TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI

TORONTO JUHLII HERÄTYKSEN 5-VUOTISPÄIVÄÄ

Lähes kahden jalan korkuinen lumi reunusti parkkipaikkaa, kun lähes kaksi tuhatta ystävää noin kolmestakymmenestä kansasta kohtasi sunnuntai-iltana tammikuun 27. päivänä 1999 Torontossa kokoontuneina juhlimaan Hengen vuodatuksen viisivuotispäivää, samalla kun lisäksi tuhannet ympäri maailman seurasivat sitä internetin välityksellä. Tammikuun 20. päivästä 1994 lähtien lähes kolme miljoonaa ihmistä kaikkialta maailmasta on tullut TACF:n ovista kokemaan sitä, mistä on nyt tullut pisin keskeytymätön herätys paikallisesti tapahtuvana hengenvuodatuksena seurakunnan historian aikana.

Kokous alkoi, kun lauluntekijä David Ruis johti väkijoukon ylistykseen laulaen sitä musiikkia, josta on tullut tämän uuden hengenvuodatuksen "soundi". Ylistyksen päätteeksi Carol Arnott kehoitti seurakuntaa etsimään ei vain Herran vierailua vaan Herran pysyvää läsnäoloa. "Tämä saatta merkitä lisää puhdistautumista" hän sanoi.

John Arnott isännöi todistuksia lempeällä, isällisellä tavallaan, joka on Torontossa saanut niin monet tuntemaan olonsa riittävän turvalliseksi voidakseen vastaanottaa kosketuksen Jumalalta. Niiden joukossa jotka todistivat oli David Nellest, joka on toiminut 28 vuotta kiertävänä julistajana. Hän todisti muuttuneensa saarnaamisen "ammattilaiseksi" ja olleensa loppuunpalamisen kynnyksellä. Matkallaan Filipiineille hän kuuli Toronton siunauksesta" Sunderlandissa, Englannissa. Mentyään Sunderlandiin, hänen elämänsä alkoi muuttua, kun hän viipyi Jumalan läsnäolossa. Hän alkoi käydä siellä viikottain ja otti ystäviään mukaan. Jumala vapautti hänet kriittisestä ja ahtaasta arvostelustaan toisia julistajia kohtaan siinä määrin, että hänen itsensäkin on vaikea uskoa tätä muutosta.

Lauluntekijä Keith Greenin leski, Melody Green Sievright, todisti myös. Melody todisti Torontossa parantuneensa fyysisesti rintakivuista ja että hän oli rakastunut Jeesukseen syvemmin kuin koskaan ennen.

Sen jälkeen John Arnott otti mikrofonin, siirtyi yleisön joukkoon ja esitteli useita vieraita sekä henkilökunnan jäseniä, joiden elämä ja palvelutyö oli radikaalisti muuttunut Pyhän Hengen työn kautta viimeisten viiden vuoden aikana kuten Jeremy ja Connie Sinnott, Rob ja Dawn Critchley, Wesley Cambell, Al ja Helen MacDonald, Guy Chevreau, Carole Burke ja Fred Wright.

Tässä osassa kokousta läsnäolijoilla oli etuoikeus nähdä kuusi filmikatkelmaa kokouksista Toronton varhaisilta päiviltä vanhassa kokouspaikassa Dixie Roadilla, missä hengenvuodatus sai alkunsa.

John Arnott myöskin luki todistuksia, joita tuli sisään kokouksen aikana samanaikaisesti tapahtuvan internet yhteyden kautta. Ne sisälsivät onnitteluja TACF:lle ja todistuksia Jumalan ihanista tavoista koskettaa ihmisiä tämän uuden Pyhän Hengen vierailun aikana viimeisten viiden vuoden aikana.

John ja Carol Arnott leikkasivat syntymäpäiväkakun, jonka oli leiponut Chef Orlando Erivez Meksikosta. Se oli riittävän iso niin, että jokainen paikallaolija sai palasen siitä kokouksen päättyessä.

Ken Gott, Sunderland Christian Centren pastori Sunderlandista Englannista, saarnasi juhlapäivän sanoman ja haastoi läsnäolevia olemaan Obed-Edomin kaltaisia ja pitämään arvossa Jumalan läsnäoloa senkin uhalla, että siihen sisältyy riski maineen menettämisestä. Hän ilmaisi kiitollisuutensa Jumalaa kohtaan, joka on käyttänyt tässä hengenvuodatuksessa johtajia kuten John ja Carol Arnott, jotka mielummin ovat valinneet pysyä "amatööreinä", jotka vain haluavat tulla tuntemaan Jumalan, kuin kehittyä ammattilaiksi.

Pyhä Henki alkoi liikkua yleisön keskuudessa sanoman aikana ja monet purskahtivat nauramaan hengessä ja iloitsemaan. Warren Marcus, "Go Inside the Toronto Blessing" (suom. Sisälle Toronton siunaukseen) -videonauhan tuottaja, oli täysin Hengen valtaamana ja siteistä vapautumisen merkiksi heitti solmionsa eturivissä istuneiden päitten yli alttarille sanoman aikana.

Kokouksen lopussa Ken Gott kutsui David Ruis'in lavalle ja johtajat kokoontuivat Davidin ympärille rukoilemaan kasvavaa voitelua hänen elämäänsä ja palvelustyöhönsä.

Toronto Airport Cristian Fellowship astui kuudenteen herätyksen vuoteensa samalla tavalla kuin se alkoi: palveluhetkellä, missä seurakunta seisoi merkityillä paikoilla rivissä sekä vastaanotti rukouspalvelua. Tämä palveluhetki on Toronton vuodatuksen tunnusmerkki. Sitä johtaa palveluryhmä, joka koostuu "tavallisista" ihmisistä, joita itseään Jumala on koskettanut, John Arnottin mukaan rukoustiimi on tehnyt mahdolliseksi sen, että Toronto on kyennyt jatkuvasti pitämään kokouksia kuusi iltaa viikossa viiden vuoden ajan. Kuten aina Toronton kokouksissa puolelta öin ihmiset yhä olivat "likoamassa" Jumalan läsnäolossa. Ennen kokouksen päättämistä TACF:n pastori John Arnott kehoitti jokaista pysymään nöyränä Jumalan edessä, että siunaus voisi jatkua ja lisääntyä vuonna1999.

Melinda Fish
Julkaistu Global Revival News'in luvalla

TAKAISIN VALIKKOON | EDELLINEN TEKSTI | SEURAAVA TEKSTI