HISTORIAA
7. IHMEITÄ MYANMARISSA (BURMA)

Paras tapa kuvata tätä matka on sanoa, että oli aivan kuin meidät olisi heitetty apostolien tekoihin raamatussa. Tuntui kuin meidät olisi heitetty syvälle Jumalan käsittämätömään armoon. Meidän on välttämättä tänä päivänä opittava tuntemaan Hänet sekä Hänen armonsa voima! Kun tiimimme lähti matkaan seurakuntamme rukousten suojassa, tuotiin esiin erityinen profetaalinen sana - 'eteemme tullaan avaamaan kultainen polku, meidän ei pidä pyrkiä esittämään mitään tai toimia lihan voimassa saadaksemme asioita tapahtumaan'.

Jumalan armo ilmiselvästi avasi tämän "kultaisen polun" monissa tilanteissa. Eikä vain meidän tiimillemme vaan myös Touching Asia-palvelutyölle ja heidän työlleen muissakin osissa Myanmaria.

Julistukseni sanoma oli "Tuli Isän talossa". Se oli kutsu nähdä herätysten tulien syntyvän näitten kallisarvoisten ihmisten sydämiin. Saarnaa seurasi aina hyvä palveluhetki. Toisilla oli mahdolisuus kertoa näkynsä. Eräänä iltana tiimin rukoushetkessä talon katolla, meitä muistutettiin Adoniram Judsonin profetaalisesta sanasta:

-"Ehkäpä me seisomme sillä rajalla, joka erottaa pimeyden ja valkeuden valtakunnat toisistaan. Arahanin varjossa itke sortuvia tempeleitäsi... Jeesuksen Kristuksen seurakunta tulee pian syrjäyttämään nuo epäjumalanpalveluksen muistomerkit ja buddhan palvojien loitsut hiljenevät kristillisen ylistylaulun tieltä."

Oli liikuttavaa olla juuri samalla paikalla ja katsella saman maan ja samojen temppeleiden yli, kuin jotka tuo pioneerilähetyssaarnaaja näki vuonna 1813. Tuona iltana tiimi julisti rukouksessa tämän saman julistuksen buddhalaisuuden hengille. Todellakin, vallatkoon Jumalan läsnäoloa ilmaisevat tulet kokonaan seurakunnat Myanmarissa, kun ne julistavat Jeesuksen todistusta!

Parantumis- ja herätyskokoussarja Mandalayssa oli uskomaton. Jumalan Henki liikkui voimallisesti aivan ensimmäisestä illasta lähtien! Rammat kävelivät, kuurot kuulivat ja sokeat näkivät! Kroonisesti sairaitten puolesta rukoiltiin. Köyhille julistettiin evankeliumia. Ihmiset vapautuivat demonisista voimista. Noin tuhat ihmistä tuli Herran luo parantumiskokousten kestäessä. Buddhalaismunkkeja parantui ja he tulivat uskoon Jeesukseen. Eräs oli ollut useita vuosia kuuro, ja hän parani hetkessä ja kertoi todistuksensa. Kun pelastuskutsu annettiin, toinenkin tuli esille. Oli hienoa nähdä näiden oranssin pukeutuneiden notkistavan polvensa Jeesuksen edessä.

Viimeisenä iltana kutsutiin niitä, jotka halusivat tulla kastetuiksi Pyhällä Hengellä ja tulella - satoja tuli alttareille. Lydia johdatti erään buddhalaisen Herran omaksi - tämä oli nähnyt veljenpoikansa parantuvan sokeudesta edellisenä iltana! Oi Halleluja! Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Erittäin liikuttava näky oli kun ihmisiä pyydettiin tuomaan nenäliinoja ja öljyä mukanaan ja asettamaan ne pöydälle rukousta varten; pöydälle tuotiin satoja kankaan palasia ja öljypulloja.

Useat meistä itkimme, kun rukoilimme ja laskimme kätemme näiden uskon merkkien päälle. En voi koskaan unohtaa mitä koin, kun otin joukosta lasten nenäliinan ja puristaen sitä niin kova kuin jaksoin lankesin polvilleni maahan ja pyysin Jumalan parantavan voitelun imeytymistä tähän jonkun äidin tai isän arvokkaaseen toiveiden ja unelmien vertauskuvaan. Tämä pöytä edusti näiden kallisarvoisten ihmisten lukuisia suuria tarpeita.

Toinen suuri tarve on voida antaa hyvää kirjallisuutta näille vasta uskoon tulleille. Me emme kyenneet jakamaan kuin 400 raamattua(UT). (Nämä maksavat noin 20 centiä kappale.) Niinpä meiltä puuttui noin 600 siitä, mitä olisimme tarvinneet. Kun kysyimme niiltä, jotka antoivat elämänsä Herralla, oliko heillä entuudestaan raamattua niin lähes 98% sanoi ei. Jumalan sanan ja yksinkertaisen kirjallisuuden, joka voisi auttaa heitä kristillisen elämän alkutaipaleella, tarve on siis niin valtava.

Olimme yhteydessä kahteen muuhun ryhmään - toinen oli seurakuntia perustava tiimi ja toinen evankelioiva tiimi. Nämä intohimoiset Jeesuksen opetuslapset tuntevat Jeesuksessa olevan auktoriteetin sellaisella tavalla, joka sai meidät tuntemaan häpeää itsetämme. Kun eräs julistustiimin rukousryhmän jäsenistä rukoili sairaiden parantumista, hän lausui Jeesuksen nimen sellaisella tavalla, joka aiheutti sydämessäni halun saada ja vastaan ottaa saman ilmestyksen Jeesuksen nimen auktoriteetistä kuin hänellä oli. Se oli voimallinen ja erittäin merkittävä hetki Herran yhteydessä. -Jopa irroitettuna kaikista ihmeistä ja pelastumisistakin! Se mikä kosketti minua eniten oli Mandalayssa noiden evankeliointi- ja seurakunnan-istutustiimien yhteys ja sydän.

Tässä oli kaksi ryhmää ihmisiä, jotka olivat niin kiinnitetyinä Jumalan Henkeen, ettei mikään voinut kestää heidän edessään. Nämä ryhmät olivat valmistumassa ensimmäiseltä vuodeltaan Yangonin Bible Training Centrestä. Jotkut opiskelijat järjestäytyvät näiksi ryhmiksi ja toimivat sitten herätyksen tulenkantajina kaikkialle kansakunnassa. Näissä ryhmissä on aivan erityinen voima ja Herran läheisyys. He paastoavat ja rukoilevat aina 10 ensimmäistä päivää kuukaudessa, ja Herra liikkuu voimallisesti.

Viimeisenä iltanamme Mandalayssa kokoonnuimme näiden ryhmien kanssa heidän "yläsali"-tyyppisessä asunnossaan. Rukous ja julistus hetken jälkeen ylistimme Herraa ja Pyhä Henki tuli voimallisella tavalla. Ihmisten puolesta oli rukoiltu, ylistys oli kohotettu Jeesukselle ja esirukous Myanmarin kansan puolesta puhkesi esiin. Sitä kesti noin puolitoista tuntia. Sitä voi parhaiten kuvata profetaalisella Hengellä voidelluksi ylistykseksi ja sodankäynniksi. On todella siunaus olla näiden Jumalalle pyhitettyjen nuorten (tiimien jäsenten ikä oli 20-33) ihmisten yhteydessä.

Oli myös etuoikeus vierailla kylässä, joka sijaitsee noin 15 tunnin venematkan päässä Mandalaysta lounaaseen. Siellä tapasimme pastori Tam Ki'n. Hän on erittäin nöyrä mies ja niin täynnä Jumalaa! Tämä mies on palvelutyönsä aikana herättänyt ainakin 8 henkeä kuolleista. Sellaisia, jotka on julistettu mielisairaiksi, on vapautunut. Tuntui siltä, että tällä miehellä oli uskon ja ihmeiden voitelu. Oli kuin olisimme tavanneet "Aasian Smith Wigglesworthin". Meidän Jumalamme on ihmeiden Jumala - Halleluja! Tällä miehellä oli kasvava seurakunta. Aikoinaan hän oli kolmen kuukauden ajan nukkunut maapohjalla siinä, mihin hän uskoi Jumalan tulevan rakentamaan hänelle kokouspaikan uskovia varten. Nyt sillä paikalla on uusi kirkkorakennus. Hänen kasvonsa loistivat, kun hän todisti Jumalan hyvyydestä.

Tiimimme tapasi hänet sekä joitakin hänen ystäviään. Me keskustelimme tulkin avulla myöhään yöhön. Pastori Tam Ki kertoi kuinka hän kerran oli kolmen tunnin ajan vieraillut taivaassa ja tavannut siellä Jeesuksen. Istuin lähellä erästä miestä ja Tam Ki kertoi, että tämä oli ensimmäinen noista, jotka Jeesus on herättänyt kuolleista hänen palvelustyönsä kautta. Hän oli ollut 8 tuntia kuolleena. Tam Ki oli rukoillut ja aivan yhtäkkiä rakennus tuli täyteen valovirtoja ja alkoi täristä. Joitkin uskomattomia oli ollut aivan lähellä ja he olivat juosseet pakoon peloissaan. Seuraavaksi tämä hänen läheinen ystävänsä nousi. Oi Halleluja!

Voisin kertoa todistuksia todistusten perään - ja kerronkin vielä yhden. Muuan kenraali Shan Statesta (sijaitsee luoteis-Myanmarissa) tuli erääseen retkemme kokouksista. Hänen vaimonsa on Pyhällä Hengellä täytynyt uskova, mutta hän itse oli nimikristitty. Hän tuli hyvin syvästi kosketetuksi kokoussarjan aikana ja luovutti elämänsä todellisesti Jeesukselle ja kastettin myöhemmin uuden vuoden aikoihin. Hän on nyt kutsunut tiimit ja 'Touching Asia'-järjestömme pitämään toisen kokoussarjan Shan Statessa huhtikuussa 1999. Hän on hyvin vaikutusvaltainen mies ja hänen komennossaan on noin 300000 miehen armeija. Hän haluaisi järjestää vastaavanlaiset kokoukset jalkapallostadionilla ja uskoo, että paikalliset ihmiset ja hänen joukkonsa tulisivat sen täyttämään. Todellinen avattu ovi ilosanomalle! Halleluja!

Ei kukaan meistä, jotka osallistuimme tähän retkeen, ole enää sama kuin ennen sitä. On aivan selvä, että lähetystyönäky on nyt lujasti istutettu tiimimme jäseniin. Mukanaan kotiin he ovat tuoneet tulen, todellisen heräämisen Jumalan maailmanlaajuiseen tarkoitukseen ja voimaan. Me olemme saaneet olla osallisina palvelutyöhön, jonka kaltaista emme koskaan ennen pitäneet mahdollisena. Uskon, että joitakin epäuskon suomuksia on pudonnut silmistämme. Uskosta Jeesukseen on tullut meille uusi balsami, jota voimme soveltaa käytännössä.

Siunauksia Hänessä Steve ja Lydia Robert 5.1.99 clcint@bigpond.com Julkaistu Global Revival News'in luvalla

HISTORIAA