TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI MELBOURNEN MIEHET SAAVAT VALTAVAN KOSKETUKSEN JUMALALTA 23 miestä kolmesta eri helluntaiseurakunnasta Melbournesta kokoontui pienelle Camel's Hump-nimiselle mäelle, 60 kilometriä luoteeseen Melbournesta, tiistaina 26. tammikuuta, joka on Australian päivä, käyttääkseen yhdessä sen päivän Herran etsimiseen. Päivän teemana oli "Odota Herraa" ja "Sovitus". Saavuimme paikalle ajettuamme noin 80 minuuttia erittäin huonossa säässä. Satoi, muttei rankasti vaan oikeastaan kevyesti, mutta kuitenkin oli kylmää vaikka meillä on kesä. Useat miehistä eivät olleet varautuneet tälläisiin oloihin, koska tavallinen sääennuste tähän aikaan on 32 astetta ja nyt lämpötila oli kuitenkin laskenut 23 asteeseen. Edellinen päivä oli ollut todella kuuma. Iltapäivällä kolmen aikaan päätimme kokoontua erääseen taloon, sillä märät olosuhteet eivät lainkaan näyttäneet parantuvan. Aloitimme uudelleen kahden tunnin kuluttua ja silloin koimme jotain aivan ihmeellistä, uskomattomatonta ja käsittämätöntä jne. jne. Lyhyesti sanoen, me olimme 7 tunnin ajan täydellisen Pyhän Hengen herätystyön kohteena. Rukoilimme toistemme puolesta sekä profetoimme ja välitimme tiedon sanoja toinen toisillemme. Kaikkein ihmeellisintä oli, että Pyhä Henki toimi käyttäen useampaa miestä välittäjänä ja se, mikä sanottiin sai aina täydennyksen näystä, jonka joku toinen toi esiin. Kaksi miehistä sai kielilläpuhumisen lahjan, eräs parani, kolme sai Pyhän Hengen ilon, joka johti nauruun Pyhän Hengen juovuttamana. Ilmapiiri oli kertakaikkiaan sähköinen ja sillä oli valtava vaikutus joka mieheen. Saimme jokainen kehotuksen hengelliseen sodankäyntiin sekä todelliseen kuuliaisuuteen Jumalan suhteen ja Pyhän Hengen johdatuksessa liikkumiseen. Saimme jokainen valtavan esimaun herätyksestä ja siitä, mitä tulisi tapahtumaan pienryhmissä. Haasteenamme on nyt välittää tämä muille miehille seurakunnissamme ja pienryhmissämme. Tämä voi tapahtua vain Pyhän Hengen voimalla. Valtava ylistys ja halleluja Herralle! Teidän Hänessä TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI
|