TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI ANTAMISEN LÄPIMURTO On vaikea uskoa, että vain muutamaa päivää aikaisemmin Weekend Post'in pääkijoituksessa luki "Poliisiosastoa vaivaa polttoainepula!" Alueella, joka on taloudellisesti vähäosainen, ihmiset ymmärsivät, että ainoa tapa, jolla voi vapautua niin kansallisesti kuin henkilökohtaisestikin on antaa, antaa, antaa! Tämä antamisen läpimurto tapahtui joulukuussa -98 torstai-illan kokouksessa Port Elizabethissa Etelä-Afrikassa Rodney Howard-Brownen ristiretken aikana. Välittömästi sen jälkeen, kun avustajat olivat koonneet 60000 randin uhrin ensimmäisessä ja ainoaksi tarkoitetussa uhrihetkessä, läsnäolijat tunnistivat voiton tapahtuneeksi heidän henkilökohtaisessa elämässään, ja he aloittivat riemuhuudon, jota kesti lähes viisi minuuttia. Sen jälkeen he toivat lisää rahaa puhujalavalle (lähes 9000 randia), jotka avustajat korjasivat talteen. Sitten joukko sai lisää vauhtia, kun eräs nöyrä yleisön jäsen, joka oli jo antanut kaikki rahansa, halusi yhä antaa lisää. Jo kävellessään alttaria kohti hän alkoi irroittaa solmiotaan, jonka sitten edessä pani alttarille. Yhtäkkiä ihmiset penkkirivittäin seurasivat häntä. Jotkut joutuivat odottamaan lähes tunnin jonottaessaan pääsyä kirkon alttarille. He riisuivat solmioitaan, puvun takkeja, nahkapusakoita, kenkiä, korujaan ja kelloja, ja asettivat ne kasaan, joka kasvoi kooltaan melkein metrin korkuiseksi ja lähes seitsemän metrin levyiseksi. Miehet palasivat paikoilleen ilman paitaa ja useat poistuivat kokouksesta paljain jaloin jättäen hienoimmat vaatteensa alttarille. Eräs mies lähti ulos ja haki autostaan surffilautansa ja -purjeensa asettaakseen ne myös kasan päälle. Ennen kuin hän ehti takaisin paikalleen toinen mies ojensi hänelle käyntikorttinsa ja kehoitti häntä tulemaan kauppaansa ja valitsemaan sieltä itselleen minkä tahansa uuden surflaudan. Mutta tämä ei ollut vielä huippukohta tuon nuoren miehen ihmeeseen; Yleisön joukossa oli tyttö, joka rakasti surffaamista ja ymmärsi täysin, mitä tuon uhraamisen oli täytynyt pojalle merkitä, ja sillä hetkellä hänen oma taistelunsa yrittää ymmärtää päättyi ja hän alkoi puhua kielillä. Saman kaltaisia todistuksia on todella liian monia, että ne kaikki voitaisiin selostaa tässä. Muutama esimerkki kuitenkin: eräs pastori, joka antoi 10000 randia, sai vastaanottaa päivän kuluessa 50000 randia; eräs rouva antoi uhriin viimeiset 50 randiaan ja hänelle itselleen annettiin 500 randia käteen ennenkuin hän ehti edes takaisin istumapaikalleen. Eräs läsnäolija sanoi, "se oli uskomatonta ... joka ikistä kosketti niin voimallisesti se, kun tuo mies antoi solmionsa, että myös heidän täytyi antaa arvokkaimmat omaisuutensa. Chronicles of Revival 1/1-98 TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI
|