|
SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA | TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1. UUDESTISYNTYMINEN JOHTAA UUTEEN ELÄMÄÄN
Hyvä herätyksen ystävä,
Kun otit Jeesuksen vastaan Pelastajanasi ja Herranasi, Hän uudestisynnytti henkesi elävään yhteyteen ja uuteen suunnitelmaan Jumalan Isän kanssa. Siinä hetkessä Jeesus kylvi sydämeesi - uuteen luomukseesi - siemenen, joka kasvaa muuttaen, uudistaen ja nostaen sinua jatkuvasti kohti Jeesuksen kirkkautta. Vanha ihmisesi - synnin ihminen - on tuomittu häviämään sinusta ja vain uusi luomus on jäävä jäljelle. Olet syntynyt uuteen elämään lisääntyvässä kirkkaudessa, jolla ei ole loppua!
2. Kor. 5:17: Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
Jeesuksen kautta Jumala on määrännyt sinut uuteen elämään, joka on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Hengen voima nostaa sinut sellaiseen asemaan ja tekee sinut kykeneväksi sellaisiin tehtäviin ja kutsumuksiin, joita et ole aikaisemmin pitänyt mahdollisena. Isän siunattuna ja Pyhällä Hengellä voideltuna tulet elämässäsi saavuttamaan ihmeellisiä asioita ja tuloksia - uskon kautta ja rakkaussuhteessa Jeesukseen. Antaudu siis tähän uuteen elämään ehdoitta ja täysillä!
Uudestisyntyminen oikeuttaa jokaisen uskovan kaikkiin niihin siunauksiin ja lupauksiin, jotka Jumala on Jeesuksessa vapauttanut seurakunnan omistettaviksi. Nämä siunaukset ovat hengellisiä todellisuuksia, jotka saavutamme uskon kautta. Siksi me emme katso itseämme tai lähimmäistämme lihan mukaan, vaan Hengen mukaan. Silloin näemme itsemme ja lähimmäisemme Jumalan valtaistuimen näköalassa, jossa Jeesus ilmestyy, vaikuttaa ja toteuttaa Isän tahdon omiensa elämässä.
Jokaisen Jeesukseen uskovan asema on erittäin korkea ja siunattu Hänen pelastustyönsä ansiosta. Sen vuoksi ei kenenkään uskovan pidä vähätellä tai mitätöidä itseään/toisia. Taivaallinen elävä, voimakas ja pysyvä siemen on jo kylvetty sinunkin elämääsi. Sen vaikutuksesta tulet kasvamaan ja pukeutumaan voimaan, kykyyn ja kirkkauteen, joka täyttymyksessään oikeuttaa sinut hallitsemaan yhdessä Kristuksen kanssa tuhatvuotisessa valtakunnassa.
Ilm. 20:6: Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
2. VIISI TÄRKEÄÄ PERUSEDELLYTYSTÄ
Pyhä Henki kasvattaa jokaista uskovaa tarkassa ja yksilöllisessä suunnitelmassa kohti Jumalan valtakunnan suurempaa ilmestymistä. Kasvunopeuden määrää meidän uskovien halu antautua ja muuttua uuden suunnitelman mukaiseen tilaan. Seuraavien edellytysten ja kasvuvaiheitten täytyy toteutua riittävästi ennen kuin Pyhä Henki antaa vihreää valoa uuden ratkaisevan ja peruuttamattoman askeleen ottamista:
1) Vastaanottaa ilmestys uudesta suunnitelmasta Jumalalta
Osa uudesta näystä voi syntyä oman sydämen jumalallisen halajamisen kautta ja osa voi tulla suoraan ilmestyksen kautta Jumalalta. Ennen suunnitelmaan astumista on tärkeää vastaanottaa näyn koko sisältö ja varmistua siitä, että oma ilmestys ja ymmärrys uudesta tehtävästä on Pyhän Hengen valaisema ja riittävä.
2) Kasvaa uskossa ja kuuliaisuudessa ottamaan ne askeleet, jotka tarvitaan muutoksen toteutumiseksi
Jumalan suunnitelma on aina yliluonnollinen, eikä siihen voi astua luonnollisen järjen ja näkyvien olosuhteiden perusteella. Oleellinen osa valmistautumista on uskossa kasvaminen kestämään epävarmuutta ja koetuksia.
3) Kasvaa vanhurskaudessa ja minuuden eheydessä, lujuudessa ja luonteenlaadussa uuden tehtävän mittasuhteisiin
Usein tämä kasvun alue on muodostaa ns. kriittisen polun, joka määrää valmistautumiseen tarvittavan ajan. Tosiasia on, ettemme yleensä näe itseämme realistisesti vaan kuvittelemme itseämme erilaiseksi kuin mitä olemme. Jumala tuntee meidät kokonaan ja Hän tietää, mitä työtä kulloinkin vielä tarvitaan.
4) Harjaantua toimimaan yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa
Uudessa tehtävätasossa me tarvitsemme uudenlaista ja herkempää valmiutta toimia yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa. Jumala johtaa jokaista omaansa harjoittelemaan valmiuksiaan ennen ratkaisevia siirtoja. On viisautta olla kärsivällinen samalla kun ahkerasti tekee kaikkia niitä tehtäviä, jotka Pyhä Henki johtaa toteuttamaan.
5) Ratkaisujen oikea ajoitus
Jokaisella Jumalan henkilökohtaisella suunnitelmalla on oma aikansa ja tarkoituksensa - osana koko Hänen suunnitelmaansa. Toiset suunnitelmat eivät ole ajoituksen suhteen yhtä kriittisiä kuin toiset. Mitä korkeampi ja laajavaikutteisempi suunnitelma on kysymyksessä sitä tarkemmin Jumala valvoo sen ajoituksen. Joskus Jumalan suunnitelmassa täytyy suuremman palapelin osasten asettua kohdalleen ennen kuin Hän vapauttaa omiaan johonkin osasuunnitelmaan.
Jos et tiedä elämäsi uutta suunnitelmaa, ala rukoilemaan sitä Jumalalta. Jos sinulla on jo tietoisuus uudesta suunnitelmastasi, antaudu ehdoitta muuttumaan ja kasvamaan tarvittavilla alueilla. Jumala on hyvä ja Hän tulee johdattamaan sinut kaikkeen siihen, mitä Hän on näyttänyt sinulle. Sitä ennen Hän kasvattaa sinut jotta onnistuisit uudessa suunnitelmassa.
3. JUMALAN ÄÄNEN KUULEMINEN
Jumala tahtoo puhua paljon omille pojilleen ja tyttärilleen, koska Hän on yhteyden ja siunauksien Jumala. Hän puhuu ihmisen henkeen, joten on tärkeää opetella kuulemaan ja näkemään hengessään sekä ymmärtämään sydämessään Jumalan ilmoitusta. Jumalan valtakunta on uskon maailma, jossa me elämme Hänen Sanansa mukaisesti luonnollisista olosuhteista riippumatta. Uskon kautta me omistamme Hänen valtakuntansa todellisuuden ja tuomme sen näkyvään maailmaan julistuksemme ja palvelutyömme kautta.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen jäähyväisaterialla: "Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette nyt kestä sitä." Opetuslapset eivät silloin vielä olleet uudestisyntyneet eikä heillä ollut Pyhän Hengen voimaa. He eivät silloin voineet vastaanottaa ja ymmärtää Jumalan valtakunnan ilmestystä. Meillä tämän päivän uskovilla on sama tilanne. Jumala haluaa puhua meille paljon mutta Hän voi antaa meille vain sen verran kuin meidän astiamme kestää. Siksi meidän tulee harjoittaa uskomme, hengellisen ilmestyksemme ja minuutemme kasvattamista, jotta Hän voi puhua ja antaa meille enemmän.
Jobin kirjassa on kohta, joka hienosti ilmaisee Jumalan puheen tarkoituksen. Suomalainen käännös on valitettavan virheellinen, joten kehotamme hylkäämään sen painotukset. Tämä Raamatun kohta tulee kääntää mm. American Standard ja Youngin käännöksen mukaan seuraavasti:
Job 33:14-18: Sillä Jumala puhuu kerran ja kahdestikin - ihminen ei vain huomaa sitä. Unessa, yöllisessä näyssä, kun syvä uni valtaa ihmisen, vuoteilla uinuessaan. Silloin Hän avaa ihmisten korvat ja sinetöi heidän opetuksensa: Pidättääkseen ihmisen (hänen) omista teoistaan, ja ihmisen ylpeyden hän peittää. Hän varjelee hänen sielunsa turmeltumiselta ja hänen elämänsä menehtymästä nuoleen.
Jumalalla on kyky tunkeutua ihmisen unimaailmaan tämän hengellisestä tilasta riippumatta. Raamatussakin on paljon todistuksia tästä. Valvetilassa luonnollinen mieli ja sieluvoimat saattavat kontrolloida niin voimakkaasti ihmisen mieltä ja henkeä, ettei hän pysty kuulemaan Jumalan ääntä. Mutta Jumala rakastaa valtavasti jokaista ihmistä ja haluaa pelastaa hänet onnettomuuksilta ja johdattaa siunauksiin. Unen aikana Hän peittää ihmisen synnit, ylpeyden ja ohittaa kaikki esteet, mitä ihminen on saattanut synnin vaikutuksesta rakentaa Jumalaa vastaan.
Jumala puhuu näkyjen, unien ja ilmestysten, Sanansa, profetian ja ERITYISESTI SISÄISEN TODISTUKSEN KAUTTA. Hän antaa näkyjä, suunnitelmia, varoituksia, aikamerkkejä, neuvoja, ratkaisuja ja uutta ilmestystä Hänen ihmiselle antamansa suunnitelman toteuttamiseksi. Merkitse muistiin saamasi näyt, unet ja ilmestykset sellaisina kuin ne sait. Älä yritä heti tulkita niitä heti vaan tutki ja mieti niitä Pyhän Hengen valossa. Silloin Pyhä Henki antaa sinulle tarkan sisäisen todistuksen ilmestyksen merkityksestä.
Myös sielunvihollisella on kyky tunkeutua ihmisen unimaailmaan sen lisäksi, mitä ihmisen omasta sielunmaailmasta nousee. Pyhä Henki antaa todistuksen siitä, mikä uni on sielullinen tai pimeyden voimien häirintää. Sellaiset unet tulee panna nopeasti syrjään ja unohtaa.
4. TYÖSUHTEESTA RAKKAUSSUHTEESEEN
Lopun ajan herätyksen päämäärä on johtaa koko seurakunta Pyhän Hengen tulessa palavaan rakkaussuhteeseen Jeesuksen kanssa. Silloin kaikki Jumalan valtakunnan elämä, kutsumukset ja palvelutyö saavat motivaationsa ensirakkaudesta eikä velvollisuudesta. Kun tämä tapahtuu, Jumalan kirkkauden uusi taso pääsee tulemaan ilmi seurakunnan elämässä. Uuteen Jumalan suunnitelmaan astumisen porttina on siis antautua yhä suurempaan Pyhän Hengen läsnäoloon ja kirkkaudessa elämiseen.
Kirkkauteen antautuminen maksaa synnistä luopumisen, mutta sen palkka on suuri. Hikisen työn ja ansaintayritysten tilalle tulee Pyhän Hengen tuli, tuuli, ihmeet, merkit ja voimalliset tunnusteot, jotka synnyttävät moninkertaiset tulokset. Tämä voitelu ammennetaan henkilökohtaisen rakkaussuhteen vaalimisessa palvonnan alttarilla. Viivy päivittäin Pyhän Hengen läsnäolossa ja latautumisessa. Silloin Jeesus virvoittaa, uudistaa, muuttaa ja varustaa sinut elämään ja palvelemaan Jumalan valtaistuimen näköalassa ja voimassa.
Pyhän Hengen muuttava työ synnyttää seurakuntaan uuden, lapseuden henkeen perustuvan minuuden ja hengellisen auktoriteetin. Sen kautta Jeesus ilmestyy uudella tavalla muuten pimenevän ajan keskellä. Tällaista aikaa ei vielä ole ollut seurakuntahistoriassa, mutta nyt Pyhä Henki valmistaa esikoisjoukkoa tätä varten.
Hylkää tappioelämän historia, menneisyyden haamut ja voimaton vaikertaminen! On alkamassa uusi kirkkauden aika, jolloin Jeesus ilmestyy ennen näkemättömässä voimassa omiensa elämässä. Kaiken tämän synnyttää Jumalan Isän rakkaus, joka uskollisuudessaan täyttää kaikki ne profetiat ja Sanan lupaukset, jotka tätä aikakautta koskevat.
Hepr. 11:35-12:2: On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen; toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta; heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä - he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle - he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa. Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu; SILLÄ JUMALA OLI VARANNUT MEITÄ VARTEN JOTAKIN PAREMPAA, ETTEIVÄT HE ILMAN MEITÄ PÄÄSISI TÄYDELLISYYTEEN. Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Heprealaiskirjeessä on merkittävä sana: "…ETTEIVÄT HE ILMAN MEITÄ PÄÄSISI TÄYDELLISYYTEEN…". Meidän ympärillämme on suuri pilvi todistajia, jotka ovat saaneet Jumalan lupaukset tulevan ajan ihanuudesta. He ovat nyt Taivaassa, koska kaikki lupaukset eivät voineet toteutua heidän aikanaan. Mutta uskollisuudessaan Jumala antaa heidän nähdä tähän aikakauteen Taivaasta, kun Hän toteuttaa valtavat lupauksensa seurakunnan elämässä. Määrätyllä tavalla näiden pyhien katseet kohdistuvat siis meihin, jotka elämme näiden lupausten täyttymisen ajassa. Sen tähden älkäämme olko harrastuksessamme veltot ja antako perkeleen harhauttaa meitä luopumaan pois lupauksista vaan kääntäkäämme katseemme Jeesukseen ja uskollisesti jatkakaamme kilvoitusta Jumalan lupausten toteutumiseksi.
5. UUSI SUUNNITELMA - UUSI USKON TASO
Jumala johdattaa jokaista omaansa askel askeleelta ja täysin henkilökohtaista tietä. Hän ei johdata yrittämään liian suuria askeleita, sillä Hän ei halua kenenkään epäonnistuvan tai joutuvan onnettomuuteen. Siksi Hänen johdatukseensa liittyy aina Pyhän Hengen valmistava ja kasvattava työ. Me olemme usein kärsimättömät odottaessamme astumista uuteen suunnitelmaan, joka on jo silmiemme edessä. Jumala ei kuitenkaan avaa uutta suunnitelmaa ennen kuin Hän on saanut toteuttaa meissä siihen liittyvän kasvun, puhdistumisen ja minuuden muuttumisen.
Hepr. 6:11-12: Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.
Jaak. 1:4: Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.
Viisautta on siis antautua täysillä ja kärsivällisesti kaikkeen siihen muutokseen, minkä Jumalan Sana ja Pyhä Henki osoittavat tarpeelliseksi elämässämme. Jumala tekee tätä muuttavaa työtä yötä päivää sinunkin elämässäsi vaikka et aina uskoisi tai tiedostaisikaan sitä. Varmasti tulee päivä, jolloin olet valmis astumaan siihen, minkä Isä on sinulle luvannut. Älä pelkää kohdata mitään elämäsi heikkoutta tai syntiä ajatellen, ettet voi sitä voittaa. Jumala on Jeesuksessa valmistanut sinullekin täydellisen voiton kaikesta.
Jumala ei estä ketään etenemästä nopeasti kohti uutta, kirkkaampaa siunausta ja suunnitelmaa. Esteenä ovat riivaajat, sukukiroukset ja tämän maailman ruhtinaan vaikutus uskovan sielussa. Jokainen uskova käy oman hengellisen kasvun tien tarkalleen samalla periaatteella kuin Jumala kasvatti Israelin kansaa Sanansa ja kirkkautensa läsnäolon kautta erämaassa.
Erämaavaellus oli kansan Jumalan suurimman kasvattavan armon, siunauksien ja läsnäolon aikaa Israelin kansan historiassa. Vaikka kansa ajoittain napisi tämä aika oli kaikkein helpointa aikaa Israelin kansan elämässä. Silloin kansa sai täyden ylöspidon ruokaa ja vaatteita myöten Jumalalta. Jo kansan lähtiessä Egyptistä Jumala paransi koko kansan ja varusti sen suurilla kulta- ja hopea-aarteilla.
Kun Jumala vei kahdentoista sukukunnan päämiehet vakoilemaan luvattua maata Hän tiesi, ettei kansan uskon ja kuuliaisuuden tila ollut vielä sellainen, että se olisi ollut kykenevä voittamaan luvattua maata itselleen. Vain Joosualla ja Kaalebilla oli usko luvatun maan valtaamiseen Jumalan avulla. Kansa oli kärsimätön eikä tuntenut omaa tilaansa ennen kuin Jumala johdatti sukukuntien päämiehet kohtaamaan luvatun maan valtaamisen todelliset haasteet. Silloin tuli ilmi suuri epäusko, joka olisi johtanut koko kansan tuhoutumiseen, jos se olisi yrittänyt luvatun maan valtaamista ennen aikaansa.
Läsnäolonsa kautta Jumala kasvatti Israelin kansan luottamaan Häneen ja noudattamaan Hänen johdatustaan/opetuksiaan. Näin tapahtuu uskovan elämässä tänäkin päivänä. Antaudu Hänen kirkkautensa muuttavaan kosketukseen, sillä silloin sinä muutut nopeimmin ja Jumalan tahdon mukaisesti.
6. KÄRSIVÄLLINEN VALMISTAUTUMINEN
Oliko sitten tarpeellista käyttää peräti 40 vuotta kansan valmistamiseksi luvatun maan valtaamiseen? Tappio Ain kaupungin valtaamisessa osoitti, että Israelin kansa oli vasta silloin juuri ja juuri saavuttamassa sitä uskon ja kuuliaisuuden tasoa, jossa he kykenivät toimimaan yhdessä Jumalan kanssa. Egyptin painolasti ja pimeyden voimien vaikutus olivat syvemmällä kansan sydämissä kuin se oli valmis uskomaan.
Elämäsi luvattu maa on Jumalan sinulle valmistama elämänsuunnitelma ja täyttymys. Tämän suunnitelman toteuttaminen on mahdollista vain vanhurskaudessa ja kuuliaisuudessa yhdessä Jumalan kanssa. Tämä tosiasia on äärimmäisen todellinen ja kriittinen. Jumala ei pidätä sinulta mitään hyvää, mutta Hänen valtakuntaansa pääsy edellyttää irtisanoutumista pimeyden valtakunnasta. "Egyptin" vaikutuksen täytyy hävitä ihmisen sielusta ja sen jälkeen tulee kyky vallata luvattu maa.
Me elämme täällä maailmassa todellisessa hengellisessä sodassa, jossa vastustaja häikäilemättömästi käyttää hyväkseen ne "porsaanreiät", joiden sallimme pysyvän uskon elämässämme. Meidän täytyy "olla Jumalalle kuuliaiset ja vastustaa perkelettä" voittaaksemme Jumalan siunaukset ja uuden suunnitelman omaksemme. Tämä on Jumalan järjestys, jota vastaan ei hyödytä kapinoida.
Jumalan täydellinen tahto tapahtuu Taivaassa, mutta ihmisen oma elämä täällä maailmssa on hänen oman auktoriteettinsa vallassa. Vasta kun Jumala löytää ihmisen, joka antautuu täällä ajassa Hänen tahtoonsa, Hänen valtakuntansa voi ilmestyä ihmisen omassa elämässä ja hänen kauttaan vaikuttaa muiden elämään. Jumala on kutsunut ja asettanut seurakuntansa tähän asemaan, joten antautukaamme nöyryydellä ja innolla kaikkeen siihen kasvuun, mitä tarvitsemme Hänen valtakuntansa ilmestymiseksi!
Älä hämmästy sitä, että elämäsi uudistuminen vie enemmän aikaa kun itse oletat. Tämä johtuu siitä, että Jumala vuodattaa sinuun suurempaa kirkkautta kuin aluksi olit valmistautunut vastaanottamaan. Kysymys on sinun muuttumisestasi ja nousemisestasi Hengen voimassa tekemään sitä, mikä on sinun osuutesi Jumalan valtakunnan suunnitelmassa. Kun kasvat oikeaan asemaan Jumalan poikana/tyttärenä, Jumala pystyy tekemään SINUN KANSSASI paljon enemmän kuin tähän asti.
Kuningas Daavidin voittojen keskeinen avain oli se, että hän lähti sotaan vain silloin kun Jumala lupasi antaa hänelle voiton. Kun Daavid toimi näin, hän saavutti yliluonnollisia voittoja ylivoimaisista vihollisista samalla kun hänen omat joukkonsa kärsivät vähäisiä tai olemattomia tappioita. Meidänkin taistelujemme voitot lähtevät Jumalan palvonnasta ja Hänen johdatukseensa antautumisesta. Kun saamme Pyhän Hengen todistuksen Jumalan tahdosta suunnitelmiemme suhteen me saamme uskon voittaa kaikki suunnitelman tiellä olevat esteet.
Jokaisen uskovan elämässä on ns. täyttymyksen suunnitelma. Se tarkoittaa sellaista elämän ja kutsumuksen täyttymystä ja korkeinta tasoa, jossa uskova tietää toimivansa Jumalan erityisesti valmistamassa tehtävässä. Tässä suunnitelmassa toimiminen tyydyttää hänen koko sydämensä janon ja kaipauksen. Älä siis luovuta juoksuasi kesken, vaan etsi elämääsi tämä täyttymyksen suunnitelma!
Jumalan suunnitelman toteutuminen ei ole riippuvainen luonnollisista edellytyksistä, iästä, inhimillisistä voimavaroista tai kyvyistä, vaan se on riippuvainen Jumalan tahdosta. Kun antaudut Hänen kasvattavaan ja muuttavaan läsnäoloonsa Hän tekee sinut kykeneväksi siihen, mitä Hän on tarkoittanut sinulle. Jumalan suunnitelmassa on aina mukana inhimillinen mahdottomuus ja este, jonka vain Hänen väliintulonsa poistaa. Näin oli Israelin kansan luvatun maan valtaamisessa sekä Daavidin kuninkuuden aikana. Näin tulee olemaan sinunkin kohdallasi, kun nouset hallitsemaan elämässäsi yhdessä Jeesuksen kanssa ja toteuttamaan Jumalan valtakunnan suunnitelmaa Jeesuksen kanssa ja Pyhän Hengen voimassa.
7. JUMALALLINEN LUONTO JOHTAA SINUA
Fil. 2:13-16: … SILLÄ JUMALA ON SE, JOKA TEISSÄ VAIKUTTAA SEKÄ TAHTOMISEN ETTÄ TEKEMISEN, ETTÄ HÄNEN HYVÄ TAHTONSA TAPAHTUISI. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa…
Pyhän Hengen uudistavan työn vaikutuksesta ihmisen oma sisin alkaa "luonnostaan" janota ja kaivata samoja asioita, mitä Jumala haluaa toteuttaa. Puhdistettu sydän voi päästä hyvin ehyeen ja vaivattomaan yhteistyöhön Jumalan kanssa ja ohjautua helposti toteuttamaan Hänen tahtoaan.
Osa Jumalan tahtoa on Hänen valtakuntansa tavoitteiden ohella tuoda tyydytys ihmisen oman sydämen kaipauksiin. Silloin ei ole kysymys lainalaisesta kuuliaisuudesta, vaan rakkaussuhteesta Isän kanssa. Jumala Isä haluaa omiensa sydänten nauttivan ja iloitsevan siitä yltäkylläisestä elämästä, jonka Hän valtakunnassaan tarjoaa omilleen. Hän on valmistautunut täyttämään jokaisen sydämen kaipauksen, minkä Hän on asettanut lastensa sisimpään. Luota tähän äläkä anna perkeleen houkuttaa sinua "vanhemman veljen" katkeruuteen ja lainalaisuuteen!
Pyhä Henki tekee yksityiskohtaista ja tarkkaa kasvatustyötä. Olet tällaisen kasvatustyön kohteena ja siksi joudut kohtaamaan sydämessäsi monia synnin ja heikkouden alueita kipeälläkin tavalla. Tämän tarkoituksena on vain puhdistaa sinut sekä tehdä sinut vahvaksi ja kykeneväksi astumaan uuteen elämäsi täyttymykseen Jeesuksen kanssa tavalla, joka ei ole enää luonnollisten lakien ja olosuhteiden alaista.
1. Kor. 10:13: Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
Jumalan valmistavan työn kipein vaihe tulee silloin, kun Hän tekee meidät täydellisen tietoiseksi omasta kyvyttömyydestämme ja riippuvuudestamme Häneen. Se on itselleen kuolemisen syvin vaihe, jossa kaiken itse rakennetun minuuden ja oman tahdon on taivuttava Kristuksen muotoon ja tahtoon. Se merkitsee uuteen hengelliseen auktoriteettiin ja voittoelämään astumista. "Nisunjyvän kuoleminen" vapauttaa Jumalan elämän tulemaan ilmi uskovan elämässä. Ylpeyden ja itsekkyyden kuoltua katoaa perkeleen ja riivaajien koko tartuntapinta uskovan sielusta, kiitos Herralle!
Elämäntila synnin voittajana on mahdollinen sen vuoksi, että Jeesus valmisti meille täydellisen pelastuksen kaikesta perkeleen vallasta. Jumalan mittaamattoman kalliitten lupausten tähden meillä on oikeus tulla osallislisiksi jumalallisesta luonnosta, koska olemme pelastuneet turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee.
2. Piet. 1:3-4: Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte (po. PELASTUTTUANNE) siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee...
8. NÄIN ASTUT UUTEEN SUUNNITELMAAN
1) Antaudu uudelleen ja ehdoitta Jeesukselle. Sinulla on Hänen täydellisen pelastustyönsä tähden oikeus uskoa poistetuksi kaikki esteet, mitä synti, sairaudet, heikkoudet ja muu pimeys ovat elämääsi aikaansaaneet.
2) Tunnusta ja hylkää epäuskon teot ja valinnat elämässäsi. Tiedosta uusi ja suurempi vastuu elämäsi valinnoista ja uskosi harjoittamisesta. Hylkää alaikäisyys ja astu hengelliseen täysi-ikäisyyteen. Tuomitse ja hylkää minuutesi lapsellisuus, tyhmyys, sekaannus, itsesääli ja heikkoudet. Omista itsellesi uuden luomuksen elämä ja minuus Jeesuksessa Kristuksessa.
3) Tunnusta ja julista, että Jumalalla on hyvä ja täydellinen suunnitelma elämääsi varten. Kiitä ja palvo Jeesusta siitä, että Hän haluaa sinun menestyvän ja löytävän kanssaan uuden ja hyvän suunnitelman menneisyydestäsi riippumatta.
4) Pyydä Pyhää Henkeä näyttämään sinulle, mikä tai mitkä suunnitelmat, kutsut ja profeetalliset näyt ovat voimassa tänä päivänä elämääsi varten. Jotkut suunnitelmat ovat saattaneet vanhentua, mennä ohitse tai turmeltua epäuskon tähden. Jumalalla on koko ajan sinulle täydellinen ja uusi uskon ja kirkkauden suunnitelma, jossa Hän haluaa sinun menestyvän ja kokevan täydellisen siunauksen ja elämäsi täyttymyksen.
5) Älä takerru koskaan menneeseen vaan avaa sydämesi vastaanottamaan uutta. Vahvista henkeäsi vanhurskaudessa ja pyhyydessä Jeesuksen palvonnassa ja jatkuvassa yhteydessä. Anna Pyhän Hengen avartaa sieluasi, mieltäsi ja henkeäsi elämään yliluonnollisuudessa ja uskonvaraisessa elämässä.
6) Jokaisen uuden askeleen ja koetuksen edessä painaudu lähemmäksi Jeesusta ja vahvista uskoasi Hänen rakkaudessaan, hyvyydessään ja yltäkylläisyydessään. Varjele sydämesi epäuskolta ja itseesi kääntymiseltä. Älä kyseenalaista Jumalan voimaa elämässäsi vaan julista, että Jeesuksen kanssa sinulle on kaikki mahdollista.
7) Palvo ja ylistä Herraa päivittäin ja hetkittäin. Taivuta sydämesi kiinnittymään Jeesukseen luonnollisten haasteiden ja olosuhteiden sijasta. Täyty lisääntyvästi Pyhällä Hengellä sekä ota vastaan näkyjä, unia ja ilmestyksiä suuremmasta Jumalan voimasta sinussa ja sinun kauttasi.
8) Kiitä, palvo ja ylistä Herraa kaikista ratkaisuista, siunauksista, avusta ja suojeluksesta, mitä koet päivittäin. Kiitä Jeesusta ja Isää jokaisesta näystä ja unesta, jotka Hän antaa sinulle tulevaisuutesi avaamiseksi ja siunaamiseksi. Jokainen ilmestys tarkoittaa Jumalan valmistamaa tietä, jonka toteuttamiseen Hän on jo sitoutunut kanssasi. Suunnitelman toteutumiseen tarvitaan sinun valmistautumisesi ja antautumisesi yhteistyöhön Hänen kanssaan.
Rakkaudella siunaten
Seppo ja Marja
SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA | TULTA!-SIVUT ALKUUN
|