|
SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA | TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1. SEURAKUNNAN VALTUUTUS
Hyvä herätyksen sytyttäjä,
Jeesus on valtuuttanut sinut edustamaan Häntä täällä maailmassa ihmisten ja pimeyden voimien edessä. Uudestisyntymisessä Hän tuli asumaan sydämeesi ja sinulla on uutena luomuksena kyky, varustus, valtuutus ja tehtävä toimia yhdessä Jeesuksen kanssa. Olet kutsuttu hallitsemaan yhdessä Hänen kanssaan ja kuuliaisuudessa Hänen tahdolleen. Jeesus on valtuuttanut sinut toimimaan HÄNEN NIMESSÄÄN ja tuomaan ilmi Hänen valtaherrauttaan maan päällä. Ota vastaan suurempi ilmestys ja usko tästä valtuutuksestasi toimia Hänen suurlähettiläänään!
Luuk. 10:18-19: Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
Sielunvihollisen määräaikainen läsnäolo maailmassa on loppumassa, sillä kohta Jeesus on tuleva takaisin kirkkauden Herrana. Hänen toista tulemustaan valmistava herätyksen aalto on jo laskeutumassa kansojen ylle. Jeesus tulee nostamaan seurakuntansa uuteen pyhyyteen, kirkkauteen ja arvovaltaan. Morsian tullaan pukemaan hääpukuun, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä.
Suuri sadonkorjuutehtävä odottaa valmistautuvaa seurakuntaa. Pyhän Hengen voima vahvistaa sinua ja kutsuu sinua vastaanottamaan uuden voitelun. JEESUKSEN NIMESSÄ saat voiman kutsua ihmisiä parannukseen, parantaa sairaita, ajaa ulos riivaajia ja tuoda Jumalan siunauksia ihmisten elämään. Näin sinä tulet hallitsemaan yhdessä Jeesuksen kanssa ja toteuttamaan Hänen valtaherrauttaan.
Mark. 16:17-18: Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: MINUN NIMESSÄNI he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Jeesuksen antoi opetuslapsilleen valtuutuksen, arvovallan, kutsun ja toimeksiannon lausumalla "Minun nimessäni". Tässä on kuitenkin erotettava toisistaan opetuslapset ja sellaiset ihmiset, jotka satunnaisesti seurasivat Jeesusta. Opetuslapsen asemaan kuuluu sitoutuminen seuraamaan Jeesusta, vastaanottamaan Hänen opetustaan ja valmistautuminen tekemään Hänen tekojaan. Tämä on koko elämän kattava antautuminen ja kestävä pyrkimys nousta Jeesuksen antamaan kutsumukseen ja tehtävään.
Silloin kun otit Jeesukseen vastaan henkilökohtaisena pelastajanasi ja antauduit Hänelle, Hän tuli asumaan sydämeesi Pyhän Hengen kautta. Siitä hetkestä alkaen Jeesus alkoi kasvattaa sinua työtoveruuteen kanssaan! Jeesus ja sinä olette yliluonnollinen tiimi! Jeesus on sinun voimasi hengessä ja sinä Hänen voimansa luonnollisessa ruumiissa. Olet osa Häntä, olet Hänen elävän ja väkevän ruumiinsa elävä ja toimiva jäsen. Hän on pää ja sinä olet Hänen jäsenensä. Voit antaa luonnolliset kykysi ja resurssisi palvelemaan Hänen suunnitelmiaan ja tarkoituksiaan. Pyhän Hengen voitelussa Jeesus ilmestyy kauttasi näkyvässä maailmassa voimallisella tavalla!
2. JUMALAN SALATTU JA ILMOITETTU NIMI
Jumala ilmoitti suunnitelmiaan ja olemustaan monille vanhan testamentin pyhille. Hän ilmestyi Israelin heimolle Mooseksen kautta pilvenpatsaassa ja tulipatsaana ja sitten ilmestysmajassa. Koko ajan Jumala ilmoitti LISÄÄ itsestään. Mutta Jeesuksessa Hän ilmoitti itsensä TÄYDELLISESTI kaikille kansoille. Jeesus on ainoa ihmismielelle ymmärrettävä täydellinen ilmoitus Jumalasta. Sen tähden meidän tulee keskittää huomiomme uuden liiton opetuksiin, jotta oppisimme tuntemaan Jumalaa enemmän. Kun me tunnemme Jeesuksen, me tunnemme Isän.
Hepr. 1:1-4:…Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja JOKA, OLLEN HÄNEN KIRKKAUTENSA SÄTEILY JA HÄNEN OLEMUKSENSA KUVA ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, KUIN HÄNEN PERIMÄNSÄ NIMI ON JALOMPI KUIN HEIDÄN.
Hepreankielisissä kirjoituksissa 'nimi' tulee sanasta 'shem', joka tarkoittaa 'nimi', 'maine', 'kirkkaus', 'muisto', 'luonne'. Uuden liiton kirjoituksissa 'nimi' tulee vastaavasti kreikankielen sanasta 'onoma'. Tämä tarkoittaa 'nimi','arvovalta', 'luonne', 'persoonallisuus'. Huomaamme siis, että sekä vanhan että uuden liiton kirjoituksissa 'nimi' merkitsee suunnilleen samaa. Nimi on persoonallinen tunniste, mutta se tarkoittaa sen lisäksi kaikkea sitä, mitä kyseinen henkilö kaiken kaikkiaan on ja millaiseksi hänet tunnetaan.
Jumalan nimi tarkoittaa kaikkea sitä, mitä me ihmisinä voimme tietää, tuntea, ymmärtää, vastaanottaa tai omistaa Jumalasta. Jumalassa säilyy ihmiselle tuntematon alue ja siksi Hän erottaa suhteessaan ihmiseen oman nimensä ja persoonansa toisistaan. Jumalan nimi on ihmisille ilmoitettu Jumalan persoonan alue.
Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen 'MINÄ OLEN'. Ilmaisu 'minä olen' tulee hepreankielen sanasta 'hajah', joka tarkoittaa 'olla', 'tulla', 'tulla tapahtumaan', 'olla olemassa', 'tulla ilmi', 'ilmestyä', 'olla pysyvästi', 'säilyä', 'olla tehty loppuun', 'olla täytetty'.
Ilmaisemalla nimekseen MINÄ OLEN Jumala varaa itselleen oikeuden ilmoittaa itsensä niin kuin Hän itse valitsee. Hän ei ilmoita Moosekselle nimeä, joka olisi ihmiselle ymmärrettävä, koska se rajoittaisi Hänen yliluonnollista persoonaansa.
Heprealaisissa kirjoituksissa käytetään Jumalasta nimeä JHVH, joka tulee neljästä heprealaisesta kirjaimesta 'j-h-v-h'. Nämä tarkoittavat yksinkertaisesti 'Jumalan nelikirjaiminen nimi'. Näistä kirjaimista on sitten tullut erilaisia versioita kuten Jahve tai Jehova erilaisiin käännöksiin. Nimet Jahve tai Jehova eivät siis anna mitään uutta ilmestystä, mitä Jumalan nimi tarkoittaa. Jumalan nimi on ja tulee olemaan luonnolliselle mielelle käsittämätön. Voimme ymmärtää Jumalasta vain sen, minkä Hän itsestään ilmoittaa.
Jumala ilmoitti itsensä Pojassaan Jeesuksessa sellaisella tavalla, että ihmiset voivat sen ymmärtää ja ottaa vastaan! Hän käski antaa Pojalleen nimeksi JESHUA, joka tarkoittaa 'JHVH pelastaa', joka tarkoittaa samaa kuin 'Jumala pelastaa'. Tämä Jumala on tietysti sama, joka ilmestyi Aabrahamille, Iisakille, Jaakobille, Moosekselle ja profeetoille kautta aikojen.
Nimessä 'JHVH pelastaa' säilyy Jumalan salattu olemus edelleen. Vaikka Jeesus ilmestyi Ihmisen Poikana ja Voideltuna, jonka me ihmiset saatamme käsittää ja ottaa vastaan, Hänessä on samalla Jumalan Poikana ihmiselle käsittämätön jumalallinen persoona.
Room. 16:25-27: Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi, Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Koska uuden liiton kirjoitukset on kirjoitettu kreikaksi, Jeesuksen alkuperäinen nimi Jeshua muuttui kreikankielen muotoon 'iisous'. Tästä kreikankielen sanasta on Jeesuksen nimi sitten tullut eri kieliin erilaisina muunnoksina. Messiaaniset juutalaiset puhuvat Messiaasta (hepreaksi ha-mashiach = se voideltu) eivätkä Kristuksesta (kreikaksi kristos = voideltu).
Antiokiassa pakanat alkoivat ensimmäiseksi kutsua Jeesukseen uskovia nimellä 'kristianos'. Tämä kreikankielen sana on kaksiosainen 'krist-ianos'. Alkuosa tarkoittaa 'Kristus' ja loppuosa 'orjan kaltainen seuraaja'. Uskottomat antoivat tämän nimen ja sillä oli jossain määrin halventava merkitys. Paavali kuitenkin julistaa kunnia-asiakseen olla Kristuksen orja! Kun sanon olevani 'kristitty', tarkoitanko olevani 'Voidellun seuraaja Hänen vapaaehtoisena orjanaan'? Jospa me uskovat olisimmekin sellaisia kuin nimemme tarkoittaa, niin silloin Jeesuksen kirkkaus totisesti ilmestyisi vakuuttaen uskottomatkin Hänen herraudestaan!
Kielellisen eron tähden heprean kieliset Jeesukseen uskovat eivät voi käyttää itsestään nimeä 'kristitty', vaan he puhuvat itsestään 'uskovina'. Messiaaniset juutalaiset ja kristityt uskovat samalla tavalla Jeesukseen Voideltuna ja ihmisten Pelastajana, ja ovat näin ollen samaa Jumalan seurakuntaa.
Pitäisikö meidän nyt sitten käyttää Jeesuksesta alkuperäistä hepreankielistä nimeä, vai voimmeko käyttää omaan kieleemme tullutta muunnosta? Vastaamme tähän kysymykseen seuraavasti:
Luonnollisen mielen käsittämä luonnollinen nimi suuntaa ajatuksemme kohti Jeesuksen yliluonnollista persoonaa, jonka tunteminen on mahdollista vain Pyhän Hengen ilmestyksen kautta. Hänen nimensä luonnollinen TIETÄMINEN ei johda Hänen TUNTEMISEENSA vaan Jeesuksen tunteminen tulee vain uudestisyntymisen kautta Pyhässä Hengessä. Jeesus sallii eri kansojen kutsua itseään erilaisilla luonnollisilla nimillä, mutta Hän ilmoittaa itsensä omilleen Pyhän Hengen sisäisen ilmestyksen kautta. Silloin Jeesukseen uskova tulee tuntemaan HÄNEN YLILUONNOLLISEN NIMENSÄ JA OLEMUKSENSA. Uusina luomuksina saamme Pyhän Hengen kautta yhteyden Jeesukseen ja Hänen kauttaan Isään. Emme ainoastaan tunne Jeesusta, vaan olemme YHTÄ HÄNEN KANSSAAN ja saamme ammentaa Hänestä alati taivaallista elämää ja siunauksia. Kiitos Herralle!
Joh. 14:21: Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ILMOITAN ITSENI HÄNELLE."
3. JEESUKSEN NIMESSÄ
Uskon elämä on elämää Jeesuksen ilmestyksessä. Sinun henkesi suuntautuu Jeesuksen yliluonnolliseen todellisuuteen ja luottaa Häneen. Ojennat uskon käsivarren vastaanottamaan taivaasta siunauksia itsellesi tai lähimmäisillesi. Uskon tilassa katsot taivaallisia ja pidät hengelliset korkeampina kuin luonnolliset. Olet kutsuttu elämään uskon näköalassa, jossa katsot elämääsi ja kysymyksiäsi Jumalan valtaistuimen näköalasta käsin.
Kun olet elävässä uskon tilassa ja Pyhä Henki saa innoittaa henkeäsi toimimaan Jeesuksen tahdon mukaisesti, sinulla on esteetön asema toimia Jeesuksen nimessä. Jeesus on pelastanut sinut tähän asemaan ja siinä asemassa Hän voi ja haluaa käyttää sinua. Sen tähden sinun ei tulekaan puhua tai toimia Jeesuksen nimessä, ellei sinulla ole uskon ilmestystä siitä, mitä Jeesus kussakin tilanteessa tahtoo. Kysy ensin Herralta ja toimi vasta sitten!
Kun toimit Jeesuksen nimessä, sinä olet todella korkeassa asemassa. Suurlähettilään valtuutuksesi on voimassa kun toimit kuuliaisuudessa Hänen tahdolleen. Pyhä Henki on sinun kanssasi ja sinetöi vain Jeesuksen tahdon mukaiset asiat voimallaan. Olet kutsuttu palvelemaan ja edustamaan Häntä, et itseäsi! Pyhä Henki on sinetti, joka vahvistaa ja toteuttaa Jeesuksen tahdon palvelutyösi kautta.
Pyhä Henki johtaa sinut puhumaan ja toimimaan Jeesuksen tahdon mukaisesti joka tilanteessa. Kun tunnustaudut riippuvuuteen Jeesuksen vanhurskaudesta ja taivutat sydämesi uskon kuuliaisuuteen, Jeesus on sinussa ja sinä olet Hänessä täydellinen, vaikka oletkin itsessäsi vajavainen ihminen. Silloin Jeesus peittää sinut verensä puhdistavalla voimalla. Hän on Ylimmäisenä pappina taivaassa ja vie vajavaisetkin pyyntösi puhdistettuina ja otollisina Isän eteen. Kiitos Herralle!
Meidän ei tule käyttää Jeesuksen nimeä tyhjänä hokemana tai ikään kuin taikasanana, joka tekee jotain automaattisesti. Me olemme Jeesuksen suurlähettiläitä ja meidän valtuutuksemme on Pyhän Hengen voitelussa. Katsomme itseämme Jeesuksen sovitustyön kautta samalla, kun katsomme Jeesusta Kirkkauden Herrana Jumalan Isän valtaistuimella. Pyhä Henki antaa meille ilmestyksen ja tiedon Jeesuksen tahdosta jokaisessa tilanteessa. Kun tässä näköalassa sanomme 'Jeesuksen nimessä', tiedämme, että Hän tulee vahvistamaan sanansa sitä seuraavilla merkeillä! Ilmestyksen ja uskon Hengessä me tiedämme ja tunnemme Hänen läsnäolonsa ja siten elämme Hänen valtuutuksessaan.
1. Joh. 5:13-15: Tämän minä olen kirjoittanut teille, JOTKA USKOTTE JUMALAN POJAN NIMEEN, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
4. TARKENNUKSIA AIHEESTA
Jeesus on antanut sinulle oikeuden toimia Hänen nimessään. Voit julistaa Hänen tahtonsa toteutumista sanomalla "…Jeesuksen nimessä…". Haluamme vahvistaa uskoasi ja voiteluasi käsittelemällä vielä seuraavassa paria kohtaa Raamatussa, joista on esiintynyt hämmennystä uskovien keskuudessa.
Jeesukseen uskovina ymmärrämme luonnostamme, että Jeesuksen nimessä on voima. Jopa spiritistit ja muut taikuuden harrastajat sekä pimeyden henkivallat tunnustavat sen. Pimeyden vallat eksyttävät ihmisiä etsimään salatietoa tai jotain nimeä, jossa olisi salattu voima. Jumala ei toimi näin, vaan Hän toimii ilmoituksensa mukaan avoimesti. Jeesuksen nimi ei hyödytä eikä tuo voimaa tai siunausta niille, joilla ei ole ilmestystä Hänestä tai jotka eivät ole antautuneet Hänelle.
Matt. 7:22-27: Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.' Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
Jeesus tarkoittaa näissä jakeissa ihmisiä, joita Hän ei tunne. He eivät siis ole Hänen omiaan. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka haluavat yliluonnollisia voimia ja kykyjä, mutta eivät halua antautua Jeesukselle. Kun tällaiset ihmiset yrittävät saada kosketusta yliluonnollisiin voimiin he joutuvat tekemisiin noituuden demonien ja valheen henkien kanssa. Jeesus ei tunnusta näiden ihmisten tekoja, vaan nämä ihmiset itse kerskaavat tehneensä Jeesuksen nimessä suuria tekoja. He ovat niin suuressa ylpeydessä, että uskaltavat kerskua Jeesuksen tuomioistuimenkin edessä turhista yrityksistään.
Jeesus antaa Pyhän Henkensä vain niille, jotka Häntä tottelevat. Tottelemattomuus on taikuuden synti. Noita Simon on esimerkki ihmisestä (Apt. 8. luku), joka ei antanut sydäntään Jeesukselle, vaikka hän esitti ulkonaisesti Jeesukseen uskovaa. Hän ei rakentanut kalliolle, eikä puhdistanut elämänsä perustuksia.
Kenenkään uskovan ei tule käyttää näitä Raamatun jakeita toista uskovaa vastaan. Jeesus tuntee jokaisen uudestisyntyneen ihmisen ja jokaisella Hänen omallaan on oikeus toimia Hänen nimessään. Jos joku toimii eri tavalla kuin sinä olet tottunut, älä ryhdy kritisoimaan häntä! Tunnista oma voitelusi ja vaikutusalasi ja ole uskollinen siinä, niin sinulle on talletettuna voittoseppele taivaassa.
Ap. t. 19:11-16: Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta, niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois. Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa." Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa; mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?" Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
Miksi paha henki ei tunnustanut Jeesuksen nimeä Skeuaan poikien suussa? Vastaus on yksinkertainen. Jeesus sanoi, että ilman minua te ette voi mitään tehdä! Skeuaan pojilla ei ollut yhteyttä Jeesuksen kanssa. He yrittivät vapauttaa riivattua omassa voimassaan. Jeesus ei ollut heidän kanssaan, sillä heillä ei ollut Pyhää Henkeä. Riivaajat joutuivat tunnustamaan Jeesuksen auktoriteetin kun Hän Voideltuna kohtasi ne erämaassa. Riivaajat ovat alamaiset myös jokaiselle uudestisyntyneelle ja Pyhällä Hengellä täytetylle ihmiselle, kun he näkevät Jeesuksen kirkkauden heissä.
Jeesus on kutsunut sinut vapauttamaan ihmisiä riivaajien orjuudesta. Aina kun kohtaat pahan hengen vallassa olevan ihmisen, sinun tarvitsee vain kysyä neuvo Pyhältä Hengeltä ja toimia sen mukaan. Sinulla on JEESUKSEN NIMESSÄ PYSYVÄSTI voima, valtuutus ja arvovalta ajaa ulos mikä tahansa paha henki, jos joku lähimmäisesi haluaa sellaisesta vapaaksi.
5. SUURI VOITELU ILMESTYY VAINON KESKELLÄ
Jokainen uskova on valmis toimimaan Jeesuksen nimessä ja haluaa nähdä Jumalan suurien tekojen ilmestyvän. Mutta Jeesus ja apostolit opettavat, että todellinen Jeesuksen voimassa toimiminen tulee johtamaan myös vihaan ja vainoon maailmallisten ja uskonnollisten ihmisten taholta. Oletko valmis kestämään MYÖS VAINOA Jeesuksen nimen tähden? Uskomme, että kun vahvistat sydämesi kestämään vainoa ja pilkkaa Jeesuksen nimen tähden, Hän voi vuodattaa uuden ja suuren voitelun yllesi!
Matt. 10:16-22: Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset. Kavahtakaa ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat; ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille. Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen. Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä. Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät. Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi MINUN NIMENI TÄHDEN; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Jeesus tulee suojelemaan sinut, eikä sinulle tapahdu mitään Hänen tietämättään. Jeesuksen valtaherrauden ilosanoman julistajana tehtäväsi on valtavan siunattu ja kirkastettu. Enkelit tulevat kuljettamaan sinua voittosaatossa. On ensisijaisesti kysymys oman sydämesi vapaudesta toimia Herran kanssa. Maailman hengen tulee kukistua sydämessäsi niin, ettei mikään muu auktoriteetti tai olosuhde suista sinua pois toteuttamasta Jeesukselta saamaasi tehtävää! Silloin vainokaan ei voi sinua pysäyttää, sillä Jeesus sinussa on maailman hengen voittaja.
Jumalalla riittää voimaa ja halua varustaa seurakuntaansa! Pullonkaulana on meidän oman astiamme kestävyys ja valmius. Jos sydämessäsi on heikkous maailmalliselle mukavuudelle ja houkutuksille, Jeesus näkee sen eikä voi vuodattaa täyttä voitelua. Jos et ole valmis lihasi kuolettamiseen Jeesuksen tähden, kuoleman demonit voivat lamauttaa palvelutyösi. Jos ihmispelko ja ihmiskunnia hallitsevat elämääsi joillain alueilla, Jumala ei voi antaa koko voitelunsa kunniaa elämäsi ylle. Mutta Jumalan armosta Pyhän Hengen voitelun kirkkaus johtaa elämäsi pois maailmallisesta suuntautumisesta. Anna Pyhän Hengen irrottaa sydämesi siteistä, jotka estäisivät sinua etenemästä voitelussasi!
Herätyksen tulen ja Jumalan voiman salaisuus on EHDOTON JA PERUUTTAMATON JEESUKSEN TUNNUSTAMINEN. Silloin kun mielessäsi tai sydämessäsi ei ole mitään, mitä sotii Jeesuksen persoonaa tai Hänen totuuttaan vastaan, olet tullut astiaksi 'jaloa käyttöä varten'. Silloin mikään houkutus ei saa suistetuksi sinua pois kirkkaudesta ja voitelun pilven alta. Sielunvihollinen tietää, että olet ajanut hänet ja hänen joukkonsa valheineen ulos elämästäsi. Paholaisella ei ole enää mitään koukkua sinussa ja hän näkee vain Jeesuksen ja Hänen arvovaltansa elämässäsi. Silloin hän on pakeneva joukkoineen edestäsi kaikkialla, missä hänet kohtaat. Kun Jeesus näkee sydämesi näin kiinnittyneen Häneen, Hän voi luottaa sinuun ja antaa sinulle suuria tehtäviä.
Joh. 15:20-21: Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.
Niin kauan kun seurakunta on voimattomuuden tilassa, ei ole mitään vainoa. Mutta heti kun Jumalan palvelijat alkavat parantaa sairaita tai herättää kuolleita, alkaa vaino. Maailman ruhtinaan henki ei siedä Jumalan voiman ilmestymistä, sillä hän tietää, että silloin epäuskoisetkin alkavat kääntyä ja uskovat Jeesukseen. Pyhän Hengen tuli polttaa riivaajia ja ne joutuvat pakenemaan. Olet kutsuttu tällaisen tulen kantajaksi ja sytyttäjäksi. Jeesus on kutsunut sinutkin hävittämään pimeyden valtoja ja kutsumaan ihmisiä pelastukseen yhdessä Hänen kanssaan.
Matt. 5:11-12: Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
1. Piet. 4:12-16: Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. JOS TEITÄ SOLVATAAN KRISTUKSEN NIMEN TÄHDEN, NIIN TE OLETTE AUTUAAT, SILLÄ KIRKKAUDEN JA JUMALAN HENKI LEPÄÄ TEIDÄN PÄÄLLÄNNE. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.
Jeesus varustaa sinua suurta tehtävää varten. Tehtäväsi on yliluonnollinen ja työympäristösi valtavan laaja ja monimuotoinen. Tulet onnistumaan tehtävässäsi Jeesuksen kanssa. Herätyksen tulessa on voima, joka pystyy varustamaan sinut kaikkeen siihen, mitä tarvitaan. Uusi luomuksesi on taivaallisen syntymisensä perusteella luonnostaan pätevä Jeesuksen työtoveri. Sinussa vaikuttaa Pyhän Hengen sisäinen ilmestys ja viisaus ja siksi kykenet toimimaan voimallisesti Jeesuksen nimessä. Jumalan rakkaus täyttää sinut ja siksi voitat tämän maailman houkutukset. Jeesus sinussa on valmis uhraamaan itsensä muiden edestä ja siksi voit palvella Pyhän Hengen voimassa vastustuksesta huolimatta. Sinä saat palkkasi ylhäältä. Luonnollinen väistyy taka-alalle ja hengellinen alkaa johtaa elämääsi.
Taivaan kirkkaus loistaa sydämeesi ja maailman valot himmenevät ja hiipuvat. Jeesus tulee, morsian nousee kirkkaudessa ja voimassa. Vahvistu, nouse ja anna kirkkauden Hengen levätä ylläsi! Kiitos Herralle!
Rakkaudella siunaten
Seppo ja Marja
SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA | TULTA!-SIVUT
ALKUUN
|