LIITTOYHTEYS
3. UUSI LIITTO JEESUKSESSA ON TÄYTTYMYKSEN LIITTO

Raamatun kirjoitukset todistavat meille siitä, kuinka Jumala etsii ja kutsuu ihmistä, vaikka ihminen jatkuvasti hylkää Jumalan yhteyden ottamisen pyrkimykset. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala teki liiton Nooan kanssa. Jumala antoi sateenkaaren sen merkiksi, ettei Hän koskaan enää tuhoa ihmistä. Tämä tarkoitti sitä, että Jumala tulee toimimaan maailmassa ja ihmisen kanssa niin, että ihmissuku tulee pelastumaan lankeemuksestaan huolimatta.

Jumalan Aabrahamille näyttämä liitto uhrieläinten ja Moosekselle antaman lain kautta valmistivat tietä Jeesuksen täydelliselle sovitukselle. Jeesus otti Getsemanessa ja Golgatan ristillä vastaan Jumalan rangaistuksen kaikelle synnille, Jumalasta eroon harhautumiselle, kapinalle Jumalaa vastaan ja liittoutumiselle pimeyden voimien kanssa. Meidän syntiemme rangaistuksena Jumala Isä hylkäsi Jeesuksen ristillä ja sen seurauksena Jeesus kuoli lihassaan sijaisuhrina meidän puolestamme.

Luuk. 22:14-20: Ja kun hetki tuli, asettui hän aterialle ja apostolit hänen kanssansa. Ja hän sanoi heille: "Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennen kuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennen kuin sen (pääsiäislampaan esikuvan) täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa". Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennen kuin Jumalan valtakunta tulee." Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni." Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

Jeesuksen uhrikuolema ja sovitustyö muutti kaiken Jumalan ja ihmisen välillä. Jeesuksen kuoleman ja veren vuodatuksen kautta Jumala Isä osti ihmiset vapaaksi pimeyden vallasta. Jumala antoi Jeesuksen valtaan "kaiken lihan" ja siksi Jeesuksella on valta pelastaa jokainen, joka ottaa Hänet vastaan. Jeesuksen sovitustyön kautta Jumala perusti uuden liiton, jossa tapahtuu Hänen suunnitelmansa täyttymys ihmisiä kohtaan.

Jumala Isä kutsuu nyt jokaista ihmistä Jeesuksen vastaanottamiseen, jotta ihminen pääsisi pimeyden vallasta takaisin Hänen yhteyteensä. Jeesus ottaa jokaisen ihmisen vastaan ja antaa hänelle antautuneelle kaikki Jumalan yhteydestä tulevat pelastuksen lahjat ja siunaukset. Askeleet Jumalan Isän valmistamaan kirkkauteen ovat seuraavat:

  • Jeesuksen vastaanottamisen kautta hengen uudestisyntyminen Jumalan lapseksi,
  • Jeesuksen ja Pyhän Hengen kautta uusi yhteys Isään,
  • Jeesuksen anteeksiantamuksen vastaanottaminen ja siinä eläminen,
  • särkyneen sydämen eheytyminen Pyhän Hengen tulessa eli vapautuminen demonisaatiosta ja traumaattisuudesta,
  • lisääntyvä Pyhällä Hengellä täyttyminen,
  • opetuslapseksi antautuminen tavoitteena Jeesuksen Voidellun muodon ja minuuden ilmi tuleminen Pyhän Hengen tulessa ja voimassa.

Jumalan päämäärä ihmisten pelastamisessa on paljon korkeampi kuin me käsitämme. Jeesuksen vastaanottaminen ja hengen uudestisyntyminen on vasta siemen, jonka tulee kasvaa ihmisen elämässä täydellisyyteen aina Taivaaseen asti. Jumala Isä antoi lupauksen Pyhän Hengen tulen vuodattamisesta pelastettuihin. Sen kautta ilmestyy Pyhän Hengen ja tulen liitto Jumalan kanssa. Taivaassa tämä liitto Jumalan kanssa on Hänen kirkkauteensa sulautumisen yhteys.

Kol. 1:18-20: Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän (Jumala), tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen (Jeesuksen) kauttaan sovittaisi itseensä kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

LIITON YHTEYS