmisiä SISÄLLE Jumalan valtakuntaan. Usko Jeesukseen
antaa ihmiselle kyvyn nähdä Jumalan valtakuntaan, mutta
PELASTUS merkitsee erityisesti elämää JUMALAN
VALTAKUNNASSA, Jeesuksen valmistaman pelastuksen sisällä.
Jeesus on valmistanut sinulle Jumalan valtakunnan elämän,
jossa synti, sairaus, kuolema ja pimeyden vallat ovat voitetut
sinunkin elämässäsi! Pyhän Hengen voitelu
tekee sen sinun elämässäsi, sillä Hengen
läsnäolon kautta Jeesus ilmestyy sinussa.
Jeesus
Voideltuna katsoi ihmistä Pyhän Hengen valaisemana.
Hän näki pimeyden ruhtinaan vangitsemassa, ryöstämässä ja
orjuuttamassa ihmisiä aina, kun ihmisellä oli sairaus,
vamma, riivaajien painostus, onnettomuus, läheisen huoltajan
kuolema, puute, nälkä tai muu ahdistus. Jeesus katsoi
ihmisiä Jumalan Isän sydämen, Hänen voimansa
ja suunnitelmansa kautta. Hänen pelastussuunnitelmansa teki
tyhjäksi kaikki pimeyden suunnitelmat, vaikutukset, aseet
ja voiman ihmisiä vastaan.
Kol.
2:13-15: Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja
lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän
teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille
anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen,
joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän
tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet
hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän
alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton
riemun.
Jeesus
on tehnyt kaiken valmiiksi ja täydelliseksi. Usko Häneen
ja omista Jumalan valtakunta!
Matt.
9:35-10:1: Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja
opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia
ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta. Ja
nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli,
kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin
lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsillensa: "Eloa
on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa
siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa." Ja
hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan
ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa
kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
Katso
ihmisiä Jeesuksen silmin ja vastaanota Hänen innoituksensa
julistaa Jumalan valtakunnan ilosanomaa ympärillesi! Jumalan
rakkaus ohjaa sinut oikealle tielle pois uskonnollisesta kiivaudesta
ja ihmisten tuomitsemisesta. Jeesus haluaa kutsua sinut julistamaan
herätystä, joka lähtee Jumalan valtaistuimen näkökulmasta.
Se merkitsee sielujen kutsumista Jeesuksen yhteyteen, sairaitten
parantamista, vangittujen vapauttamista, kirouksien katkaisemista
ja ylenpalttisten siunauksien jakamista. Kiitos, kunnia ja ylistys
Jumalalle!
2.
SYTY HERÄTYKSEN TULESTA!
Jeesus
on sinussa. Hänen voimansa potentiaali on kätketty
sinun henkeesi. Hän tarvitsee vain sinun antautumisesi ja
tahtosi. Pyhän Hengen tulikaste odottaa sinua. Pyhä Henki
asuu jo sinussa, mutta vielä suurempi voitelu odottaa. Kukaan
ulkopuolinen ei voi estää sinua lähtemästä liikkeelle,
kun Jeesus kutsuu sinua. Jeesus on sinun puolellasi, sinulla
on vapaa tahto ja päätösvalta antautua Jeesukselle
ja kuolettaa lihasi Hengen voimalla. Sinulla on valtuudet ryhtyä kaikkeen
siihen, mitä Jeesus sinulle näyttää.
Katso
itseäsi Jeesuksen pelastustyön kautta. Silloin näet
itsesi Pyhän Hengen valossa tekemässä Hänen
tekojaan. Jumalan kirkkaus on sytyttänyt ja valaissut sinun
henkesi. Et enää odota, että joku toinen lähtee
liikkeelle, vaan sinä nouset jaloillesi ja lähdet Jeesuksen
kanssa ja Hänen voimassaan. Jumalan rakkaus kutsuu, kehottaa
ja lähettää sinua. Pyhä Henki antaa sinulle
voiman voittaa passiivisuuden, lihallisen mukavuudenhalun, uskonnollisen
orjuuden ja kaikki muut esteet.
Kun
asetut ehdoitta Jumalan käytettäväksi, niin silloin
Hän alkaa puhua sinulle ja käyttää sinua.
Jeesus johdattaa sinut ulos omasta hämärästä ja
tunkkaisesta tulitikkulaatikostasi avaraan kirkastettuun maailmaansa.
Kun kohtaat suuria tehtäviä ja vaikeita asioita, se
johtaa sinut nöyrtymään ja havaitsemaan kuinka
paljon tarvitset Jeesusta. Silloin sydämeesi tulee todellinen
jano ja Jeesus ilmestyy sinulle yhä lisää ja varustaa
sinua lahjoillaan.
Todellisten
hengellisten tilanteiden kohtaaminen vapauttaa sinut tarunomaisen
herätyksen kuvitelmista. Voitelun tulessa ja uskon taisteluissa
opit kasvamaan luonteen ja Hengen voimassa. Huomaat, että voit
palvella ja jakaa vain siinä voitelussa ja niillä alueilla,
jotka olet itse vastaanottanut ja omistanut elämässäsi.
Jeesus vie sinut vain sellaisiin tehtäviin, joihin sinulla
on varustus. Hän antaa aina tilanteen mukaan sinulle sen,
mikä sinulta puuttuu, kun sydämesi on avoin ja opit
ojentamaan uskon käsivarren Jeesusta kohti.
Matt.
28:18-20: Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui
heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa
ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki
kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän
ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään
kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman
loppuun asti."
Kun
lähdet julistamaan Jeesusta, Hän on aina sinun kanssasi.
Hän ei ole mukanasi ainoastaan 'myönteisin ja siunaavin
ajatuksin', niin kuin ihmiset voivat olla kanssasi. Jeesus on
kanssasi KIRKKAUDEN HERRANA, KAIKEN ELÄMÄN JA VOIMAN
LÄHTEENÄ, PELASTAJAN, PARANTAJANA JA VAPAUTTAJANA.
Hän odottaa ja haluaa tehdä ihmeitä ja voimallisia
tekoja kanssasi ja kauttasi! Sinä saat olla Hänen todistajansa,
kun Hän vahvistaa Sanan sitä seuraavilla ihmeillä ja
merkeillä omien silmiesi edessä.
3.
NOUSE ROHKEUTEEN JA PÄÄTTÄVÄISYYTEEN
Koko
maailma on pahan vallassa ja valo ja kirkkaus ovat vain siellä,
missä Jeesus ilmestyy. Pahuus tulee ilmi yhä enemmän
mitä lähempänä olemme Jeesuksen takaisin
tulemista. Tämä on elämänympäristömme
todellisuus eikä sen tule mitenkään säikyttää sydäntämme.
Me vaan lujitamme elämämme Jeesuksen yhteydessä ja
kohtaamme pelottomasti kaikki muutokset, ravistelut ja järkytykset,
joiden on tultava.
Älä siis
vaikerra maailman pahuutta, vaan astu itse yhä suurempaan
Jumalan kirkkauteen ja osoita Jeesuksen pelastava, parantava
ja vapauttava voima ihmisille ympärilläsi! Ilmestyskirjan
tuomiot koskevat tämän maailman ruhtinaan valtapiiriä.
Jumala haluaa erottaa omansa suojelukseensa, jotta Hänen
lastensa ei tarvitsisi kärsiä yhdessä uskottomien
kanssa. Varmista uskosi perustukset ja vahvista elämäsi
Jeesuksen yhteydessä, ettet joudu vaaraan.
Nyt
on vielä kirkastuva päivä, jolloin on hyvä tehdä työtä ja
laajentaa Jumalan valtakuntaa Jeesuksen kanssa. Suuri sadonkorjuu
odottaa meitä. Hylkää valheelliset tuomiopäiväprofetiat.
Nyt on aika vahvistua heikkoudesta ja tulla väkeviksi sodassa.
Luonteesi ja henkesi tulee kasvaa uskollisuudessa, lujuudessa,
kestävyydessä ja rohkeudessa. Jeesus tarvitsee sinua.
Jeesus
palveli jatkuvan demonisen myllerryksen keskellä. Jos Hän
olisi ollut heikko luonne, Hän ei olisi pystynyt ollenkaan
tekemään sitä, mitä Hän voitelussa ja
Isän tahdon mukaan teki. Jos uskon elämä ja palvelutyösi
on sinusta ollut vaikeaa, mieti seuraavia kysymyksiä:
Ovatko
riivaajat alkaneet herjata sinua kaikkialla, minne olet mennyt?
Ovatko uskonnolliset hallitsijat lähettäneet vakoojia
seuraamaan sinua kaikkialle saadakseen sinut ansaan ja vankilaan?
Ovatko 'uskovaiset' nimittäneet sinua Beelsebulin lähettilääksi,
kun olet parantanut sairaita? Ovatko ihmiset tuominneet sinut
mielenvikaiseksi, kun puhut kielillä ja Pyhän Hengen
voimalla ajat ulos riivaajia? Onko perhekuntasi kutsuttu paikalle
viemään sinut suljetulle osastolle, kun ajat ulos riivaajia?
Oletko saanut hallitusmiehiltä pysyvän kuolemantuomion
ja sen alaisena edelleen julistanut syntien anteeksiantamusta
Jeesuksen nimessä ja parantanut sairaita tai herättänyt
kuolleita? KAIKKEA TÄTÄ JA VIELÄ ENEMMÄN
Jeesus kohtasi omassa palvelutehtävässään,
mutta nämä eivät pysäyttäneet eivätkä estäneet
Häntä suorittamasta tehtäväänsä loppuun
TÄYDELLISESTI.
Nyt
on aika totisesti luopua herkkähipiäisyydestä ja
uskonnollisesta pipertämisestä. Vahvista luonteesi
Herrassa. Nouse todellisiin uskon voimatekoihin ja Pyhän
Hengen ja Jumalan Sanan arvovaltaan. Tämä asema maksaa
luonnollisesti lihan kuolettamisen ja se johtaa myös vainon
lisääntymiseen. Mutta se johtaa myös herätyksen
tulen leviämiseen ja monien sielujen pelastumiseen helvetin
tulesta. Pyhän Hengen tulessa ja kirkkauden läsnäolossa
alkavat sairaat parantua, riivatut vapautua ja ihmeitä voimallisia
tekoja tulee ilmi Herran Jeesuksen nimessä.
Mitä enemmän
pahuus tulee ilmi tässä ajassamme, sitä suuremman
voitelun Jumala on valmistanut seurakunnalleen. Pyhäkoululasten
aika on ohitse ja seurakunnan on aika nousta hengelliseen täysi-ikäisyyteen.
Jeesus on luonut sinut elämään ja palvelemaan
tässä ajassa. Siksi Hän tulee antamaan sinulle
tähän aikaan tarvittavat kyvyt ja varustuksen. Loistakoon
Hänen kirkkautensa sinussa yhä kirkkaammin niin, että synnin
saastuttamat ja orjuuttamat sielut näkevät sinussa
Jeesuksen valkeuden.
4.
HERÄTYKSEN TODELLISUUS
Herätys
on Jumalan kirkkauden ilmestymistä pimeyden keskellä.
Herätys ei ole masennuksen itkua taipumattomassa epäuskon
ja itsesäälin tilassa, vaan herätys on USKON HERÄÄMISTÄ,
sydämen nöyrtymistä ja Jeesukselle antautumista
lisääntyvässä kirkkaudessa. Pyhä Henki
ravistelee ja järkyttää sydämet näkemään
helvetin kauhujen todellisuutta ja taivaan kirkkauden ihanuutta.
Jokainen sielu tulee tuntemaan kipeän ja polttavan tarpeen
puhdistautua ja saada anteeksiantamus kaikista synneistään.
Uskonnollisen
penseyden ja näköalattomuuden tulee väistyä.
Pyhä Henki antaa tilalle kirkastetun tietoisuuden ja järkkymättömän
uskon Jeesuksen täydellisestä pelastavasta, parantavasta,
vapauttavasta ja kaikenkaltaista elämää tuovasta
voimasta. Uskovat saavat uuden ilmestyksen siitä, kuinka
Jumalan voima liikkuu Hänen Sanansa kautta. Ilmestys Jumalan
Sanasta tulee tuoreeksi, tulta hehkuvaksi ja elämää muuttavaksi.
Seurakuntaan tulee uusi ilmestys Jeesuksen ilosanoman julistamisen
merkityksestä. Hengellinen työ tulee eläväksi
ja voimalliseksi. Näköalat muuttuvat kirkkauden valaisemiksi.
Vahvista
itsesi Jumalan Sanan ja Hengen varustuksessa. Tee elämästäsi
liikkumis- ja muutoskykyisen, niin Herra voi antaa sinulle todellisen
toimintanäyn. Sielulliset haaveet ja uskonnolliset profetiat
eivät ole herätyksen näky. Todellinen herätyksen
näky tulee sinulle silloin, kun näet itsesi palamassa
Jumalan tulta ja sytyttämässä muita mahdottomienkin
olosuhteiden keskellä. Silloin kun henkesi on valmis ottamaan
vastaan radikaalin, järisyttävän ja sinulle mahdottoman
näyn, Herra antaa sen sinulle! Sen jälkeen sinä lähdet
liikkeelle Jumalan voimassa ja Häneen luottaen niin kuin
ohjus, koska kaikki varustus on mukanasi!
Herätys
ei tule suurkokouksista, mutta herätys kyllä synnyttää todellisessa
tulessa palavia suurkokouksiakin. Unohda uskonnollinen viihde
ja lataudu Pyhän Hengen voimalla. Huuda avuksesi Herraa
koko sydämestäsi jokaisessa tilaisuudessa, jossa voit
saada kosketuksen Jeesukseen. Tuomitse ylpeytesi ja arvokkuutesi.
Juokse Herran luokse, heittäydy Hengen virtaan ja anna Pyhän
Hengen kosketuksen murtaa sinut Jumalan rakkauteen. Herätyksen
todellisuus on siinä, että sinä olet täynnä Pyhää Henkeä ja
voimaa ja osoitat Jeesuksen parantavan ja vapauttavan todellisuuden
syntisille, sairaille ja muille pimeyden orjuuttamille.
Herätys
ei ole kiinnostavilla profetioilla spekuloimista, vaan Hengen
ja voiman osoittamista. Jeesus tarvitsee sinun temppelisi täyttääkseen
sinut Pyhällä Hengellään niin, että tuli
tarttuu sinusta jokaiseen, joka koskettaa sinua. Jeesus, Voideltu
sinussa on herätyksen toivo!
Herätys
tuo Kristuksen ruumiiseen kokonaisvaltaisen elpymisen, parantumisen
ja vapautumisen. Pastorien rukousaamiaiset ja -lounaat eivät
vielä ole herätys, vaan herätys johtaa kaikki
uskovat uuteen Hengen yhteyteen rakkauden yhdyssiteellä.
Hengellisten johtajien tulee käydä edellä ja sitten
vapauttaa seurakuntalaisensa Pyhän Hengen johtamaan Kristuksen
ruumiin yhteyteen.
Herätys
tulee olemaan hikistä työtä ja kovaa hengellistä taistelua
sielujen pelastamiseksi ja Jumalan valtakunnan ilmestymiseksi.
Liha joutuu kulutettavaksi, mutta hengen tulee olla uskon ja
armon levossa. Jumalan rakkaus kutsuu uskovat lisääntyviin
ponnistuksiin, vaivannäköön ja itsensä uhraamiseen
toisten edestä. Jumalan Isän rakkaus ja Jeesuksen muoto
ilmestyy valtavana kirkkauden virtana niiden uskovien elämässä,
jotka ovat kieltäneet itsensä ja antautuneet palvelemaan
Herran tulisoihtuna. Usko enemmän ja kerjää vähemmän!
Herätys
lähettää uskovat ulos olohuoneistaan, takkahuoneistaan,
seurapiireistään ja rukoushuoneistaan kohtaamaan ihmisiä siellä,
missä he ovat. Jeesus tulee ilmestymään häkellyttävällä tavalla
'teillä ja aitovierillä' yksittäisten uskovien
kautta. Hänen tulensa ja voimansa lankeaa sävähdyttävällä voimalla,
kun Hänen omansa puhuvat uskon arvovallalla ilosanomaa Jeesuksesta.
Jumalan kanssa on kaikki mahdollista!
5.
JEESUKSEN HERÄTYS LEVISI TULIRINTAMANA
Jos
haluat löytää parhaimman ja toimivimman 'mallin'
tai toimintatavan herätyksen sytyttämiseksi, omaksu
se voitelu, se sydämen herkkyys, ne luonteenpiirteet ja
ne toimintatavat, jotka Jeesuksella Voideltuna oli. Hän
palveli vain kolme ja puoli vuotta israelilaisten keskuudessa
ja sinä aikana Hän herätti koko kansan. Hänen
voitelunsa oli ainutlaatuinen ja siksi Hänen tuloksensa
olivat ainutlaatuiset.
Hyvä uutinen
on se, että Jeesuksen sovitustyön ansiosta sinäkin
voit vastaanottaa RIITTÄVÄSTI samaa Pyhää Henkeä,
jonka voimassa Jeesus palveli Jumalan Voideltuna!
Jeesuksen
herätys levisi kulovalkean tavoin kaikkialla, missä Hän
palveli ja SUURIA KANSANJOUKKOJA tuli Hänen luokseen. Katso
näitä todistuksia Jeesuksen palvelutyöstä:
Mark.
3:7-10: Mutta Jeesus vetäytyi opetuslapsineen järven
rannalle, ja HÄNTÄ SEURASI SUURI JOUKKO KANSAA Galileasta.
Ja Juudeasta ja Jerusalemista ja Idumeasta ja Jordanin tuolta
puolen ja Tyyron ja Siidonin ympäristöltä tuli
paljon kansaa hänen tykönsä, kun he kuulivat,
kuinka suuria tekoja hän teki. Ja hän sanoi opetuslapsillensa,
että hänelle oli pidettävä venhe varalla
väentungoksen tähden, etteivät he ahdistaisi häntä;
sillä hän paransi monta, jonka tähden kaikki,
joilla oli vaivoja, tunkeutuivat hänen päälleen
koskettaaksensa häntä.
Mark.
4:1: Ja hän rupesi taas opettamaan järven rannalla.
Ja hänen luoksensa kokoontui HYVIN PALJON KANSAA, jonka
tähden hän astui venheeseen ja istui siinä järvellä,
ja kaikki kansa oli maalla järven rannalla.
Luuk.
5:15: Mutta sanoma hänestä levisi vielä enemmän;
ja PALJON KANSAA kokoontui kuulemaan häntä ja parantuakseen
vaivoistansa.
Luuk.
6:17-19: Ja hän astui alas heidän kanssaan ja seisahtui
lakealle paikalle; ja siellä oli SUURI JOUKKO HÄNEN
OPETUSLAPSIAAN JA PALJON KANSAA kaikesta Juudeasta ja Jerusalemista
ja Tyyron ja Siidonin rantamaasta. Nämä olivat saapuneet
kuulemaan häntä ja parantuakseen taudeistansa. Ja myös
ne, jotka olivat saastaisten henkien vaivaamia, tulivat terveiksi.
Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä,
koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki.
Luuk.
12:1: Kun sillä välin kansaa OLI KOKOONTUNUT TUHATMÄÄRIN,
niin että he polkivat toisiaan, rupesi hän puhumaan
opetuslapsillensa: "Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten
hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.
Luuk.
19:47-48: Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä.
Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset
miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi; mutta he
eivät keksineet, mitä tekisivät, sillä KAIKKI
KANSA RIIPPUI HÄNESSÄ JA KUUNTELI HÄNTÄ.
Joh.
11:47-48: Niin ylipapit ja fariseukset kokosivat neuvoston ja
sanoivat: "Mitä me teemme, sillä tuo mies tekee
paljon tunnustekoja? Jos annamme hänen näin olla, niin
KAIKKI USKOVAT HÄNEEN, ja roomalaiset tulevat ja ottavat
meiltä sekä maan että kansan."
Jeesuksen
toimintatapa ja voitelu synnyttää herätyksen tässäkin
ajassa. Mikään ei voi sitä vastustaa! Jeesuksella
on varattu erityiset voitelut ja aseet tähän aikakauteen
ihmisten vapauttamiseksi pimeyden vallasta. Antautukaamme Hänelle,
täyttykäämme Hänen yliluonnollisella olemuksellaan.
Ottakaamme vastaan Jumalan Isän lupaus täysimääräisesti,
koko perintöosamme Jeesuksessa tätä aikaa ja hetkeä varten!
Rakkaudella siunaten
Seppo ja Marja
6. PARANTUMISIA JA IHMEITÄ HERRAN VIERAILUISSA
Lähde:
Global Revival News
16.8.2003
Charisma News
Parantumiset
ja ihmeet ovat erityisesti esillä pikku kirkossa tapahtuvassa
Herran vierailussa. Ihmisiä tulee joka puolelta Yhdysvaltoja
sekä maailman laajuisesti kokemaan ”puhdistamisen
lähteen”.
Parantumisia
ja ihmeitä kerrotaan tapahtuneen pienen kalifornialaisen
kirkon jokailtaisissa 'Herran vierailuissa'. Ihmisiä kerääntyy
paikalle jopa Englannista ja Uudesta Seelannistakin asti kokemaan "puhdistumisen
lähteen".
Huhtikuusta
lähtien Pyhä Henki on virrannut ihmisten elämään
saaden aikaan kääntymisiä, parantumisia ja vapautumisia
Jubilee Christian Fellowship-seurakunnassa Tularessa evankelista
Joe Cicchinon mukaan. Hänen kahden viikon pituiseksi suunniteltua
kokoussarjaa on seurakunnassa jatkettu ilman lopettamispäivän
päätöstä.
Cicchino,
joka on entinen liikkeenjohtaja ja joka on perustanut Oklahomaan
sijoittuvan palvelutyön nimeltään Vision of Love
Ministries, kertoi "Charisma" lehdessä julkaistussa
Tularen Jubilee Cristian Fellowship’iä koskevassa
artikkelissa: "Tästä seurakunnasta on tullut 'puhdistumisen
lähde'. Ei ole kysymys vain parantumisista … tapahtuu
myös parannuksentekoa, ennalleen asettamista, sovinnontekoa
sekä pääsyä kokemaan Jumalan sydämen
ehdotonta rakkautta."
Nämä 'Herran
vierailut' seurakunnassa, joka sijaitsee purkutuomion alla olevassa
kaupunginosassa, jonka huumeidenkäyttäjät ja prostituoidut
ovat vallanneet käyttöönsä, ovat saaneet
aikaan liikettä koko Tularessa, joka on 40000 asukkaan maatalouskaupunki
noin 170 mailia Los Angelesista pohjoiseen. Puheet 'ihmeistä ja
ihmisten kaatumisista' innoittivat paikallisen TV:n ja sanomalehden
toimittajat tutkimaan asiaa. Jubilee-seurakunnan pastori Ken
Bowman kertoi saaneensa viime syyskuussa profetian siitä,
että Herra tulisi vierailemaan tässä hänen
johtamassaan 50-hengen seurakunnassaan ja sen vaikutukset tulisivat
väreilemään maailman ympäri.
"Etsijöitä on
tullut Yhdysvalloista, Kanadasta ja Euroopasta. Jotkut sanovat
parantuneensa fyysisesti, toiset ovat vapautuneet syvistä tunnevammoista.
Monet ovat tulleet kokemaan Jumalan läsnäolon lämpöä," Bowman
lisäsi. "Ihmiset rakastuvat Jumalaan ja tulevat tuntemaan
Hänet intiimisti."
Joka
ilta jopa 200 henkeä on sulloutunut pieneen pyhäkköön,
jonka penkit on työnnetty syrjään, että saadaan
tilaa niille, jotka kaatuvat Jumalan voiman alle kuten Cicchino
sanoi. "Kokouksissa ei saarnata, pidetä uhripuheita
eikä esittelyjä", hän selitti. "Jumalan
läsnäolo on niin voimakas."
Rebeca
Gomez on asunut Tularessa 37 vuotta. Lähes kaksi vuotta
sitten tapahtuneen onnettomuuden seurauksena hän sokeutui.
Gomez kertoi, että sen jälkeen, kun Cicchino rukoili
hänen puolestaan, hänen näkönsä on jatkuvasti
lisääntyväsi parantunut. Äskettäin hän
kykeni ensimmäisen kerran näkemään lapsenlapsensa,
hän lisäsi. "Aikaisemmin näin vain pimeyttä,
mutta Jumala aukaisi silmäni."
Kuitenkaan
aivan kaikkiin tämä ei ole tehnyt syvää vaikutusta.
Bowman kertoi monien seurakuntansa jäsenten lakanneen osallistumasta
kokouksiin sen jälkeen kun Herran vierailu alkoi. Jotkut
ihmiset ovat marssineet ulos seurakunnan tiloista jo muutamien
minuuttien kuluttua järkyttyneinä nähdessään
ihmisten makaavan lattialla punaisten peitteiden alla.
"Jotkut
vain kurkistavat ovesta ja sanovat: 'Emme halua olla missään
tekemisissä tämän kanssa'" Bowman lisäsi.
Mutta syytökset, että tämä olisi vain näyttelemistä,
eivät häntä häiritse. "Jos me näyttelisimme,
ansaitsisimme tästä kyllä Oskarin."
Cicchino,
joka on valmistunut Rhema raamattukoulusta ja jonka evankelista
Rodney Howard-Browne on siunannut palvelustyöhön, vakuuttaa,
että kahden kuukauden sisällä on lähes 400
henkeä tullut uskoon Jubilee-seurakunnassa – parantumisten
ja merkkien lisäksi – mikä osoittaa, että Pyhä Henki
toimii huomattavalla tavalla.
"Jumala
haluaa käsitellä meitä puhdistavalla tulellaan," Cicchino
lisäsi. "On kysymys siitä, että me vähenisimme
ja Hän saisi lisää tilaa."
7.
TODISTUS YLÖSNOUSEMUSVOIMASTA
Lähde:
IRN News Digest
18.6.2003
OpenHeaven.com
Kertojana
Tracy, joka on naimaton lähetyssaarnaaja ja toimii Heidi
Bakerin työyhteydessä Afrikassa useiden kansojen keskuudessa.
Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja (Stanfordista).
Äskettäin,
kun olin ajamassa Etelä-Afrikasta Mosambikiin, sain olla
paikanpäällä todistamassa täydellistä ihmettä.
Ajoin moottoritiellä noin sadan kilometrin tuntivauhtia,
kun edelläni ajavalle pikkubussille tuli ongelmia ja se
suistui ulos tieltä ja murskautui. Matkustajat lensivät
ulos ikkunoista kun auto pyöri tienpenkalla. Oli aivan kuin
olisi ollut todistamassa tempausta paitsi, että ihmisten
ruumiit putosivat takaisin maan pinnalle noin viidentoista metrin
säteellä autosta. Ajoin välittömästi
tienreunaan mennäkseni auttamaan. Monet muutkin autoilijat
tekivät samoin. Tarkoitukseni ei ole herkutella kauheuksien
kuvailemisella, mutta Herra teki useita todellisia ja ihmeellisiä ihmeitä,
joita nämä yksityiskohdat parhaiten tuovat ilmi.
Kuljin
uhrilta toiselle arvioidakseni kaikkein vaikeimmat vauriot ja
antaakseni katselijoille ohjeita, kuinka he parhaiten voisivat
olla avuksi. Onnettomuus oli todella vakava. Monilla oli lukuisia
hengenvaarallisia vaurioita. Useilla matkustajilla oli pahoja
päävammoja, joista johtuen viisi heistä oli tajuttomina.
Yksi naisista oli selvästi kuollut. Hänessä ei
ollut mitään elonmerkkejä. Hänen päänsä oli
murskautunut, hänen niskansa oli murtunut niin, että kasvot
olivat kääntyneet selkäpuolelle, toinen silmä roikkui
poskella ja hänen muu ruumiinsa oli pahoin runneltu. Asetin
katsojista auttajan jokaisen loukkaantuneen vierelle ja neuvoin
heille, miten antaa ensiapua sekä opastin heitä siinä,
kuinka heidän tuli rukoilla. Sanoin yksinkertaisesti, "Rukoile
näin: 'Puhun elämää ja parantumista tähän
henkilöön Jeesuksen nimessä!'" Sanoin, että joka
kerta, kun katsoisin heihin, halusin nähdä heidän
huuliensa liikkuvan! JOKAINEN suostui tähän. Näin
kuljin uhrin luota toiselle kunnes olin tutkinut jokaisen.
Noin
kolme minuuttia sen jälkeen, kun olin antanut nämä ohjeet
eräälle naiselle, joka avusti sitä edellä kuvattua
kuollutta naista, hän alkoi kirkua. Hän huusi aivan
villinä, sillä kuollut nainen oli voihkaissut, pää oli
kääntynyt takaisin paikoilleen ja hän oli alkanut
jälleen hengittää. Saatoin nähdä hänen
liikkuvan, joten juoksin hänen luokseen tarkistamaan tilanteen
uudelleen ja ihmeekseni hänen elintoimintonsa olivat varsin
selvät. Eikä vain sitä, vaan hänen irronnut
silmänsä oli jälleen paikallaan, hän oli
tullut tajuihinsa ja hän sylki verta pois suustaan. Minusta
tuntui aivan siltä kuin hiukseni olisivat nousseet pystyyn
päässäni.
Nyt
toisetkin auttajat näkivät ja kuulivat kaiken kiihtymyksemme
sekä keskustelumme, joten he myös alkoivat tosissaan
rukoilla omien potilaittensa puolesta. Seuraavien viiden minuutin
kuluessa kaikki tajuttomat onnettomuuden uhrit olivat palanneet
tajuihinsa. He olivat luonnollisesti hyvin järkytettyjä ja
meidän oli käytännöllisesti melkein istuttava
heidän päällään pitääksemme
heidät aloillaan. Kaikki uhrit, joilla oli vakavia verta
vuotavia vammoja, lakkasivat vuotamasta. Eräs naisista oli
raskaana ja häneltä oli murtunut kylkiluita. Rukouksen
jälkeen hänen kipunsa lakkasivat. Kaikki alkoivat puhua
meteliksi asti. Oli useita vammoja, jotka eivät parantuneet,
mutta hyvin monet paranivat!
Kaikki
matkustajat olivat köyhiä, pakolaistaustaisia maataloustyöläisiä,
jotka olivat palaamassa koteihinsa tuolla bussilla. Ainakin he
vaikuttivat köyhiltä. Mutta kun he alkoivat toipua,
monet kaivoivat taskuistaan tai laukuistaan matkapuhelimia ja
alkoivat soittaa rakkailleen. Olimme noin 90 minuutin päässä kaupungista,
joten ambulansseilla ja muilta pelastusajoneuvoilla kului melko
pitkä aika ennen kuin he pääsivät meidän
luoksemme. Niinpä ennen kuin ne saapuivat tuli jo joitakin
sukulaisia paikalle hakemaan omat rakkaansa kotiinsa.
Olen
usein rukoillut sairaiden ja loukkaantuneiden parantumiseksi,
kuitenkin olen usein turhautunut sen tähden kuin vain niin
pieni määrä todella paranee. Kuitenkin olen nähnyt
tarpeeksi paljon niin, että olen yhä ollut rohkaistunut
jatkamaan. Mutta ne parantumiset ja ihmeet, jotka tapahtuivat
tuona päivänä, ovat moninkertaisesti ylittäneet
ne pettymykset, jotka olivat tulleet menneisyydessä, kun
parantumisia ei rukouksista huolimatta tapahtunut. Me olimme
vain ryhmä hyvin tavallisia ihmisiä. Monet paikallaolijoista
kyllä tunsivat entuudestaan Jeesuksen; Etelä Afrikassa
on paljon kristittyjä. Kuitenkin me olimme epäyhtenäinen
ryhmä yksinkertaisia, tavallisia ihmisiä. Mutta Herra,
jota me palvelemme, on kaukana tavallisuudesta. Hän kuuli
meidän huutomme! Hän antoi armonsa sataa yllemme ja
Hänen läsnäolonsa oli tunnistettavissa paikan
yllä. Useat paranivat selvästi todettavista vakavista
vammoista. Ja se nainen heräsi kuolleista samanaikaisesti
kun tuntematon nainen hänen vierellään imetti
hänen vauvaansa. Minun täytyy kertoa teille siitäkin.
Sillä naisella,
joka heräsi eloon, oli sylivauva käsivarsillaan, kun
hän pää edellä putosi kivikasaan noin kymmenen
metrin päähän bussista. Samoin oli toisellakin
naisella aivan hänen vierellään. Kummankin oli
onnistunut pitää kiinni vauvastaan, kun he lensivät
ulos ajoneuvosta. Molemmat vauvat olivat vahingoittumattomat.
Kumpikin äiti oli pudonnut pää edellä kivien
päälle. Näin sen kaiken! Eräs kolmas nainen,
jonka jalka oli murtunut, ryömi heidän luokseen juuri
silloin kun tulin paikalle. Tämä nainen irrotti vauvat
kummankin äidin käsivarsilta, nosti omaa puseroaan
ja alkoi imettää vauvoja. Kysyin, olivatko nuo naiset
hänen tuttaviaan, mutta hän ei tuntenut heitä.
Se oli yksi käytännöllisimmistä rakkaudenosoituksista,
mitä koskaan olen todistanut. Hän makasi siinä selällään
nojaten kiviin kärsien suurta kipua omien vammojensa tähden.
Hän pysyi noiden kahden naisen lähellä yli tunnin
ajan ja huolehti heidän vauvoistaan. Kun ambulanssit alkoivat
saapua, nainen kieltäytyi lääkinnällisestä hoidosta
itselleen, ennekuin nuo kaksi äitiä olivat ensin saaneet
hoitoa.
Kun
ambulanssien henkilökunta otti vastuun tilanteesta, he päästivät
meidät muut lähtemään ja jatkoin matkaani
kohti Mosambikin rajaa. Minulla on yleensä tapana pukeutua
erityisen siististi, kun on tarpeen mennä tullin ja maahantuloviranomaisten
kautta. Olin tehnyt niin tuonakin päivänä, mutta
nyt olin veren ja lian peitossa. Virkailijat luulivat, että minä olin
vahingoittunut. Kerroin heille koko tapauksen ja reagoivat siihen
niin, että saattoivat minut nopeasti läpi rajamuodollisuuksien
ilman mitään jonottelua tai viivyttelyä.
Kaiken
kaikkiaan, se oli todella hyvä päivä! Kiitokset
niille, jotka ovat opettaneet minut uskomaan ihmeisiin!!! Jeesus
on ehdottomasi ihmeellinen!
Tracy
lähettänyt Bill Johnson
Bethel Church
Redding, Kalifornia
http//www.ibethel.org SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA | TULTA!-SIVUT
ALKUUN
|