ALKUUN | ILMOITTAUDU | OPETUSTEKSTIT | KOKOUKSIA | RUKOUSPYYNNÖT | KYS/VAST | PELASTUS

4. Oliko sattuma, että Pyhän Hengen vuodatus alkoi Torontossa (TACF) tai Pensacolassa (Brownsville Assembly of God)?

Herätys on vaikuttanut eri puolilla maailmaa jatkuvasti ja kiihtyvällä voimalla. Maallistuneet ja uskonnollistuneet länsimaat ovat jääneet pitkäksi aikaa tästä virvoittavasta sateesta osattomiksi. Silloisessa Toronto Airport Vineyard - seurakunnassa alkoi tammikuussa 1994 Pyhän Hengen vuodatus, joka on koskettanut merkittävällä tavalla länsimaisen kulttuurin maita. Pian samantapaisia Pyhän Hengen vuodatuksen pisteitä on ilmestynyt useisiin maihin.

Olemme tutustuneet kummankin otsikossa mainitun seurakunnan tilanteeseen ja  ymmärrämme hyvin, miksi Pyhä Henki voi toimia näin voimakkaasti ja kestävästi näissä seurakunnissa. Jumala ei ole asettanut näitä seurakuntia millään tavalla erikoisasemaan, vaan sekä seurakuntien johdossa että jäsenten elämässä oli rakentunut perustus, jonka päälle tuli taivaasta saattoi LASKEUTUA JA PYSYÄ:

1) Suuren kuivuuden tunnustaminen sekä jano Herran ilmestymiseksi
2) Pyhän Hengen toimintatapojen kunnioitus
3) Kontrollista vapaa seurakuntailmapiiri
4) Terve opetus Pyhästä Hengestä
5) Suostuminen Pyhän Hengen hämmentävään kosketukseen
6) Pilkan ja mielipidevainon hyväksyminen
7) Valmius alkaa palvella koko Kristuksen ruumista ilman oppirajoja
8) Voiteluun perustuva virkaan asettaminen
9) Suostuminen riisuutumiseen ja jatkuvaan muutokseen tulen kosketuksessa
10) Kunnian antaminen Jumalalle, tunnustaen herätyksen suvereeniksi Jumalan työksi

Mitä sinun seurakunnassasi voitaisiin tehdä näiden perustusten vahvistamiseksi?

KYSYMYKSIIN | EDELLINEN | SEURAAVA