KUTSUMUS

Jeesuksen sinulle valmistama aivaallinen näky tarjoaa elämäsi korkeimman ja kirkkaimman täyttymyksen. Jeesus puhuu tarkoituksensa sinulle sisäisen todistuksen, näkyjen, ilmestysten, unien ja Sanansa kautta. On kuitenkin toinen asia kuulla ja ymmärtää Jumalan kutsuvan johonkin suuntaan ja toinen asia astua tähän kutsumukseen.

Päästäksesi Jumalan tarjoamaan kutsumukseen elämässäsi sinun tulee alkaa tehdä rohkeita valintoja. Et voi enää nojata ihmismielipiteisiin ja luonnolliseen suunnittelukykyysi. Jumalan kutsumuksessa sinun on astuttava veden päälle, jonka varassa voi uskon kautta täysin turvallisesti kulkea!

Jumalan kutsuun astumisen esteenä eivät koskaan ole sinun menneet epäonnistumisesi tai syntisi. Jumala on Jeesuksessa jo sovittanut sinut itsensä kanssa. Hän on antanut kaikki syntisi anteeksi ja kantanut kaikki sairautesi Golgatan ristillä. Sinun tehtävänäsi on uskoa syntisi anteeksi ja omistaa vapaus menneisyyden painolastista sen tähden mitä Jeesus on tehnyt. Esteenä kutsumuksellesi ei myöskään ole sinun nykyinen heikkoutesi tai vajavuutesi, sillä Jeesuksella on voima vahvistaa, uudistaa ja muuttaa sinua kaikessa missä sitä tarvitset.

Päätä sydämessäsi, että epäröinti ja horjuminen saa nyt loppua. Ihmisten mielipiteiden kuunteleminen ja ihmissuosion etsiminen loppuu nyt!  Mitättömyys ja turhautuminen loppuu nyt ja tilalle tulee jumalallisen tarkoituksen ja päämäärän toteuttaminen kirkkaudessa.

Ennen muutokseen pääsemistä sinun täytyy kiivauteen asti kyllästyä omaan tilaasi ja passiivisuuteesi. Kun sydämesi on irronnut muista päämääristä ja kiinnittynyt Jumalan suunnitelmaan voit astua uuteen ja heittäytyä Hänen johdatuksensa varaan. Jeesuksen seuraajana joudut hylkäämään monia inhimillisesti turvallisilta tuntuvia ympyröitä. Joudut kasvattaviin uskon taisteluihin, joissa olet yksin Jeesuksen varassa. Uskon tiellä et voi turvata enää inhimillisiin ja luonnollisiin turvaverkkoihin. Tämän vuoksi päätöksesi täytyy olla luja ja peruuttamaton. Kun valintasi lähtökohta on  sisäinen kutsumus ja Pyhän Hengen kehoitus, sinä kestät ja pystyt tekemään oikeat valinnat.

Jumalan suunnitelmassa saat kiitoksen itse Jeesukselta. Se tuottaa sinulle parhaan tyydytyksen ja on kaiken vaivannäön arvoista!

Satoa on paljon, mutta työmiehiä on vähän

Jumalan valtakunnassa on jatkuva työvoimapula, sillä Jeesus haluaa tehdä paljon enemmän tässä maailmassa, kuin me ymmärrämmekään. Jeesuksella on sinulle tarjolla ainutlaatuinen ja ihmeellinen toimenkuva.  Kun olet käytettävissä Jeesus asettaa sinut palvelemaan viinitarhaansa vielä yhdennellätoistakin hetkellä!

Jokainen Jeesukseen uskova on kutsuttu kokopäivätoimiseen Jumalan palvelukseen. Eivät kaikki ole kutsutut virkapapeiksi, joille maksetaan uskonnollisten tehtävien hoitamisesta. Kokopäivätoiminen Jumalan palveleminen tarkoittaa yksikertaisesti sitä, että me olemme jatkuvassa Pyhän Hengen yhteydessä ja ohjauksessa toteuttaen kaikkea sitä, mitä Pyhä Henki meille puhuu. Joosef oli vankilassakin ollessaan täyspäiväisesti Jumalan palvelija, myös yöt mukaan luettuina!

Kasvu  ja muutos ovat avaimesi

Jumalan valtakunnan luonne on alati laajeneva, muuttuva ja kasvava. Luonnollinen näkyvä maailmankaikkeus laajenee käsittämätöntä vauhtia koko ajan, mutta sekin on vain vajavainen esikuva Jumalan valtakunnan laajentumisesta. Kun alat nähdä Jumalan valtakuntaan, sen valtakunnan loisto ja kirkkaus imee sinut kasvuun ja muutokseen, joka tempaa sinut lopulta irti luonnollisesta maailmasta.

Jumalan valtakunnassa ei ole mitään tarkoituksetonta tai hyödytöntä. Jumala voi ottaa käyttöönsä kaiken osaamisen ja kyvyt mitä sinulla on. Jumala voi myös antaa uutta osaamista ja uusia kykyjä oman kyvyttömyytesi tilalle! Jumala voi kääntää kaiken sinua kohdanneen pahan ja tuhovoiman palvelemaan Jumalan tarkotusperiä ja tuomaan valtavia siunauksia kanssaihmisillesi. Sinun tarvitsee vain vapautua katkeruudesta ja kielteisyydestä ja antautua uuden luomuksen elämään Pyhän Hengen voimassa.

Anna Jumalan tehdä loppuun sydäntäsi muuttava ja elämääsi uudistava kasvatustyö. Älä kiiruhda Jumalan edelle. Jumala kyllä tietää, koska sinun siipesi kantavat ja silloin Hän kiihottaa sinut lentoon kotkanpesästäsi. Varustaudu hengessäsi liitämään Jumalan suunnitelmassa. Kasvata itseäsi uskon tekoihin, Pyhän Hengen äänen kuulemiseen ja ratkaisukykyyn. 

Ihmisen ja synnin orjuudesta Jumalan lapseksi

Jeesus on valmistanut sinulle aseman, voitelun ja valtuudet Jumalan poikana / tyttärenä. Sinun osuutesi Hänen suunnitelmassaan on antautua ja kasvaa kutsumuksesi määrittelemiin mittoihin. Elämäsi kasvun rajat Jumalan valtakunnassa ovat uskossasi Jeesukseen. Jeesuksessa voit omistaa niin paljon kuin sinulla on uskoa. Sen vuoksi kasvata uskoasi kilvoittelemalla hyvä uskon kilvoitus!

Jeesus kasvattaa sinut toimimaan yksilöllisessä voitelussa ja tehtävässä. On tilanteita, joissa sinun tulee kyetä yhteiseen taivaalliseen harmoniaan muiden kanssa, mutta sitten on tilanteita, joissa kuorolausunta ei auta. Jumalan rajattomat mahdollisuudet ovat ympärilläsi. Elämäsi kaikki potentiaali on uudessa luomuksessasi. Hylkää se mikä on vanhaa ja astu uuteen!

Gal. 4:1-7: Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra; vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti. Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.

Kutsumukseen liittyy voitelu

Jeesus varustaa työntekijänsä heidän tehtävänsä mukaan. On monia astioita erilaisia palvelutehtäviä varten. Sinun tulee paikallistaa ja sisäistää oma kutsumuksesi, tehtäväsi ja voitelusi. Älä vertaa elämääsi tai voiteluasi toisiin, sillä Jumala on suunnitellut sinulle oman tehtävän. Sen sijaan vertaa nykyistä tilannettasi siihen, mitä Herra on sinulle puhunut ja aseta tähtäimesi Herrassa yhä korkeammalle.

Voitelun vastaanottamisen ensimmäinen kynnys on siinä, että tulet täysin tietoiseksi omasta riittämättömydestäsi ja kyvyttömyydestäsi. Kun tulet siihen pisteeseen Jumalan voitelu voi alkaa laskeutua elämääsi! Voitelussa eläminen ja palveleminen johtaa sinut jatkuvaan lihan kuolettamiseen. Mitä suuremman voitelun haluat sitä suurempi nöyryys sen saamiseksi tarvitaan. Jeesus antaa jokaiselle yltäkylläisesti, eli enemmän kuin on tarpeen. Voitelu on Jumalan kirkkauden ja mielisuosion läsnäoloa elämässäsi ja sinun tehtävänäsi on valvoa vaellustasi, että voitelu voi pysyä ja kasvaa edelleen.

Kutsumukseen astuminen

  • Ota Jeesus esikuvaksesi. Katso kuinka Hän voitti kaikki yhteiskunnalliset ja uskonnolliset rajoitukset ja kasvoi täydellisessä kuuliaisuudessa ainutlaatuiseen tehtäväänsä.
  • Liity ehyellä sydämellä Jeesukseen. Hyväksy Jeesuksen päämäärät omiksi päämääriksesi. Vastaanota Pyhän Hengen vahvistavaa voimaa elämääsi, jotta vahvistut ja muutut saavuttaaksesi korkean kutsumuksesi.
  • Laske kutsumukseesi astumisen kustannukset. Jeesus ei voi käyttää sinua, jos olet riippuvainen ihmissuosiosta, ihmisten mielipiteistä ja suostut orjuutettavaksi elämässäsi. Valmista itsesi elämään Jumalan avarassa maailmassa Hänen suojeluksessaan ja riippuvuudessa Hänen huolenpidostaan. 
  • Anna taivaallisen näyn kirkastua päivä päivältä. Katso henkesi silmin Jumalan pelastussuunnitelmaa ja rakkauden ja armon ilmestymistä. Sinä kestät jokaisen koetuksen kun annat Jeesuksen rakkauden ja Hänen sydämensä sykkeen hallita elämääsi.
  • Tutki, janoa ja vastaanota Pyhän Hengen läsnäoloa ja voitelua elämääsi. Keskity palvelemaan siellä, missä on ensisijainen kutsumuksesi ja voitelusi. Opi sanomaan ei sellaisille tehtäville, jotka eivät enää ole sinua varten. Etsiydy virtaan, jossa voitelusi pysyy, laajenee ja vahvistuu.

Matt. 16:24-27: Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.