|
SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA | TULTA!-SIVUT
ALKUUN
1. JOHDANTO
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen - rakkautensa kohteeksi, rakkautensa kumppaniksi ja rakkautensa edelleen välittäjäksi. Jumala loi ihmisen viljelemään, varjelemaan, hallitsemaan sekä luomaan uutta maassa. Hän asetti ihmisen yhteistyökumppanikseen, jonka kautta Hän oli tuova ilmi valtakuntansa maan päällä.
1. Moos. 1:27-28: Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "OLKAA HEDELMÄLLISET JA LISÄÄNTYKÄÄ JA TÄYTTÄKÄÄ MAA JA TEHKÄÄ SE ITSELLENNE ALAMAISEKSI; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."
Jumalan kirkkauden pilven alla ihmisellä oli varustus, auktoriteetti, suoja sekä tehtävä täyttää ja hallita maa sekä luoda uutta. Ihmisellä oli myös Pyhän Hengen läsnäolosta auktoritetti voittaa ja tuomita maan ilmavalloissa vaikuttavat langenneet enkelit. Syntiinlankeemuksessa ihminen menetti tämän kirkkauden ja joutui pimeyden voimien orjaksi. Tämän ongelman ratkaisemiseksi Jumala Isä lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan sovittamaan ihmisen synti. Hengen uudestisyntymisen kautta Jumala antaa jokaiselle Jeesuksen vastaanottaneelle ihmiselle kirkkautensa yhteyden ja uuden aseman taivaallisessa suunnitelmassaan.
Syntiongelman käynnistäjä oli Lucifer, joka lankesi pois täydellisestä kirkkaudestaan Jumalan läsnäolossa taivaassa (Hes. 28:15-19). Paratiisissa Lucifer vietteli ihmisen pois Jumalan tahdosta ja aiheutti ihmisen syntiinlankeemuksen. Ihminen on toisaalta sielunvihollisen langettavan eksytyksen uhri, mutta valintansa kautta myös vastuullinen omasta synnistään.
Koska ihminen lankesi lihallisesssa tilassa eikä taivaan täydessä kirkkaudessa, Jumala voi pelastaa ihmisen tuomitsemalla synnin olemuksen ihmisessä ja nostamalla hänet edellistä tilaa korkeampaan asemaan. Paratiisissa ensimmäisen ihminen - Aadam ja hänestä polveutunut luonnollinen ihmissuku - ei ollut vielä kiinnitetty Jumalaan HENGEN UUDESTISYNTYMISEN kautta. Ihminen ainoastaan eli synnittömänä Jumalan läsnäolossa, mutta hänen hengessään ei ollut Jumalan läsnäoloa. Syntiinlankeemuksen seurauksena "ensimmäisen Aadamin" suku elää pimeyden valtojen alistamana ja helvetin tuomion alaisena.
1. Kor. 15:45: Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu (psyke)"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki (pneuma).
Jeesuksen vastaanottaminen vapauttaa ihmisen kaikesta perkeleen orjuudesta ja uudestisynnyttää ihmisen Jumalan lapseksi - taivaalliseen asemaan ja perintöön.
Pyhän Hengen vaikutuksen kautta uudestisyntynyt ihminen on kiinnitetty Jumalan valtaistuimen elämään ja näköalaan. Uudestisyntyneen ihmisen henki on yhtynyt Jumalan henkeen ja elää Pyhästä Hengestä tulevassa ylösnousemusvoimassa. Tämän vuoksi uudestisyntyneen ihmisen henki "ei saata syntiä tehdä" niinkuin Johannes kirjoittaa kirjeessään (1. Joh. 3:9).
Uudestisyntyneellä Jumalan lapsella on korkeampi asema kuin Aadamilla oli ennen syntiinlankeemusta. Jumala on asettanut hänen henkeensä taivaalliset perintötekijät, jotka oikeuttavat kaikkiin Hänen lupauksiinsa Jeesuksessa. Uudestisyntyneellä ihmisellä on uusi elämä täällä ajassa ja uusi elämä Taivaan kirkkaudessa. Hän on todellisesti uusi luomus, uusi sukukunta, jota Paavali kutsuu viimeiseksi Aadamiksi.
Kol. 1:12-15: ... kiittäen Isää, JOKA ON TEHNYT TEIDÄT SOVELIAIKSI OLEMAAN OSALLISET SIITÄ PERINNÖSTÄ, MIKÄ PYHILLÄ ON VALKEUDESSA, häntä, JOKA ON PELASTANUT MEIDÄT PIMEYDEN VALLASTA JA SIIRTÄNYT MEIDÄT RAKKAAN POIKANSA VALTAKUNTAAN. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
2. JUMALAN LIITTO ISRAELIN KANSSA
Vanhan testamentin aikoina Jumala teki monia liittoja patriarkkojen ja israelilaisten kanssa. Jumala julisti liittonsa mm. Nooalle, Aabrahamille, Iisakille, Jaakobille ja heidän jälkeläisilleen. Vanhan liiton aika sai täyttymyksensä Jumalan Mooseksen kautta antaman liiton opetusten ja temppelipalveluksen kautta. Kun Israelin heimo oli vaeltanut erämaassa kolme kuukautta, Jumala paljasti kansalleen korkean suunnitelmansa:
2. Moos. 19:3-8: Ja Mooses nousi Jumalan tykö, ja Herra huusi häntä vuorelta ja sanoi: "Sano näin Jaakobin heimolle ja ilmoita israelilaisille: 'Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. JOS TE NYT KUULETTE MINUN ÄÄNTÄNI JA PIDÄTTE MINUN LIITTONI, NIIN TE OLETTE MINUN OMAISUUTENI ENNEN KAIKKIA MUITA KANSOJA; SILLÄ KOKO MAA ON MINUN. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.' Sano nämä sanat israelilaisille." Kun Mooses tuli takaisin, kutsui hän kokoon kansan vanhimmat ja puhui heille kaikki ne sanat, jotka Herra oli hänen käskenyt puhua. NIIN KOKO KANSA VASTASI YHTENÄ MIEHENÄ JA SANOI: "KAIKEN, MITÄ HERRA ON PUHUNUT, ME TEEMME." Ja Mooses vei kansan vastauksen Herralle
Jumala ilmoitti tekevänsä Israelin heimosta erityisen kansan, ennen muita kansoja. Hän kutsui Israelin heimoa papilliseen asemaan ja valmistamaan Jumalalle asumus maan päällä sekä tuomaan ilmi Hänen valtakuntaansa kaikkien kansojen keskuudessa. Kansa vastasi erämaassa Jumalan kutsuun ja suostui Hänen ehtoihinsa. Näin syntyi jälleen edellisiä liittoja syvempi ja vahvempi liitto Jumalan ja Israelin kansan kesken. Jumalan Israelin kansalle antaman papillisen tehtävän korkein täyttymys tähän asti oli tuoda esiin Messias, Pelastaja, Jumalan Poika.
3. PUHDISTUMINEN JA SOVITUS VERIUHRIEN KAUTTA
Jo Aadam ja hänen perhekuntansa oli tietoinen, että vain veriuhri kelpaa sovitukseksi Jumalalle. Kain ei toteuttanut tätä järjestystä eikä Jumala siksi mieltynyt hänen uhriinsa. Hänen olisi pitänyt uhrata veriuhri ennen omaa viljauhriaan päästäkseen Jumalan edessä sellaiseen tilaan, jossa Hän olisi voinut vastaanottaa Kainin varsinaisen uhrin. Mutta sen toteuttamiseksi Kainin olisi tullut hankkia uhrieläin veljeltään Aabelilta. Ehkä kateus, ylpeys tai kilpailu esti häntä nöyrtymästä tähän.
Lain kautta Jumala opetti israelilaisille synnin turmeluksen syvyyden ja vanhurskauden täydellisyyden. Hän antoi ohjeet siitä, kuinka kansa voi pysyä erilaisten eläinten veriuhrien kautta sovitetussa tilassa Jumalan kanssa. Käytännöllinen uhripalvelus ilmaisi tarkasti Jumalan suunnitelman ja ajatukset synnin pois siirtämisestä. Se ei ollut pelkkää teoriaa, jonka käsittämiseen tarvittaisiin tarkkaa sanaston ja kielen ymmärtämistä.
Uhritoimituksiin sisältyi hyvin yksityiskohtaisia ja työläitä määräyksiä. Jos israelilaiset toteuttivat niitä, ne tuottivat puhtauden ja sovituksen kansalle sen kaikista synneistä - määräajaksi. Merkittävin sovitustapahtuma oli suuri sovituspäivä. Sen kautta Jumala siirsi synnin pois koko kansan yltä, jotta Hänen kirkkautensa voisi tulla kansan keskuuteen:
3. Moos. 9:6-7: Ja Mooses sanoi: "NÄIN HERRA ON KÄSKENYT TEIDÄN TEHDÄ, ETTÄ HERRAN KIRKKAUS ILMESTYISI TEILLE." Ja Mooses sanoi Aaronille: "Astu alttarin ääreen ja uhraa syntiuhrisi ja polttouhrisi ja toimita itsellesi ja kansalle sovitus ja uhraa sitten kansan uhrilahja ja toimita heille sovitus, niinkuin Herra on käskenyt."
Veren tarkoituksen ja olemuksen sovitusuhrina Jumala ilmaisi Moosekselle näin:
3. Moos. 17:10-11: Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, syö verta, MISSÄ MUODOSSA TAHANSA, MINÄ KÄÄNNÄN KASVONI SITÄ ELÄMÄÄ (NEFESH) VASTAAN ja hävitän hänet kansastansa. SILLÄ LIHAN ELÄMÄ (NEFESH) ON VERESSÄ; JA MINÄ OLEN ANTANUT SEN TEILLE ALTTARILLE ANTAMAAN SUOJAN, PEITTÄMÄÄN TEIDÄN ELÄMÄNNE (NEFESH): SILLÄ VERI ANTAA SUOJAN SIINÄ OLEVAN ELÄMÄN (NEFESH) TÄHDEN. (Korjattu käännös Strongin sanaston, Youngin ja American Stardard Version perusteella)
Näissä Raamatun jakeissa käytetään monimerkityksellistä heprean kielen sanaa 'nefesh', joka tarkoittaa 'hengittävä luomus', 'elävä olento', 'elämä' . Jumala on määrännyt, että viaton veri antaa suojan siinä olevan Jumalan elämän tähden sille, jonka hyväksi veri vuodatetaan.
Verellä on Jumalan antama erikoisasema syntien sovittamisessa. Veriuhri on Jumalan antama määräys ja reitti sovituksen suorittamiseksi. Kun israelilaiset toimivat tämä ohjeen mukaisesti, Jumala peitti kansan rikkomukset ja hyväksyi kansan pyhitettynä edessään.
Viaton veri on pätevä peittämään synnin ihmisessä. Tämän vuoksi Mooseksen lain mukaiset eläinuhrit toteutettiin ns. puhtaitten eläinten verellä, joissa riivaajilla ei ollut asuinsijaa. Kun puhdas veri vuodatettiin Jumalan edessä ja sen vuodattanut eläin kuoli, niin kysymyksessä olleen ihmisen synti tuli peitetyksi.
Vanhan liiton sovittava voima oli SYNTIEN PEITTÄMINEN. Hepreankielen sana merkityksessä 'sovitus' on 'kafar'. Se tarkoittaa 'peittää', 'suojata', 'mitätöidä'. Eläinuhreilla ei ollut voimaa tuoda täydellistä elämän puhdistusta, niinkuin Jeesuksen verellä ja Pyhällä Hengellä on uudessa liitossa. Mutta viattoman veren kautta Jumala peitti israelilaisten synnit, mitätöi synnin vaikutuksen kansassa ja siirsi synnit odottamaan täydellistä sovitusta Jeesuksessa.
Syntien peittämisen vaikutuksesta papillinen erikoisasema säilyi Israelin kansalla Jumalan ja muiden kansojen edessä. Eläinuhrien voima oli rajallinen, koska eläinten veri oli katoavaisuuden alaista. Siksi uhritoimitus täytyi uusia aina uuden syntiin lankeamisen kohdalla ja ylimmäispapillinen sovitus täytyi uudistaa kerran vuodessa.
Koska verellä on näin erityinen ominaisuus yleensä ja siitä johtuva asema Jumalan pelastussuunnitelmassa, sitä ei tule käsitellä luonnollisen ruuan tavoin. Jumala erotti sen yksinomaan sovituskäyttöön. Veren syöminen luonnollisena ruokana on Jumalan asettaman sovitusjärjestyksen vakava loukkaus. Siksi se oli kuolemanrangaistuksen alainen teko vanhassa liitossa. Jeesuksen veri tuotti täydellisen ja kertakaikkisen sovituksen, mutta silti verellä säilyy Jumalan ilmoittama erityinen ominaisuus: lihan elämä on veressä. Tämän takia apostolit asettivat kiellon veren syömisestä myöskin uuden liiton uskoville.
Ap. t. 15:28-29: Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että KARTATTE EPÄJUMALILLE UHRATTUA JA VERTA JA LIHAA, JOSTA EI VERI OLE LASKETTU, JA HAUREUTTA. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
4. SYNNIN POISSIIRTÄMINEN JA SOVITUKSEN VASTAANOTTAMINEN
Synnin siirtäminen syntiuhrieläimen päälle tapahtui eri tilanteissa periaatteessa samalla tavalla. Syntinsä tunnustava henkilö toi uhrieläimen sovitukseksi, laski kätensä sen päälle ja lausui seuraavan synnin tunnustuksen: "Ansaitsen kuolla tämän viattoman eläimen sijasta, mutta Sinä armollisesti hyväksyt tämän viattoman kuoleman minun sijastani". Kun Jumala näki vuodatetun veren tai savun kohoavan uhrialttarilta, Hän antoi anteeksi syntiselle perustuen hänen uskoonsa ja katumukseensa.
Laskemalla kätensä uhrieläimen päälle sovitusta etsivät IHMISET SIIRSIVÄT TUNNUSTAMISENSA JA USKONSA KAUTTA OMAT SYNTINSÄ UHRIELÄIMEN PÄÄLLE. Kun synnit oli siirretty viattoman eläimen päälle, se oli tullut siirrettyjen syntien tähden kuolemanrangaistuksen alaiseksi ja oli teurastettava välittömästi. Sovitusta etsineen ihmisen tuli uskoa tämän jälkeen saaneensa sovituksen.
Suuren sovituspäivän merkitys oli ratkaiseva koko kansan pitämiseksi pyhitettynä Jumalan suunnitelmien toteutumiseksi. Ylimmäinen pappi toi silloin ensin oman syntiuhrinsa omien syntiensä sovittamiseksi ja sitten kaksi urospuolista vuohta pyhäkön eteen uhrattavaksi kansan syntien puolesta. Arvalla valittiin toinen uhrattavaksi polttouhrialttarilla ja toinen ajettavaksi erämaahan kuolemaan.
Molemmat uhrieläimet havainnollistavat Jeesuksen sovituskuolemaa eri näkökulmista. Polttouhrialttarilla uhrattava vuohi vuodatti verensä kansan syntien puolesta ja erämaahan karkoitettava vuohi kuljetti pois päälleen asetetut kansan synnit. Näin Jumala osoitti kansalleen havainnollisesti, kuinka Hän siirtää ylimmäispapillisen uhritoimituksen kautta kansan synnit "niin kauaksi kuin itä on lännestä"
3. Moos. 16:20-22: Ja kun hän on loppuun toimittanut pyhäkön ja ilmestysmajan ja alttarin sovittamisen, tuokoon hän sen elävän urospuolisen VUOHEN. Ja AARON LASKEKOON MOLEMMAT KÄTENSÄ ELÄVÄN (UROSPUOLISEN) VUOHEN PÄÄN PÄÄLLE JA TUNNUSTAKOON SIINÄ KAIKKI ISRAELILAISTEN 1) PAHAT TEOT JA 2) KAIKKI HEIDÄN RIKKOMUKSENSA, olipa heillä mitä syntejä tahansa, ja pankoon ne (urospuolisen) VUOHEN pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan. Näin (urospuolinen) VUOHI kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun; ja (urospuolinen) VUOHI päästettäköön erämaahan.
Suuren sovituspäivän ylimmäispapillinen uhritoimitus kattoi seuraavat synnit:
1) PAHAT TEOT, jotka hepreaksi ovat 'avon avon', eli 'erehdykset', 'vääristymät', 'virheet' ja 'väärinkäytökset' (englanniksi 'inequities')
2) RIKKOMUKSET, jotka hepreaksi ovat 'pesha', eli 'tarkoitukselliset lain rikkomukset', 'kapinat', 'rikokset' (englanniksi 'transgressions')
3) KAIKKI SYNNIT, "olipa heillä MITÄ TAHANSA"
Ylimmäispapillisella sovituksella oli koko kansan välittömästi puhdistava ja puhtaana pitävä vaikutus vuodeksi kerrallaan. Kaikki riivaajien, synnin ja pimeyden voimien kansaa saastuttava vaikutus oli peitetty ja kansa oli pyhitetty Jumalalle.
3. Moos. 16:30-32: Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; KAIKISTA SYNNEISTÄNNE TE TULETTE PUHTAIKSI HERRAN EDESSÄ. Se olkoon teille levon päivä, kurittakaa silloin itseänne paastolla; se olkoon ikuinen säädös. JA SOVITUKSEN TOIMITTAKOON SE PAPPI, JOKA ON VOIDELTU ja joka on vihitty papinvirkaan isänsä sijaan ....
Mooseksen temppelin uhripalvelus asetti täydellisen esikuvan ja perustuksen sille sovitustyölle, jonka Jeesus tuli TÄYDELLISENÄ VOIDELTUNA suorittamaan ISÄN SIJASTA.
5. JEESUKSEN VERIUHRI JA SOVITUSTYÖ
Kaikki vanhan liiton temppelipalvelus ja uhritoimitukset olivat esikuvallisia Jeesuksen kautta ilmestyvästä täydellisestä uhrista ja sen kautta alkavasta UUDESTA LIITOSTA lapseuden asemassa. Vastaanotettuaan palveluvoitelunsa Jordanilla Jeesus toimi Jumalan valtakunnan kirkkaudessa ja auktoriteetissa. Hän antoi meille esikuvan siitä, mitä Jumala voi tehdä ihmisen kautta, joka on sydämessään, hengessään ja lihassaan puhdistettu synnistä. Getsemanessa Jeesus luopui Voidellun asemasta otti vastaan Uhrikaritsan tehtävän ja aseman.
Luuk. 22:41-44: Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili sanoen: "Isä, jos sinä tahdot, niin OTA POIS MINULTA TÄMÄ MALJA; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun." Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan.
Jeesus vastaanotti Isältä syntimaljan, jossa oli kaikki synnin, sairauden ja kuoleman voima, vaikutukset ja rangaistukset ihmistä vastaan. Kun Jeesus otti tämän maljan, synnin, sairauden ja pimeyden voimat alkoivat hyökätä Häntä vastaan. Siihen asti Jeesus oli elänyt Pyhän Hengen kirkkaudessa synnin ja tuhon voimilta suojattuna. Nyt nämä voimat alkoivat tunkeutua Hänen sieluunsa ja ruumiiseensa. Stressi oli niin valtava, että Jeesus hikoili kirjaimellisesti verta.
Viimeisellä ateriallaan opetuslasten kanssa ennen ristinkuolemaansa Jeesus julisti VERENSÄ VUODATUKSEN KAUTTA UUDEN LIITON ALKAVAKSI. Hän on täydellisenä ylimmäisenä pappina suorittava itsensä kautta lopullisen ja ikuisesti kestävän syntien poissiirtämisen. VERENSÄ KAUTTA Hän tulee perustamaan UUDEN LAPSEUDEN LIITON JA YHTEYDEN Jumalan kanssa jokaiselle, joka uskoo Hänen sovitustyöhönsä.
Mark. 14:22-24: Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini." Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä. Ja hän sanoi heille: "TÄMÄ ON MINUN VERENI, LIITON VERI, JOKA VUODATETAAN MONEN EDESTÄ.
Me otamme Jeesuksen sovitusuhrin vastaan USKON KAUTTA niinkuin Israelin kansa otti vanhan liiton eläinuhrien vaikutuksen vastaan. Uskon kautta Jumalan Sanan ilmoittamaan sovituksen järjestykseen me asetamme Jeesuksen omien syntiemme, sairauksiemme, kirouksiemme ja muun pimeyden painostuksen vikauhriksi. Uskon kautta me siirrämme omassa elämässämme olevan pimeyden vaikutuksen Jeesuksen päälle ja USKOMME ITSELLEMME SOVITUKSEN.
Room. 10:9-11: Koska jos tunnustat suullasi Herran Jeesuksen, ja uskot sydämessäsi, että Jumala nosti Hänet kuolemasta, sinä tulet pelastumaan, parantumaan ja täydellisesti eheytymään (sozo), sillä SYDÄMELLÄ SINÄ USKOT VANHURSKAUDEKSI, JA SUULLA TUNNUSTUS TULEE PELASTUKSEKSI; sillä kirjoitus sanoo: "Ei yksikään, joka uskoo Häneen, tule joutumaan häväistyksi. (Youngin käännös)
6. TÄYDELLINEN SOVITUS
Jeesuksen ylimmäispapillinen syntien pois siirtäminen ihmisten yltä huipentui Hänen julistukseensa ja rukoukseensa ristillä:
Luuk. 23:33-34: Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle. Mutta Jeesus sanoi: "Isä, ANNA HEILLE ANTEEKSI , sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Ja he jakoivat keskenään hänen vaatteensa ja heittivät niistä arpaa.
Jeesuksen sanat ristillä olivat kreikaksi "Pater afes autois...". Nämä sanat tarkoittivat sanan mukaisesti "ISÄ, LÄHETÄ POIS, SIIRRÄ POIS HEIDÄN RIKKOMUKSENSA... SILLÄ HE EIVÄT TIEDÄ, MITÄ HE TEKEVÄT".
Riivaajat sokaisevat ja eksyttävät ihmisiä synnin harjoittamiseen. Kukaan syntiä tekevä ei todella käsitä, mitä hän on tekemässä. Jeesus osoittaa tällä julistuksellaan ensisijaisen vastuun synnistä riivaajien harteille. Täydellisen sovitusuhrinsa kautta Jeesus pyysi Isää siirtämään kaiken synnin, sen rangaistuksen ja velan sekä muut seuraamukset pois ihmisten päältä.
Hepr. 9:11-14: Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan (temppelin) kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, KUINKA PALJOA ENEMMÄN ON KRISTUKSEN VERI, HÄNEN, JOKA IANKAIKKISEN HENGEN KAUTTA UHRASI ITSENSÄ VIATTOMANA JUMALALLE, PUHDISTAVA MEIDÄN OMANTUNTOMME KUOLLEISTA TEOISTA PALVELEMAAN ELÄVÄÄ JUMALAA!
Jeesus ei ainoastaan kantanut meidän rangaistustamme erehdyksistämme, vaan Hän poisti meistä HARHAAN ASTUMISEN, ELI SYNNIN AIHEUTTAJAN, joka on synnin turmelema sydän. Uudestisyntymisen kautta Hän antoi puhtaan sydämen, joka voi elää Jumalalle kuuliaisena ja Pyhän Hengen voimassa.
Jeesuksen puhtaus ja vanhurskaus on tullut sinunkin elämäsi ylle. Uusi elämäsi Jeesuksessa on väkevämpi kuin vanha syntielämäsi. "Lihan puhtauden" ja "sydämen puhtauden" lisäksi Jumala on antanut sinulle Pyhän Hengen voiman. Sen kautta Jumalan "uusi luomistyö" kasvattaa, muuttaa ja varustaa sinua kohti Jeesuksen kaltaisuutta. Tämä valtava muutos tekee sinut kykeneväksi palvelemaan uskon kautta Jumalan Isän valtaherruuden suunnitelmia - sen tähden mitä Jeesus vaikuttaa sinussa.
Ap. t. 15:8-9: Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin, eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, SILLÄ HÄN PUHDISTI HEIDÄN SYDÄMENSÄ USKOLLA.
Pietari todistaa apostolien neuvostossa kuinka pakanoiden täyttyminen Pyhällä Hengellä on todistus siitä, että JUMALA ON PUHDISTANUT HEIDÄN SYDÄMENSÄ USKOLLA. Näin totisesti onkin, sillä uudestisyntynyt henki on kiinnitetty Jeesuksen vanhurskauteen ja kirkkauteen. Pyhällä Hengellä täyttyminen ohitti apostolien neuvostossa vanhan liiton lain noudattamisen velvoitteet ja kaiken lain kautta tulevan uskonnollisen harjoituksen.
Jumalan ihmiselle antaman ANTEEKSIANTAMUKSEN ja SOVITUKSEN todellinen sisältö on SYNTIEN POISSIIRTÄMINEN, TÄYDELLINEN PUHDISTAMINEN JA UUSI LUOMISTYÖ. Kysymys ei ole Jumalan tunteiden tai mielialan muutoksesta meitä kohtaan, sillä Hän on aina rakastanut meitä. Kysymys on synnin ja pimeyden vaikutuksen täydellisestä pois siirtämisestä jotta Jumalan uutta luova vaikutus pääsee muuttamaan meidät.
1. Piet. 2:21-24: Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, JÄTTÄEN TEILLE ESIKUVAN, ETTÄ TE NOUDATTAISITTE HÄNEN JÄLKIÄNSÄ, joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut", joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut."
7. SYNTIEN POISSIIRTÄMINEN ON JUMALAN VALTAHERRUUTTA
Mark. 2:5-11: Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." Mutta siellä istui muutamia kirjanoppineita, ja he ajattelivat sydämessään: "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. KUKA VOI ANTAA SYNTEJÄ ANTEEKSI PAITSI JUMALA YKSIN?" Ja heti Jeesus tunsi hengessänsä, että he mielessään niin ajattelivat, ja sanoi heille: "Miksi ajattelette sellaista sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'? Mutta tietääksenne, että IHMISEN POJALLA ON VALTA MAAN PÄÄLLÄ ANTAA SYNTEJÄ ANTEEKSI, niin" - hän sanoi halvatulle - "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
Fariseuksetkin ymmärsivät, että vain Jumala voi siirtää synnit ihmisen päältä. Jeesus osoitti Jumalasta Isästä tulevan arvovaltansa: Hän siirsi halvaantuneen synnit pois ja julisti hänelle terveyden. VAIN SYNNIN TÄHDEN sairaus, kuolema ja kiroukset saavat vallan ihmisessä. Kun synti on siirretty pois, Jumalan elämä - elämän Hengen laki Jeesuksessa - voi ilmestyä, koskettaa, parantaa ja luoda uutta kaikilla ihmisen elämän alueilla.
Jumala ei ole kiinnostunut meidän synneistämme. Hän haluaa siirtää meistä pois synnin ja pimeyden vallan tuodakseen meissä esiin Jeesuksen kirkkauden ja uuden elämän Pyhän Hengen voimassa. Taivaassa ei ole syntiä, mainintoja synneistä tai mitään synnin vaikutusta. Siellä on VAIN ISÄN KIRKKAUDEN VAIKUTUS. Sen tähden Taivaassa olevaan pelastetun elämän kirjaan Jumala tallentaa vain hänen uskon ja vanhurskauden tekonsa Jeesuksessa. Siinä kirjassa ei ole merkintöjä synneistä, laiminlyönneistä, epäuskon teoista tai muusta pimeyden vaikutuksesta.
Sielunvihollinen sensijaan on hyvinkin kiinnostunut synneistämme. Hän käyttää jokaista pientä erehdystä pelastettuakin vastaan syyttääkseen ja painostaakseen häntä. Siksi Jumala kehottaa meitä uskomaan Jeesuksen nimeen, jotta omistaisimme vapauden perkeleen kaikesta orjuudesta ja painostuksista. Suurin ja korkein käsky uudessa liitossa on USKOA JEESUKSEN PERSOONAAN, HÄNEN SOVITUSTYÖHÖNSÄ, LUPAUKSIINSA JA VALTAHERRUUTEENSA sekä RAKASTAA LÄHIMMÄISTÄÄN NIINKUIN ITSEÄÄN.
1. Joh. 3:21-24: Rakkaani, jos sydämemme ei syytä (PO. TUOMITSE) meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan, ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista. JA TÄMÄ ON HÄNEN KÄSKYNSÄ, ETTÄ MEIDÄN TULEE USKOA HÄNEN POIKANSA JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMEEN JA RAKASTAA TOINEN TOISTAMME, niinkuin hän on meille käskyn antanut. Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.
8. ANTEEKSIANTAMUKSESSA ELÄMINEN
Jeesus rinnasti JUMALAN USKON OMISTAMISEN anteeksiantamuksessa elämiseen. Itse asiassa anteeksiantamus oli Hänen AINOA EDELLYTYKSENSÄ JUMALAN USKON TOIMIMISEKSI Häneen uskovan elämässä:
Mark. 11:22-26: Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Pitäkää usko Jumalaan (PO. JUMALAN USKO). Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva. Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi (=SIIRTÄKÄÄ POIS), jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi (=SIIRTÄISI POIS) teidän rikkomuksenne." Mutta jos te ette anna anteeksi (=SIIRRÄ POIS), niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi (=SIIRRÄ POIS) teidän rikkomuksianne.
Usko omien syntiemme pois siirtämiseen tarkoittaa myös ojentautumista saman periaatteen mukaan lähimmäistämme kohtaan. Antamalla lähimmäisellemme anteeksi me luovumme tuomiosta häntä kohtaan ja annamme Jeesukselle mahdollisuuden tuoda pelastus ja Hänen anteeksiantamuksensa myös hänen elämäänsä. Anteeksiantamus on Jumalan meille antaman auktoriteetin käyttöä syyttäjää vastaan itsemme ja lähimmäisemme hyväksi. Tämä kaikki on rakkauden lain vaatimus, josta ei voi neuvotella.
Synnin kosketus ihmisen elämään tulee kahdella tavalla. Toinen on ihmisen oma osallisuus synnin tekoon ja toinen on joutuminen synnillisen teon/vääryyden uhriksi. Molemmissa tapauksissa tapahtuu synnistä saastuminen. Jeesuksen edessä synnin tunnustaminen tarkoittaa molempia alueita. Syntiesi pois siirtämisessä voit toimia seuraavasti:
1) Tunnustat tapahtuneen tai ilmenevän synnin, vääryyden, sairauden, orjuuden, painostuksen, kirouksen jne. vaikutuksen ja läsnäolon elämässäsi.
2) Tuomitset kaiken pimeyden vaikutuksen omaa elämääsi kohtaan ja sitä henkilöä kohtaan, joka on toiminut synnin aseena sinua vastaan - Jeesuksen nimessä.
3) Siirrät tuomion, hyvityksen ja koston vaatimuksen pois itsesi yltä ja sinua vahingoittaneen henkilön yltä sekä asetat vastuuseen perkeleen ja sen kanssa toimineet riivaajat - Jeesuksen nimessä.
4) Irtisanoudut synnin, vääryyden, petoksen, tuhoutumisen jne. aiheuttamasta traumasta, tunnevammasta, vääristymästä ja muusta pimeyden orjuudesta omassa elämässäsi - Jeesuksen nimessä.
5) Otat vastaan vapauden, parantumisen, eheytymisen ja uudistumisen kaikesta kyseisten riivaajien aiheuttamasta tuhoutumisesta, synnin voimasta ja vaikutuksesta omassa elämässäsi - Jeesuksen nimessä.
6) Pyydät Jeesusta ilmestymään ja vapauttamaan sinut ja sinua vahingoittaneen henkilön kaikesta pimeyden orjuudesta ja tuhovoimasta.
7) Pidät itsesi USKON KAUTTA ja TOTUUDESSA ELÄEN synnistä ja tuomion alaisuudesta vapautettuna KOKO ELÄMÄSI AJAN. Jeesuksen veren jatkuva vihmonta on ylläsi ja olet jatkuvasti Jumalan mielisuosion kohteena.
1. Joh. 1:9: JOS ME TUNNUSTAMME SYNTIMME, ON HÄN USKOLLINEN JA VANHURSKAS, NIIN ETTÄ HÄN ANTAA MEILLE SYNNIT ANTEEKSI JA PUHDISTAA MEIDÄT KAIKESTA VÄÄRYYDESTÄ.
Rakkaudella siunaten
Seppo ja Marja
SISÄLLYSLUETTELO | EDELLINEN | SEURAAVA | TULTA!-SIVUT ALKUUN
|