TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI

HERÄÄ SUOMI!

Me elämme juuri nyt maailmanhistorian suurimman Pyhän Hengen vuodatuksen keskellä. Koskaan aikaisemmin ei ihmisiä ole tullut uskoon näin nopeaa vauhtia. Jeesus on alkanut ilmestyä sellaisissakin maissa, jotka ovat olleet aikaisemmin suljettuja. Monissa väkirikkaissa kehitysmaissa on voimakas Pyhän Hengen liikehdintä synnyttänyt kansallisen herätyksen luonteista uudistusta. Monien nuorten valtioiden hallituksissakin ja korkealla virkamiestasolla on voimakasta herätyksen vaikutusta.

Herätyksen uutisia maailmalta seuratessa herää helposti kysymys: Miksi tämä ei tapahdu meidän maassamme? Onko Jumala hyljännyt meidät? Ystäväni, Jumala ei ole hyljännyt meitä, mutta me itse olemme hyljänneet Jumalan! Me olemme kansakuntana hyvinvoinnin ja taloudellisen menestyksen aikana hyljänneet Jumalan kansamme johtajana. Me haluamme tosin kaikkea hyvää kaikille, mutta ihmisen voimalla ja ihmisen ehdoilla ilman Jeesusta. Hyvin harvoin enää voi havaita kenenkään johtohenkilön vetoavan Jumalan asettamiin käskyihin, arvoihin tai Jumalan tahtoon. Lainsäädännössämme hyväksytään paljon vääryyttä, eräänä kaikkein pahimpana on ilman lääketieteellisiä perusteita tehtävien aborttien lailllistaminen. Kansakuntamme maksaa kaikista näistä kovaa hintaa, mikä ei ehkä vielä ole edes langennut maksettavaksi.

Suuren työttämyydenkään aiheuttama ravistelu ei ole kääntänyt tämän kansan sydäntä Jumalan puoleen. Israelin kansan historia osoittaa, että Jumalan siunaus palasi kansan ylle sitten, kun koko kansa, johtajat edellä, tekivät parannuksen ja hyväksyivät Jumalan kansakuntansa todellisena turvana ja auktoriteettina.

Me olemme pieni kansa, mutta meillä on valtava siunaus ja tehtävä, kun me pääsemme palvelemaan kansakuntana Jumalan valtakunnan tavoitteita. Ilman Jumalan yhteyttä meidän kansamme ei tule menestymään, eikä meillä ole tulevaisuutta. Jumala on luonut Suomen riippuvaiseksi itsestään. Palatkaamme Hänen yhteyteensä. Älkäämme tuudittautuko petolliseen rauhan ja hyvinvoinnin lumoukseen, jossa Jeesus ei saa sijaa. Sillä tulee päivä, jolloin kaikki muuttuu äkkiarvaamatta.

Jos haluat etsiä Jumalan ilmestymistä kansamme pelastukseksi, niin nyt on totisesti aika siihen. Jeesus ilmestyy kaikkialla ja Hän haluaa ilmestyä meidänkin maassamme. Nöyrtykäämme, etsikäämme Herran kasvoja ja mielisuosiota kansamme ylle, jotta meillä olisi todellinen tulevaisuus ja toivo! Kaikki alkaa omasta sydämestä, mutta sen tulee myös purkautua ulospäin, tarttua, levitä ja muuttaa koko kansamme.

TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI