TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI ISLAMILAINEN VAROITUS SEURAKUNNASTA EPÄONNISTUI Islamilainen Afrikka: Imaamin kritiikistä seurasi seurakunnalle 400% kasvu. ”Eräs entisistä opiskelijoistamme perusti seurakunnan kotikaupunkiinsa eräässä islamilaisessa Afrikan valtiossa,” raportoi Operaatio Mobilisaation lähetystoimisto. ”Jonkin ajan kuluttua hän päätti alkaa etsiä suurempaa kokoontumistilaa ja lopulta löysi sopivan. Eräänä päivänä vuokraisännän vaimo sairastui, seurakuntalaiset rukoilivat hänen puolestaan ja Jeesus paransi hänet. Tämä kosketti niin koko perhettä, että he tunnustivat Jeesuksen Pelastajakseen ja antoivat elämänsä Hänelle. Kaupungin muslimi johtajat kuulivat seurakunnasta ja valittivat siitä paikkakunnan viranomaisille – mutta joutuivat pettymään. Maaherra sanoi heille, ettei seurakunta ollut mikään ongelma, koska ihmisillä oli lupa olla kristittyjä ja järjestää omia kokouksiaan. Imaami harmistui todella. Hän alkoi varoittaa ihmisiä kristityistä minareetin kovaäänisten välityksellä. Nyt kun kaupungin asukkaat saivat kuulla sen tosiasian, että alueella oli kristittyjä ja missä he kokoontuivat, he osallistuivat seurakunnan kokouksiin haluten saada selville, mistä heitä oli varoitettu. Niin 40 henkeä liittyi seurakuntaan. Sitten imaami puhui uudestaan seurakuntaa vastaan minareetin kovaäänisten välityksellä; tällä kertaa seurakunnan jäsenluku kasvoi 400%:lla.” Lähde:OM TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI
|