TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI HYVIÄ ASIOITA ANGOON'ISSA, ALASKASSA Helmikuu -99, Olin eilen aivan poikki matkustettuani 11 tuntia, eli koko yön, lautalla ja saavuttuani tänne Angoon'iin Alaskaan Jeff Culiver'in kanssa aamulla klo 8. AOG seurakunta täällä voi hyvin. Heidän sunnuntaikokouksissaan käy noin 50-60 henkeä kylässä, jossa on vähän yli 700 asukasta. Eilisiltana, maanantaina, heidän järkytyksekseen paikalla oli yli 90 henkeä. Olin kertakaikkiaan uupunut saarnatessani, mutta lopussa Jumala todella ilmestyi. 70% kylän asukkaista on työttömänä ja heIllä on todella suuria ongelmia alkoholin ja huumeiden kanssa. 8 henkeä antoi elämänsä Jeesukselle! Oli todella jännittävää, kun Jumalan Voima ilmestyi ja ihania ihmeitä alkoi tapahtua. Teini-ikäiset alkoivat lähteä kaduille ja toivat uusia ihmisiä eteen. Eräs nuori tyttö itki todella kovasti. hän sanoi, että hänen isänsä on erittäin vihamielinen ja alkoholisoitunut. Tyttö kaipasi rukousta, että isä voisi muuttua ja pelastuisi. Jumala yllätti kaikki saattamalla erään hyvin lihaksikkaan nuoren miehen lattialle eilisiltana ja se järkytti epäilijöitä. Ihmisten ilmeistä saaTtoi nähdä, että he ajattelivat "miten tälläistä voi tapahtua Angoon'issa Alaskassa!" Nuori mies yritti nousta, mutta Jumalan tuli kosketti uudestaan ja taivutti hänet toistamiseen voiman alle. Pastori Jeff sanoi, ettei hän tuntenut montakaan niistä ihmisistä, jotka olivat tulleet kokoukseen. Pyysin levittämään tietoa, että Jumala vapauttaisi alkoholin ja huumeiden orjia sekä antaisi niille, jotka olivat joutuneet raiskatuksi, heidän elämänsä takaisin. Perjantai-aamun raportti: Viimeisimmät neljä iltaa ovat olleet taivasta maan päällä. Joka ilta ihmisiä on pelastunut ja elämät ovat muuttuneet. Eilen illalla asiat kertakaikkiaan räjähtivät kokouksessa. Eräs nainen, jonka on tiedetty kuuluvan kylän juopposakin joukkoon todisti kuinka hän oli pelastunut kokoussarjan ensimmäisenä iltana. Kun vielä toisetkin todistivat, osallistujat villiintyivät todelliseen ylistykseen. Eilisillan alttarikutsun aikaan kirkon etuosa täyttyi. Nämä kyläläiset ovat luonteeltaan erittäin varautuneita, mutta kun alttari täyttyi ihmisistä, jotka pelastuivat, joukon riemu kuulosti aivan samanlaiselta kuin pesäpallo-ottelun katsomossa. Sitten lisää ihmisiä tuli eteen pelastuakseen ja koko joukko seisoi ja riemuitsi taas. Noista pelastuneista kaksi oli kylässä asuvia viinan salapolttajia. Sisään kirkkoon tulee jatkuvasti ihmisiä, jotka eivät koskaan käy kirkossa ja he antavat elämänsä Jeesukselle. Seurakunnan jäsenet ovat niin innoissaan, että he lyhytaaltoradioilla ja puhelimilla kutsuvat tämän illan viimeiseen kokoukseen niin paljon ihmisiä kuin mahdollista. Seurakunta rukoilee, että lumimyrsky estäisi minun lähtöni täältä, mutta minä uskon, että kokoukset ja Jumalan siunaus tulevat jatkumaan täällä vielä pitkään lähdettyänikin! On mahdollista että Angoon'ista tulee toinen Kawana Waters (hengenvuodatuksen paikka Australiassa). Ilmapiiri on todella räjähtävä Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kunnia Jumalalle! 15.2.99 TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI
|