TORONTON SIUNAUS
1. UUSI VIRTA
Koko ns. länsimainen kulttuuri eli hengellisessä kuivuudessa 80-luvun lopusta 90-luvun alkuun asti. Pyhä Henki toimi muualla maailmassa, muttei saanut sijaa näissä taloudellisesti kehittyneissä ja hyvinvoivissa maissa.
Vuonna 1989 alkoi USA:han muuttaneen julistajan Rodney Howard-Brownen kokouksissa vaikuttaa länsimaissa jo lähes unhoon joutunut Pyhän Hengen ilo ja vapauttava ja uudistava voitelu. Tämä voitelu oli kyllä jossain määrin ollut vaikuttamassa jo esimerkiksi Argentiinan herätyksessä ja sen ilmiöt olivat tuttuja muun muasssa Claudio Freidzonin ja Carlos Annacondian kokouksissa.
Tämä Pyhän Hengen vaikutus tuli läntisen kristillisyyden tietoisuuteen laajemmin vasta kun Toronto Airport Vineyard seurakunnassa alkoi poikkeuksellinen Pyhän Hengen vaikutus tammikuun 20. päivänä 1994. Tähän Pyhän Hengen vaikutukseen liittyi silloiseen uskonnolliseen kulttuuriin nähden poikkeuksellisia kaatumisia, naurua, itkua, elehtimistä, juopumista ja monenlaista muuta ulkonaista manifestaatiota.
Herätyksen virtoja kokeneet sanoivat, että tämä on sitä mitä he ovat kauan odottaneet ja kaivanneet. Pyhän Hengen alueista vieraantuneet "fariseukset" eivät voineet sulattaa sitä, että Pyhä Henki alkaa tehdä jotain heidän viisautensa tai kontrollinsa ulkopuolella. Hämmästyttävää oli, että tämä uudistus vastaanotettiin nopeasti esimerkiksi katolisissa ja anglikaanisissa piireissä, mutta helluntailaisuus ja monet ns. uskon liikkeen suunnat torjuivat sen.
Tässä uudistuksessa ei ollut kysymys ulkonaisista manifestaatioista, vaan siitä, että Pyhä Henki antoi uuden ilmestyksen Jumalan Isän rakkaudesta seurakunnalle. Jeesus alkoi koskettaa seurakuntaa kouriintuntuvalla, nopeasti ja syvällisesti muuttavalla tavalla. Länsimaiset seurakunnat olivat joutuneet järkeisopin ja suorituskristillisyyden valtaan, niin että Jeesuksen sana Efeson tai Laodikean seurakunnalle olivat järkyttävän todellisia niille.
2. PYHÄN HENGEN VIRVOITUKSEN VAIKUTUKSIA
Pian tätä Pyhän Hengen vaikutusta alettiin kutsua "Toronton siunaukseksi". Heti alkuun Pyhä Henki puhui, että tämä on vasta virvoitus, eikä varsinainen herätys. Jeesuksen täytyy alkaa vähitellen elvyttää kylmää ja jähmettynyttä seurakuntaansa, jotta se voisi jälleen tulla hedelmälliseen tilaan ja alkaa toteuttaa todellista lopun aikojen sadonkorjuuta. Syvällistä Hengen hedelmää alkoi näkyä uudistuksen vastaanottaneissa ihmisissä ja seurakunnissa:
- Sisäinen parantuminen ja eheytyminen
- Fyysisten sairauksien parantuminen
- Pelastuksen ilo
- Avioliittojen ja perheiden eheytyminen
- Jumalan rakkaudessa eläminen
- Sapatin lepoon pääseminen
- Ensirakkaus Jeesukseen
- Uutta henkilökohtaista kutsumusta ja voitelua
- Seurakuntien toimintatapojen ja työnäkyjen elpyminen ja uudistuminen
Tämä Pyhän Hengen virvoitus levisi noin vuoden kuluessa ympäri maailman ja saavutti Suomenkin vuonna 1995 maalis-huhtikuun vaihteessa ns. Jyväskylän kokouksessa. Erilaisia Hengen vuodatuksia alkoi tapahtua monissa paikoissa, joissa sydänten jano teki sen mahdolliseksi.
3. UUDISTUKSEN VASTAANOTTAMINEN
Jeesuksen kylväjävertaus (Luuk. 8:5-18) toteutui järkyttävällä tavalla tämän uudistuksen vastaanottamisessa. Oli seurakuntia, jotka saivat uudistukseen kosketuksen, mutta perkele sai pelolla ja vääristelyllä ihmiset torjumaan uudistuksen ja luopumaan siitä. Oli seurakuntia, jotka uskoivat vain hetken, mutta kun tuli syvemmän muutoksen ja puhdistuksen aika, he luopuivat. Oli myöskin seurakuntia, jotka olivat niin täynnä maailmallisia vaikutteita, ettei uudistus saanut niissä ollenkaan sijaa.
Ei ollut mikään sattuma, että Pyhän Hengen uudistus sai alkunsa Toronto Airport Vineyard seurakunnassa. Ei ole myöskään sattuma, että tämä seurakunta, nykyisellä nimellään Toronto Airport Christian Fellowship on edelleen tämän Pyhän Hengen uudistuksen kansainvälinen kohtauspaikka ja siellä Pyhän Hengen ilmestyminen on yhä syventymässä. Tästä seurakunnasta löytyi johtajia, joista Jeesus sanoi:
"...Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä. Ei kukaan joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane vuoteen alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon..."
4. MITÄ TAPAHTUU SEURAKUNNILLE, JOTKA EIVÄT OTA VASTAAN?
Pelastuskutsu, Pyhän Hengen vuodatus ja herätys ovat äärimmäisen vakavia hetkiä. Jeesus varoitti monta kertaa: "Valvokaa, sillä ette tiedä aikaa ettekä hetkeä!"
Tunnemme eräässä kylässä 1950-luvulla tapahtuneen pienimuotoisen herätyksen piirteitä. Kylään tuli kaksi naisevankelistaa, jotka alkoivat saarnata kodeissa. Pian ihmiset alkoivat tulla synnintuntoon ja tavallisiin kotikokouksiin saattoi monenakin iltana viikosta tulla 50-60 henkeä. Kokouksissa vaikutti voimallinen Pyhän Hengen profeetallinen läsnäolo, joka paljasti ihmisten sydämen tilan. Kahden talven aikana herätys kulki talosta taloon ja koko kylä koki herätyksen. Kuitenkin oli sellaisia,jotka kertakaikkiaan paaduttivat sydämensä Jumalan kutsulle. Lyhyen ajan kuluessa herätyksestä nämä Jeesuksen torjuneet kuolivat pahoihin sairauksiin ja itsemurhiin. Etsikää Herraa silloin kun Hänet löytää voidaan!
Kylväjävertauksen loppuosassa Jeesus sanoo vakavat sanat:
"...Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on, annetaan, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan."
Jumala on tarkoittanut jokaisen uudistuksen ja Pyhän Hengen vuodatuksen vastaanotettavaksi niin, että se USKOSSA SULAUTUU MEIHIN. Me olemme Suomen kansana nyt vaarallisessa tilanteessa siksi, että niin monet seurakunnat ovat torjuneet uudistuksen tai luopuneet siitä. Olemme tulleet aikaan, jolloin "tuomari seisoo ovella". Jos me vastustamme Jumalaa, hinta tulee nopeasti maksettavaksi, mutta jos me vastaanotamme Jumalalta, Hän antaa nopeasti ja yltäkylläisesti lisää.
Hebr. 10:36-39: Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen." Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.
5. MITÄ TAPAHTUU SYDÄMISSÄ?
Sydänten valinnnat tänä aikana ratkaisevat sen, miten kukin voi vastaanottaa todellisen tulossa olevan herätyksen. Joka torjuu nyt Pyhän Hengen uudistuksen, tulee jäämään herätyksen ensimmäisen aallon ulkopuolelle! Jeesus haluaa tässä vielä jatkuvassa uudistuksessa puhdistaa sydämistä pois mm. seuraavia synnin alueita:
- Valheellinen elämäntapa (uskonnollinen näytös, kaksinaismoraali)
- Omavanhurskaus (lakihenkisyys, syyllistäminen)
- Järkeisopit (hyvän ja pahan tiedon puun lankeemus)
- Kontrollin henki, pakottaminen, vaatiminen (tuhoava johtajuus seurakunnassa)
- Ylpeys, kilpailu, kateus ja himot (vain puhdassydämiset saavat nähdä Herran)
- Pyhää Henkeä vastustavat asenteet (väärät opit, perinnäissäännöt, noituus)
- Rakkaudettomuus, kylmyys, penseys
On välttämätöntä ottaa uudistus vakavasti, sillä vain Pyhän Hengen suora kosketus voi vapauttaa ja puhdistaa ihmisen näillä alueilla. Jeesus on ojentamassa väkevää kättään jokaista omaansa kohtaan ja kysymässä: "Lapseni, kelpaako sinulle Isän rakkaus, joka vain voi sinut puhdistaa, parantaa ja eheyttää?"
6. VAKAVAT SYDÄNTEN VALINNAT, JOKO ELÄMÄKSI TAI KUOLEMAKSI
Pyhä Henki on valitsemassa ja sinetöimässä Karitsan morsianta. Valinnat ovat sydänten valintoja, eikä kukaan ulkopuolinen voi niitä tietää. Ylkää on lähtenyt vastaan erilaisia uskovia. Vain ne, jotka ovat ladanneet itsensä täyteen Pyhän Hengen öljyä, pääsevät Karitsan häihin. Hiljainen, näkymätön, mutta äärimmäisen vakava valintaprosessi on meneillään.
Kummassa joukossa sinä haluat olla? Haluatko tulla täyteen Pyhää Henkeä, vai riittääkö sinulle muodollisuudet, rakenteet ja ulkonainen esitys? Estääkö uskonnollinen ylpeytesi sinua etsimästä elävää vettä paikasta, joka ei pysty ruokkimaan ylpeyttäsi? Onko janosi Jeesuksen ilmestymiseksi niin suuri, että hinnasta välittämättä murtaudut uskonnollisten ja synnillisten muurien läpi elävän virran kosketukseen?
Tämä valinta on yhtä tärkeä, kuin valintasi Jeesuksen vastaanottamiseen tai torjumiseen pelastajanasi, sillä nyt on kysymys morsiuspukuun pukeutumisesta. Saako Jeesus pyhittää sinutkin siihen tilaan, jossa Hänen morsiamensa astuu taivaalliseen hääjuhlaan?
7. VIIKON HENKILÖKOHTAINEN TEHTÄVÄ
1) Anna Pyhän Hengen elvyttää ja palauttaa sinulle kaikki ne siunaukset, jotka vastaanotit Pyhän Hengen uudistuksen aikaisemmissa vaiheissa, mutta jotka ovat saattaneet unohtua.
2) Tutki sydämesi tila. Janoatko todella läpimurtavaa Pyhän Hengen voitelua, vai ovatko muut asiat tärkeämmällä sijalla elämässäsi?
3) Jos päätät etsiytyä todellisen Pyhän Hengen uudistuksen kosketukseen, kysy Pyhältä Hengeltä, mistä sinä voit saada siihen kosketuksen. Älä masennu, vaikka et löytäisi sitä sieltä, mistä odottaisit. Kun janoat ja etsit, Herra on näyttävä sinulle tien virvoituksen kohtaamiseen isommassa tai pienemmässä ryhmässä.
4) Irtisanoudu Pyhää Henkeä vastustavista ajatusrakennelmista ja opeista. Erityisesti irtisanoudu ja irrottaudu kontrolloivasta hengellisestä yhteydestä, sillä kontrollin hengen tehtävänä on nimenomaan vastustaa ja estää Pyhää Henkeä koskettamasta ja ilmestymästä.
5) Lue esimerkiksi kirja John Arnott "Isän siunaus", tai muita uudistuksen synnyttämiä kirjoja. Kuuntele uudestaan uudistuksen kasetteja ja videoita. Hylkää sydämestäsi ajatus, että uudistus olisi ohi. Jo Toronton siunauksen alussa ilmitullut HENGEN ILMOITUS ON TULLUT SITÄ VARTEN, ETTÄ SE TOTEUTUU SINUNKIN ELÄMÄSSÄSI!
6) Anna anteeksi kokemasi vaino ja pettymykset. Jeesus on nyt ilmestymässä ennenäkemättömän voimallisesti ja Hän kutsuu sinua osallistumaan maailmanhistorian kunniakkaimpaan ja kirkastetuimpaan seurakunnan palveluvaiheeseen.
7) Ota vastaan taivaallisen Isän ihmeellinen rakkaus sinua kohtaan. Jokainen nöyrtyvä sydän saa elpyä taivaallisen puhdistavan voiman kosketuksessa. Lepää, ota vastaan, iloitse ja riemuitse armosta ja Jumalan suuresta rakkaudesta sinuakin kohtaan!
Ilm. 19:6-9:Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat."
Rakkaudella siunaten
Seppo ja Marja
8. KULTAHAMMASIHME TORONTOSSA!
http://www.crown-house.com (10.3.99)
Kathy Walters
Toronto, Kanada -maaliskuu 1999
Palasin juuri ihanasta Esirukouskonferenssista TACF:sta (Toronto Airport Christian Fellowship-seurakunta) ja kaikki, mitä voin sanoa, on "Teidän olisi pitänyt olla siellä mukana!!"
Keskiviikkoiltana ennen kuin Dutch Sheets julisti voimakkaan ja voidellun sanomansa, saimme nähdä lyhyen videopätkän, jossa John Arnott palveli Etelä Afrikan kokouksessa ja jossa ihmisten hampaisiin tuli kultapaikkoja. Videopätkän jälkeen John pyysi niitä, jotka halusívat itsellen tämän ihmeen nousemaan seisomaan ja uskomaan siihen samalla koskettaen molemmin puolin kasvojaan. Rukouksen jälkeen hän pyysi meitä tarkistamaan toistemme suut ja noin 10 ihmistä meni eteen - jotkut huutaen ja kaikki olivat innoissaan, koska nyt heillä oli kultahampaita ja -paikkoja, joita heillä ei aikaisemmin ollut ollut!
Oli todella jännittävää olla siellä ja nähdä näiden tapahtuvan. Sitten John antoi muutaman henkilön todistaa ja me rukoilimme uudestaan ...tällä kertaa lisää ihmisiä vastaanotti ihmeen. Ja kolmannella rukouskerralla tuli taas lisää ihmeitä! SE OLI IHMEELLISTÄ! Sen jälkeen lähes joka kokouksessa rukoiltiin tätä ihmettä ja joka kerta oli monia, jotka saivat huomata kultapaikkojen ilmestyneen suuhunsa! Viimeisimmässä laskemisessa, jonka kuulin oli 198 ihmistä, jotka lähti kokouksista kultaa suussaan! Tätä erityistä Hengen ilmentymää ei ole tapahtunut Toronton seurakunnassa aikaisemmin! SIISTIÄ!
Itse henkilökohtaisesti en saanut tätä ihmettä (VIELÄ) kuitenkin olin etuoikeutettu katsomaan useisiin suihin...ja mikä näky! Eräällä naisella, joka oli elänyt lähes koko lapsuutensa sosiaaliavun turvin, oli nyt 8 uutta kultahammasta! Toisella naisella oli 4 kulta hammasta ja/tai -paikkaa keskiviikkona ja lauantaihin mennessä niitä oli 11! (Näin hänet tämän ihmeen molemmissa vaiheissa) Eräällä miehellä oli kaksi kaunista, täydellistä, loistavaa kultahammasta ja toisessa oli ristin muotoinen kaiverrus! Ymmärrän, että tämä kuulostaa mahdottomalta, mutta näin ne omin silmin!
Perjantaina Herra salli useiden henkilöiden todella seurata tämän muutoksen tapahtumista. Heidän joukossaan oli eräs lääketieteen tohtori, joka tunnusti, ettei ollut koskaan ennen nähnyt mitään tämän kaltaista. Ylistysryhmän rumpali sai kultahampaan, samoin eräs seurakunnan omista pastoreista. Ja kun julkisesti kerättiin todistuksia uskovilta niin se mies, joka nauhotti nämä todistukset, sai myös itselleen kultahampaan. Eikö tämä ole ihmeellistä? Miten ihmeellistä Jumalaa me palvelemmekaan!
Näiden ihmeiden lisäksi tapahtui useita muita ihania paranemisia mm. kroonisia vakavia selkävaivoja korjaantui ja kasvaimia poistettiin. Ja lauantaina... ihana "kultapöly" alkoi ilmestyä ihmisten käsiin ja kyyneliin kun he ylistivät Herraa! Jos haluat voit tarkistaa ,seurakunnan omalta web-sivulta, missä on aitoja kuvia näistä hampaista ("Tooth Pics!") : www.tacf.com
Teitä kaikkia siunaten!
Kathy
TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN | SEURAAVA |